Painajainen tulee todellisuuteen – Oranssi Pazuzu Ilosaarirockissa
Oranssin Pazuzun musiikki on erilaista ja ihmeellistä. Sen genreluokittelu ei taida olla millään muotoa edes mahdollista, mutta pimeyden rajamailla liikutaan. Outo ja täysin omanlaisensa yhtye on pikkuhiljaa löytänyt oman oudon kuulijakuntansa – viime aikoina niin enenevissä määrin, että se on löytänyt tiensä isojen festivaalien lavoille, kuten Ilosaarirockiin.
Tunnin ja viisitoista minuuttia kestänyt esitys ylitti, ohitti tai meni kokonaan aivan toiseen suuntaan kuin valtaosa tällaisten festivaalien tarjonnasta. Oikeastaan Oranssia Pazuzua ei voi edes verrata Ilosaarirockin muihin esiintyjiin, sillä se olisi suoranainen argumentointivirhe ja älyllisesti väärin. Oranssi Pazuzu on niin eri maailmasta.
Itse keikkaa (tai miksi sitä ikinä voikaan kutsua) voi luonnehtia toistuvan painajaisunen näkemisenä. Menee nukkumaan sekavassa olotilassa ja tietää, ettei tämä yö tule olemaan ihan normaali. Pahaenteinen intro soi, lavan juontajia ei näy eikä kuulu, toisin kuin kaikilla muilla esiintyjillä. Nukahtamista edeltävää autuuden tunnetta ei tule, vaan nukahtaminen tapahtuu pienen taistelun jälkeen lähes väkisin eikä myöhemmin ole ihan varma, milloin on nukahtanut. Unen ensimmäiset vaiheet skipataan ja hypätään suoraan syvään uneen, joka kestääkin luonnottoman pitkään ja jossa jotain menee kauhealla tavalla vikaan.
Ensimmäinen kappale alkaa, ja kaikki mahdollinen enteilee pahaa intensiteetin kasvaessa jatkuvasti. Painajaisen kliimaksi, kaaos ja akuutti pakokauhun tunne saapuvat, kun kappale räjähtää maalailun jälkeen aktiiviseen sekasortoiseen vaiheeseensa. Se pureutuu syvemmälle ja syvemmälle, lopulta se on ottanut haltuunsa joukon ihmisiä jokaista solua myöten. Kappale vaihtuu, ja painajainen alkaa alusta seuraten hieman erilaisia juonenkäänteitä. Painajainen toistuu ja toistuu purren voimakkaammin joka kerralla. Painajaisen erilaiset vaiheet vuorottelevat ennalta-arvaamattomasti. Siitä ei pääse irti ennen loppua eikä haluaisikaan, vaikka koko todellisuus tuntuu särkyvän. Pakko katsoa ja kuunnella vaikka toinen silmä peitettynä ja kädet korvilla.
Mainos päättyy
Herättyään ei ole ihan varma, mitä juuri todisti, mutta tietää siinä olleen jotain pelottavaa viehätysvoimaa. Se vetää kummallisella tavalla puoleensa ja kutsuu kokemaan sen uudestaan.
Kaikki eivät tietenkään koe sitä näin, ja se on ihan okei. Oranssi Pazuzu tuskin on kaikille, mutta tietynlaisille ihmisille se tarjoaa ainutlaatuisen visuaalismusiikillisen elämyksen, joka jää kummittelemaan.
