Paikka, jonne herrat eivät saapuneet – Dingon ”Kerjäläisten valtakunta” 40 vuotta

Jos Dingon debyyttialbumi nousi ilmestyessään eräänlaiseksi ilmiöksi, räjäytti vuonna 1985 julkaistu ”Kerjäläisten valtakunta” kirjaimellisesti potin. Pitkäsoitto on minulle suorastaan ikoninen. Ehkä oma osansa on myös sillä, että kyseessä oli ensimmäinen oma C-kasettini. Kyseinen kasetti lie joutunut kadoksiin jo vuosia sitten, mutta levyhyllyni on luonnollisesti päivitetty vinyyli- ja CD-versioilla. ”Kerjäläisten valtakunta” ja Dingo yleensäkin ovat muokannut musiikkimakuani hyvin vahvasti sekä olleet olennainen osa elämäni soundtrackia. Ja uskallan veikata vahvasti, etten ole asian kanssa yksin.

”Kerjäläisten valtakunnan” lyriikoissa matkataan Suomesta kaukomaille, mikä tuo omalla tavallaan kuin tuulahduksen tuhannen ja yhden yön tarinoista. Kuullaanpa ”Valkoisten tiikerien” alussa muslimien rukouskutsuakin… Teemaa leimaavat myös Marokossa otetut albumin kuvat sekä levyn kannessa arabian kielellä peilikirjoituksena lukeva ”Kerjäläisten valtakunta”.

Albumin jokainen biisi on omanlaisensa pienoistarina. ”Rio ohoin” ja ”Tuulen viemän” tahdissa keinutaan meren aalloilla. Muistan joskus miettineeni, sisältääkö ”Rio ohoin” lopussa kuultava morsetus jonkin oikean viestin? ”Nahkatakkinen tyttö” tuo mukanaan palan karua arkea ”Valomerkin” jatkaessa kutakuinkin samaa teemaa. ”Kulkuri ja kaunotar” on rakkaustarina herkimmillään, ja lieneekö sama tarina juuri päättynyt ”Kirjoitan”-raidalla. Nimibiisi löysi puolestaan tiensä levylle vasta aivan viimeisenä, kun albumin huomattiin tarvitsevan vielä yhden kappaleen.

Albumin ensimmäiseksi singleksi irrotettiin ”Autiotalo”, koska sitä oli ehditty jo testata keikoilla liveyleisön edessä. Muut sinkkujulkaisut olivat ”Nahkatakkinen tyttö”, ”Kerjäläisten valtakunta” sekä ”Kirjoitan” ja ”Rio ohoi”. Jokainen raita oli mielestäni erittäin hyvä valinta, ja yksi sopiva vaihtoehto olisi toki ollut myös ”Valkoiset tiikerit”.

”Kerjäläisten valtakunta” on ehyt albumi, ja se on omaan makuuni kokonaisuutena täydellinen. Levyn päättävä, irlantilaista folkia henkivä ”Hämähäkkimies” on toki tyylillisesti hieman irrallaan muusta materiaalista muttei mitenkään häiritsevällä tavalla. Neumann on biisinkirjoittajana ollut lahjakkaimmillaan, ja Jonttu, Quuppa, Pete ja Pepe ovat viimeistelleet lopputuloksen. Ei sovi myöskään unohtaa tuottaja Pave Maijasen tärkeää panosta.

Neumann onnistui lyriikoissaan tuomaan keskelle ankean harmaata kasari-Suomea tuulahduksen jostain kauempaa – kuin tuhannen ja yhden yön saduista. ”Autiotalossa” mainittava aivovaurio saattaa tänä päivänä ehkä hieman hymähdyttää, mutta se on kuitenkin osa biisin viehätystä. Kyseisestä raidasta puhuttaessa nousee mieleeni melkein ensimmäisenä sen sisältämä äänimaailma, jota kehittelemässä olivat jo mainittu Pave Maijanen ja äänittäjä-miksaaja Dan Tigerstedt. Opin vasta vuosia jälkikäteen, miten oven saranan narina tai vesipisaroiden tippumisen äänet oli toteutettu. Jos joku muu pohtii asiaa, niin kerrottakoon, että oven narina on peräisin äänitysstudion vessan ovesta, ja vesipisarat saatiin aikaan mikittämällä wc-pönttö ja tiputtamalla pyttyyn vettä märästä paperista.

Dingolla ja ”Kerjäläisten valtakunnalla” on ollut valtava merkitys suomalaisen musiikkikulttuurin historiassa. Jotain albumista kertoo myös, että se lukeutuu edelleen myydyimpien kotimaisten äänitteiden joukkoon. Dingon liekki paloi vuonna 1985 kirkkaan korkealla liekillä. Harmi, että se tukahtui tuolloin niin nopeasti.