Paikallista olutta ja folkia – Mustan Virran folk-ilta toi kesän hetkeksi takaisin Savonlinnaan

Savonlinnalaisia hellittiin lauantaina kolmen folk-yhtyeen voimin paikallisessa Kulttuurikellarissa. Ravintola Kulttuurikellarissa järjestetty folk-ilta keräsi paikalle runsaan joukon kuuntelijoita. Illan aikana esiintyivät Vähäsarja, Samoaja ja Trees.

Olavinkadulla sijaitseva Kulttuurikellari on viihtyisä ravintola. Katutasossa oleva olohuonemainen ja lämminhenkinen kerros on mukavan rento seurustelutila. Itse kellarissa sijaitseva sali oli kuitenkin yllättävämpi. Saliin asteltiin portaita pitkin verhojen läpi, jotka suljettiin esityksien ajaksi. Sisääntulon matka jatkui vieläkin alemmaksi elokuvateatterimaisten penkkirivien läpi aina salin lattialle asti. Salissa oli teatterilava, jonka eteen oli sijoiteltu 3-4 hengen pöytiä. Pöydillä oli tunnelmavalaistuksena punaisia tuikkukuppeja. Salin reunoilla oli myös nojatuoleja. Salissa olleet jykevät pylväät antoivat kellarille arvokkuuden tuntua, mutta tunnelma kellarissa ei ollut jäykähkö vaan pikemminkin kotoisa.

Illan ensimmäinen esiintyjä, Vähäsarja, aloitti esiintymisen noin varttia vaille seitsemän. Kahden miehen muodostama kitaristiduo oli vaatimattoman näköinen isolla lavalla. Toinen miehistä, joka ei hoitanut lauluosuuksia, esiintyi myös Treesin riveissä. Hiljaisuus ja hämäryys peittivät salin, paitsi lavan, kun kaksikko aloitti esityksensä.

Vähäsarja esitti laulunsa suomen kielellä. Sanoituksissa paistoi monin paikoin rakkaus, mutta myös unimaiset haavekuvat. Duon vokalisti-kitaristi lauloi kappaleita hentoisesti ja melankolisesti, samalla kun miehet säestivät suhteellisen yksinkertaisia ja tasaisesti eteneviä kappaleita. Kitaristi Joose Keskitalon huuliharppuosuudet antoivat oman leimansa kappaleisiin. Duon esitys oli ammattimaista, mutta apaattista ja unettavaa. Ehkä osasyynä olivat alakuloiset kappaleet.

Liekö syy ollut mukavassa penkissä ja hämärässä valaistuksessa, mutta meinasin nukahtaa muutaman ensimmäisen kappaleen aikana. Onneksi kuitenkin kaksi kappaletta, joista toisessa laulettiin kerrostalon katosta ja jälkimmäisessä horrossaarnaajasta, piristivät olotilaani. Etenkin jälkimmäisen kappaleen sanoitukset olivat nokkelat ja ne jäivät mietityttämään.

Vähäsarjan esitys kesti noin puolen tunnin verran, mikä oli täysin riittävä aika duolle. Yhtyeen mielenmaisema ei aivan kohdannut omaani enkä jaksanut siitä innostua. Onneksi illan toisena esiintyjänä ollut Samoaja yllätti suhteellisen vauhdikkaalla ulosannillaan. Samoajan riveissä vaikutti kaikkiaan viisi jäsentä ja yhtye täyttikin lavan pinta-alan. Keikan alussa huomioni kiinnittyi niin yhtyeen jäsenten yhtenäiseen pukukoodiin kuin heidän pirteään esiintymiseensäkin.

Samoaja julkaisi vuonna 2017 ”Landscapes” -debyyttinsä. Yhtye työstää parhaillaan uutta materiaalia, jota bändi mainosti ja soitti keikan aikana. Viisihenkisen yhtyeen soitto kulki hyvin yhteen, siitäkin huolimatta, että Samoajan rumpali oli soittamassa viimeistä kertaa yhtyeen kanssa. Ilmeisesti jäsenten välit ovat jääneet hyviksi.

Folkia ja kantria musiikissaan sekoittava Samoaja soitti monipuolisen ja viihdyttävän keikan. Yhtye nosti keikan aikana esille ilmastonmuutoksen tuoman ahdingon ja teki osuvasti aasinsillan bändin omien kangaskassien mainostukseen. Myös yksi onnekas ja rohkea yleisöstä sai kangaskassin omakseen, kun uskalsi sitä pyytää. Samoaja teki esityksen loppupuolella encoren, jonka aikana he siirtyivät lavalta pois ja palasivat sille saman tien takaisin. Niin itse yhtye kuin yleisökin tuntuivat viihtyvän.

Illan odotetuin esiintyjä, Trees, aloitti puoli yhdeksän maissa. Joulukuun alussa debyyttinsä julkaissut yhtye on soittanut viime viikkoina levynjulkaisukiertueen merkeissä ja nyt oli yhtyeen kotikaupungin vuoro. Luonnollisesti yhtye keskittyi soittamaan kappaleita vastajulkaistulta albumilta, mutta mukaan mahtui myös vanhempiakin, kuten ”Come Closer My Love”.

Treesin esiintymisestä huokui itsevarmuus ja rentous. Kappaleet soitettiin rauhassa ja tunnelman annettiin kasvaa. Vaikka esikoisalbumi onkin äänitetty livenä, ja periaatteessa se mitä kuulee levyltä on samaa kuin mitä kuulee keikalla, niin tästä huolimatta Trees kuulosti vielä paremmalta livenä. Ehkä se menee vain puhtaasti sen piikkiin, että hyvä musiikki on usein vielä parempaa elävänä, kun se ikään ruumiillistuu ja on kuultavissa tässä ja nyt.

Keikan aikana kuultiin monta hienoa kappaletta, mutta erityisesti ”Indian Summer” jäi mieleeni, kun kitaristi Joose Keskitalo soitti välillä huuliharppua ja nokkahuilua. Santeri Vänttisen yksin esittämä ”Just The Two Of Us” erottui myös hyvin kappalelistasta. ”Scarlet Letters” nousi esiin visuaalisuutensa puolesta; niin kappaleen alussa kuin sen aikana lavalle tuprahti muhkea savupilvi, joka tuntui hieman koomiselta, mutta kun savu levisi, niin se näyttikin oikein hyvältä.

Trees ei tyytynyt soittamaan ainoastaan debyyttinsä ja EP:n kappaleita, vaan esitti myös uutta musiikkia ”Palladin” -kappaleen muodossa, joka oli yllättävänkin rokkipitoinen. Keikan loppupuolelta löytyi myös ”Waltz”, jossa kuultiin Vänttisen ja Keskitalon yhteislaulua. Myös Trees teki lyhyen encoren antaen innokkaalle yleisölle vielä yhden kappaleen kuultavaksi. Joku miespuolinen henkilö yleisöstä yritti neuvotella kahta, mutta siihen Vänttinen ei tällä kertaa taipunut.

Kokonaisuudessaan Mustan Virran folk-ilta oli hyvä ilta, joka sisälsi lämmintä tunnelmaa, paikallista olutta ja hyvää musiikkia. Yhtyeiden esiintymisajat olivat ainakin itselleni mieleen, kun yleensä keikat alkavat vasta iltakymmenen jälkeen. Illan ohjelma oli järkevästi toteutettu kun yhtyeet olivat samantyylisiä, eikä vaihdoissa mennyt kauan. Näkisin tulevaisuudessa mielelläni lisää useamman esiintyjän iltoja, sillä usein tällaisina iltoina tekee musiikillisia löytöjä.

Mikäli mielenkiintosi heräsi Treesiä kohtaan, on sinun mahdollista nähdä heidät esiintymässä ensi vuonna ainakin seuraavilla paikkakunnilla:

10. tammikuuta Ravintola Tirra, Lahti
11. helmikuuta Sointula, Joensuu
12. helmikuuta Vakiopaine, Jyväskylä

Samoaja Facebookissa

Trees Facebookissa

Raportti: Aleksi Parkkonen

Kuvat: Veera Kolehmainen