Pain saapuu uuden albuminsa tiimoilta kuudelle keikalle Suomeen marraskuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 20.4.2016

Pain 2016Peter Tägtgrenin luotsaama Pain julkaisee alkusyksystä kahdeksannen, vielä nimettömän albuminsa. Levyn kunniaksi ruotsalainen industrialin ja elektron tuoksuista heviä paiskova ryhmä tulee Suomeen kunnon rundille. Kipu alkaa 17. marraskuuta Kuopiosta ja päättyy 26. marraskuuta Seinäjoelle. Siinä välissä Pain viettää tanakoita keikkailtoja Oulussa, Helsingissä, Tampereella ja Jyväskylässä. Kiertueella on mukana myös suomalainen linjaan sopiva esiintyjä, jonka nimi paljastetaan loppukesästä.

Peter Tägtgren perusti Painin vuonna 1996. Hypocrisy-yhtyeen kitaristina ja The Abyss -studion tuottajana toiminut Tägtgren sai visionsa toimimaan: hitikkäät singlet ”End of the Line”, ”Shut Your Mouth” ja ”Same Old Song” ovat paaluttaneet Painin pohjoismaisen metallin kärkijoukkoon.

Livenä Pain käy päälle nelihenkisenä, armottomana yhtyeenä, valmiina tarjoamaan syksyn 2016 rankimman konemetallikokemuksen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

to 17.11.2016 Kuopio, Henry’s Pub (20 e Liveto)
pe 18.11.2016 Oulu, Hevimesta (24/20 e Lippu.fi)
la 19.11.2016 Helsinki, Nosturi (28/25 e Ticketmaster)

to 24.11.2016 Tampere, Klubi (27/24,60 e Tiketti)
pe 25.11.2016 Jyväskylä, Lutakko (20/17 e Tiketti/Jelmu)
la 26.11.2016 Seinäjoki, Rytmikorjaamo (23/20 e Tiketti)

Ennakkoliput tulevat myyntiin pe 22.4. klo 9.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

www.painworldwide.com
www.henryspub.net
www.hevimesta.com
http://elmu.fi
http://tullikamari.net
www.jelmu.net
www.rytmikorjaamo.fi

Luetuimmat

Uusimmat