Päiväkirjaa hulluuden rajamailta – Ozzy Osbournen ”Diary Of A Madman” neljäkymmentä vuotta

Kirjoittanut Nikki Jääsalmi - 9.11.2021

Black Sabbathin taakse jätettyään Ozzy Osbourne oli aika ihmisraunio. Managerinsa Don Ardenin tyttären Sharonin avulla eri sattumusten kautta Ozzy pääsi kuitenkin takaisin jaloilleen. Ei mitenkään kehuttavaan kuntoon, mutta kuitenkin sellaiseen, että ura ei loppunut siihen.

Löydettyään täydelliseksi aisapariksi kitariti Randy Rhoadsin Osbourne onnistui säveltämään olosuhteisiin nähden erittäin onnistuneen debyytin ”Blizzard Of Ozz”. Toki tärkeinä henkilöinä tässä prosessissa olivat rytmiryhmä Lee Kerslake ja Bob Daisley. Jopa niin tärkeissä, että heidän rooliaan väännettiin myöhemmin eri oikeusasteissa.

”Blizzard Of Ozz”-levyltä jäi kuulemma materiaalia ylikin ja Ozzy on muistellut, että toinen levy ”Diary Of A Madman” laitettiin purkkiin alle kolmessa viikossa. Tuottaja Max Norman laittoi kiireellä pakettia kasaan ja miksauksia lähetetiin tien päälle hotelleihin yhtyeelle kuultavaksi.

Levyn avaa Kerslaken rumpufillillä ”Over The Mountain” ja sahaava kitarariffi johdattaa ensimmäiseen säkeistöön, jossa Ozzyn laserin kirkas ääni ikään kuin leikkaa ilmaa. Kerslaken soittotyyli on hyvin eläväinen ja vaikka perustana on suhteellisen tavallinen peruskomppi, niin varsinkin väliosassa hän käyttää hyväksi koko settiään. Biisin helmenä on sooloa edeltävä väliosa ja kitaristi Randy Rhoadsin soolo on ihan oma lukunsa. Huolimatta siitä, että se saattaa kuulostaa osittain perustilutukselta, niin kyllä siinä kuulee hänen klassisen musiikin taustan sekä kammen käyttö sorminäppäryyden ohella on varmasti omalle ajalleen harvinaisen komean kuuloista. Väliosan teksti on muuten kuin iskurepliikki ”No need no astrology, it’s inside of you and me/You don’t need a ticket to ride with me- I’m free”. Pitäisiköhän kokeilla joskus? Sinällään kappale ei ole mikään kuolematon ikivihreä, mutta silti pidän sitä Ozzy-biisinä hyvin suuressa arvossa.

”Flying High Again” kertoo Ozzyn päänsisäisestä seikkailusta ja alussa hänen lausumat “oh no, here we go” voisivat aivan hyvin olla pään sisältä tulleita toteamuksia ja biisin kertosäe kiteyttänee kaiken: ” ’Cause you can’t see what my eyes see (I can see it, I can see it)/And you can’t be inside of me, flying high again”. Toisaalta kysymys ei välttämättä ollut pelkästään päänsisäisestä seikkailusta, sillä kyllä Ozzyn epävakaudesta sai osansa koko ympäristö. Biisissä on tehokkaan tarttuva riffi ja Rhoads tiputtelee pieniä jippoja sinne tänne, mutta kunniaa antaisin varsinkin rytmiryhmän eläväiselle ja monipuoliselle soitolle.

”You Can’t Kill Rock ’n’ Roll” on paitsi ehdoton statement, niin alultaan hyvin poikkeava levyn alkuun verrattuna. Rhoadsin heleä akustinen kitara värittää alkua ja Ozzykin laulaa hauraan herkällä äänellä. Laulun teksti voi periaatteessa olla suunnattu kenelle tahansa, mutta kyllä useampi virallinen taho sekä uskonnollista liikehdintää edustaneet ovat varmasti ainakin olleet mielessä. Säkeistöjen hauraus ikään kuin kuvaa sitä tärkeyttä minkä tulkitsija kokee sydämessään olleessaan edustamansa asian äärellä. Kertosäkeessä särökitara alleviivaa sanoman tärkeyttä ja Ozzy ilmoittaa, että ”rock ’n’ roll is my religion and my law”. Siinä ei jää hirveästi jossiteltavaa eikä tulkittavaa. Kestoltaan lähes seitsemän minuuttia kellottava biisi ei ole kiukkuinen, mutta viestinsä selväksi tekevä teos.

A-puolen päättävä ”Believer” jakaa nimensä mukaisesti uskoa ympärille sekä itseensä. Basisti Bob Daisleyn ja Rhoadsin kuviolla alkavan biisin tunnelma kirkonkelloineen on piinaavan tunnelmallinen ja saa kylmät väreet kulkemaan selkäpiitä pitkin. Efektien värittämänä biisi on vähän sellainen unohdettu klassikko. Ozzy ei ehkä ole aina niinkään kertosäkeiden kuningas, mutta jälleen biisin väliosa on ihan timanttia. Sävellys potkii persuksille ja bändi on hurjassa vedossa eikä Ozzy onneksi jää juurikaan jälkeen.

A-puolen lailla Kerslake avaa kannuttelulla myös kääntöpuolen. Tematiikaltaan ”Little Dolls” on perinteisempi kauhutarina ja vaikka biisi on tehokkaan junnaava komppi ja Rhoadsin soitto elää riivatun lailla, mutta muuten biisi jää minun asteikossa hieman väliinputoajiksi eikä jätä varsinaisesti hirmuisesti muisteltavaa jälikäteen.

Nuorempana ”Tonight” hämmensi metallipäätä, että mitä ihmeen kukkaismeininkiä tämä on, tietämättä että aina Ozzylla on ollut niin sanottu herkempi puoli. Tässä jotenkin vain ”lässyily” tuntui menneen liian pitkälle eikä tässä ollut itselle kuitenkin rakkaiden balladien tunnepaloa, vaan lähinnä munatonta tyhjäkäyntiä. Iän myötä asioita osaa tietenkin katsoa eri perspektiivistä ja arvostaa asioita, jotka nuorempana saattoivat yököttää. Huolimatta siitä, että en enää ole aivan yhtä ehdoton biisin suhteen, niin ei se silti minun edelleenkään kuulu mitenkään Ozzyn tähtihetkiin.

”S.A.T.O.” on ihan eri maata ja kauneuden sekä uumoilevan painostavuuden symbioosi ottaa heti kuuntelijan pihteihinsä. Tempo nousee edellisiin biiseihin verrattuna ja tuntuu kuin koko bändi olisi syttynyt ihan eri tavalla eroon. Kaiutettu Ozzyn laulu antaa hyviä säväreitä, vaikka rehellisesti sanottuna tuntuu, että herra olisi voinut saada itsestään enemmänkin irti. Sen sijaan Rhoads antaa palaa senkin edestä ja biisi on pitkälti hänen show.

Levyn päättää levyn nimikappale ”Diary Of A Madman”, joka on itselleni Ozzyn uran magnum opus. Biisi on niin käsittämättömän hieno, että sen analysointi on turhaa ja suosittelen jokaista kuuntelemaan sen itse. Biisin intro perustuu kuulemma siihen, että Ozzy oli kuullut Rhoadsin soittavan kitaralla Mozartia ja siitä hieman lainaten saatiin kappaleelle intro.

Ozzyn välit alkoivat levyn jälkeen rakoilla Daisleyn ja Kerslaken kanssa. Ozzyn mukaan rytmiryhmä olivat yhdessä alkaneet valittamaan joka asiasta ja halunneet yhtyeestä enemmän tasa-arvoisen sooloprojektin sijaan. Kaksikon mukaan epäoikeutta oli muun muassa tulojen jaossa. Tiedä sitten mikä oli totuus, mutta ”Diary Of A Madmaniin” heidän uransa Ozzy Osbournen yhtyeessä sillä erää päättyi. Sinällään ikävää, sillä heillä oli suuri rooli biisienkirjoituksissa ja ilmeisesti Daisley teki paljon myös esimerkiksi sanoituksia.Täytyy muuten tässä yhteydessä kehaista levyn sanoituksia, jotka pääosin ovat monipuolisempia kuin pelkkiä hevikliseitä. Oikeuksia rojalteihin selviteltiin oikeudessa ja Ozzyn puoli meni niin pitkälle, että vuoden 2002 uudelleenjulkaisuille Robert Trujillo ja Mike Bordin soittavat Daisleyn ja Kerslaken osuudet. Sekä Ozzy että Sharon ovat syyttäneet tosiaan siitä, että kumman idea se oli. Levyn 30-vuotispainokseen alkuperäiset osuudet oli palautettu ja ainakin vähän ennen kuolemaansa Kerslake esitteli Ozzylta saamiaan kulta- ja platinalevyjä, joten toivottavasti välit saatiin korjattua.

Ozzyn ääni sopii melodisiin ja hempeisiin osiin. Ottaen huomioon kuinka sumussa ja sohjeessa Ozzy tuohon aikaan eli, niin hänen laulunsa on omalla tavallaan uskomaton suoritus. Livenä valitettavasti nuo rock ’n’ roll-elämän kliseet paljastivat useammin sen rosoisemman puolen.

Koskettimet luovat biiseihin syvyyttä ja vaikka alunperin levylle oli kreditoitu Don Airey niiden soittajaksi, niin osuudet soitti kuitenkin Johnny Cook-niminen heppu. Tuo tosin ei ollut ainoa kömmähdys tekijätietojen kanssa ja eri painoksille saattoi tulla muidenkin nimiä, jotka eivät levyllä soittaneet.

Levyn nimi on täydellinen kuvaamaan Ozzyn maailmaa ja hän teki korvaamatonta promootiota levylle puraisemmalla muun muassa kyyhkyltä pään levy-yhtiön tilaisuudessa. Kiertueella hän onnistui sitten puraisemaan leluksi luulemaltaan lepakolta pään irti. Muutenkin kiertueen keikat olivat melkoista kaaosta ja välillä saattoi mennä kaikki mahdollinen pieleen. Kaikkein traagisinta oli tietysti kitaristi Randy Rhoadsin menehtyminen lento-onnettomuudessa. Tuosta onnettomuudesta voisi kirjoittaa vaikka oman jutun, joten jääköön sen penkominen tällä kertaa.

”Diary Of A Madmanin” ikonisessa kannessa Ozzy on todella maanisen kahjon näköinen ja onpa kannessa mukana hänen poikansa Louis. Albumi ylsi miljoonamyynteihin ja se on yksi Ozzy Osbournen hienoimpia kokonaisuuksia.

Kappalejärjestys:
Over The Mountain
Flying High Again
You Can’t Kill Rock ’n’ Roll
Believer
Little Dolls
Tonight
S.A.T.O.
Diary Of A Madman