”Päivämme murmeleina ovat ohi” – haastattelussa suomalaissukujuurinen Entombed A.D. -vokalisti L.G. Petrov

Heinäkuun helleaaltojen aikaan ruotsalaisen pitkän linjan death metal -jyrä Entombed A.D.:n leirissä tapahtuu jälleen. Yhtye on juuri par’aikaa kiertämässä Keski-Euroopan festareita, minkä lisäksi se on julkaissut juuri pari viikkoa aiemmin ensimmäisen videosinglensä elokuun lopulla ilmestyvältä, kolmannelta pitkäsoitoltaan ”Bowels Of Earth”. Tavoitimme yhtyeen laulajan Lars-Göran ”L.G.” Petrovin Saksasta keskeltä yhtyeensä tulevan albumin promootiosessiota. Petrov tunnetaan hyvin myös entuudestaan kalmankatkuisen rockahtavan metalliyksikkö Entombedin pitkäaikaisena keulahahmona. Puhelinyhteyden toisessa päässä tarinoi ystävällisen lämminluonteinen ja nauravainen, mutta ilmiselvästi pari työntäyteistä päivää putkeen urakoinut, jalkansa tiukasti maan pinnalla pitävä kuolonmetallityöläinen. Ennen pitkää, haastattelumme lähti lentoon niinkin hyvin, että paikoin sen luonne alko lähentellä enemmänkin yhteisessä ymmärryksessä etenevää dialogia, mutta tuottaen silti jatkuvasti mielenkiintoista ja informatiivista sisältöä.

Hyvää iltapäivää, L.G. ja lämpimästi tervetuloa Kaaoszinen haastattelun pariin! Uusi albuminne on tuloillaan ja todella potkiva singlebiisi ”Torment Remains” julkaistiin juuri pari viikkoa sitten videon kera. Mitkä ovat tunnelmat Entombed A.D.:n leirissä tällä hetkellä, ja miten kuluvan vuoden alkupuolisko on kohdallanne pyörähtänyt?

L.G.: Kiitos! Kiitos paljon! Kiva kuulla, että uusi tavaramme uppoaa (naurua). Olemme kevään mittaan työstäneet uuden albumimme valmiiksi ilman stressiä, mutta silti korkealla laadulla ja tehokkaalla otteella. Olemme myös soittaneet poikkeuksellisen paljon keikkoja alkuvuodesta, mikä on vahvistanut bändimme yhteishenkeä entisestään. Yleensä ottaen sanoisin, että yhtyeemme nykykokoonpano koostuu todella hyvistä tyypeistä. Me luotamme toisiimme, pidämme toistemme seurasta ja olemme toistemme kanssa jatkuvasti tiiviisti tekemisissä.

Uusin jäsenenne, brasilialainen kitaristi Guilherme Miranda korvasi yhtyeessänne hiljattain lähteneen Victor Brandin. Kuinka Mirandan mukaantulo on vaikuttanut yhtyeenne yleistunnelmaan ja soundiin?

L.G.: Guilherme on ollut mukanamme itseasiassa jo kaksi vuotta. Hän muutti Brasiliasta Ruotsiin bändimme takia, mikä oli häneltä erittäin hyvä henkilökohtainen ratkaisu (naurua). Hän on tuonut uutta verta ja tuoretta ajattelutapaa yhtyeemme toimintaan. Hän on ollut kitaristipestinsä alusta alkaen myös uusi luova voima yhtyeessämme. Guilherme oli nimittäin mukana säveltämässä tulevalle albumillemme pariakin biisiä, joista yksi on juuri edellä mainittu ”Torment Remains”, joka on itse asiassa olennaisilta osiltaan lähtöisin hänen sävelkynästään.

Millaisia lyyrisiä teemoja käsittelet teksteissäsi ”Bowels Of Earth” -albumilla?

L.G.: Kun muut laulavat rakkaudesta, me laulamme kuolemasta ja tuhosta, kuten kuuluukin (naurua). Ei sentään. Yleisesti ottaen kasaan tekstit elämänkokemuksistani, kiertue-elämästä, hyvistä ja huonoista viboista. Rustaan ne paperille, joista ne hiljalleen sitten muovautuvat lopulliseen muotoonsa sanoituksiksi. Välillä politiikkakin puhututtaa. Aina silloin tällöin kirjoitan sitten siitä. Maailmassa tapahtuu päivittäin paljon paskaa, ja siitä huolimatta täällä on selviydyttävä hengissä. Itselleni pari viimeistä vuotta on ollut varsin painostavaa aikaa paristakin eri syystä, ja se saattaa hyvinkin näkyä läpi uuden albumimme teksteistä. Lyyrikkona minä vain kirjoitan siitä, mitä näen ja koen. Eipä tässä muutakaan voi (naurua). Musta huumori on myös olennainen osa kerrontaamme. Se on tapamme selviytyä kohtaamistamme vastoinkäymisistä. Meidän ei tarvitse stereotyyppisesti käyttäytyä aggressiivisesti, vaikka teemmekin aggressiivista musiikkia. Asia onkin todellisuudessa hyvin päinvastainen. Ihmiset ovat erilaisia ja käyttäytyvät eri tavoin vaikean paikan tullessa eteen. Ihmisten välisessä erilaisuudessa on elämän rikkaus. Jos joku tarvitsee vaikeassa elämäntilanteessa apua, häntä tulee auttaa.

Kokeellisempien ja rockaavampien vaiheidenne jälkeen uusin biisinnehän kuulostaa kuin olisimme hypänneet ajassa taaksepäin aina 1990-luvun alkuun. ”Torment Remainsin” mullanmakuisesta tykityksestä ja alkuvoimaisesta soundista välittyy ensisijassa varhaisen Entombedin säälittä päälle käyvä hardcore-pohjainen death metal -hyökkäys. Vanhan liiton Entombed-diggarina pidän paluustanne vanhaan tyyliin kovasti. Mitä mieltä itse olet Entombedinkin omalla mittarilla retrahtavasta soundipolitiikastanne uudella albumillanne?

L.G.: Kyllä! Soitamme tällä albumillamme hieman edellisiä albumejamme nopeammin. Nico (Elgstrand, kitara) ja Guilherme halusivat käyttää Sunlight-studion ajoilta tuttua kitarasoundiamme, joka teki entistä vahvemman paluun bändimme soundikirjoon ”Bowels Of Earthilla”. Käytimme studiossa kahta yhtyeemme historiastakin tuttua kitarapedaalia (Boss: Metal Zone ja Heavy Metal hm-2 -säröpedalit), mutta emme suinkaan kopioidaksemme vanhaa soundiamme, vaan saadaksemme niihin uudenlaista henkeä. Sitten vain väänsimme namiskat kaakkoon ja aloimme sahaamaan (naurua).

Entä kuinka hyvin ”Torment Remains” -singlebiisinne sitten kuvaa soitannollisesti ja soundillisesti koko ”Bowels Of Earth” -albumia, ja kuinka kuvailisit uuden albuminne musiikillista luonnetta ehkä jossain määrin verrattuna aiempiin albumikokonaisuuksiinne?

L.G. Meillä oli itseasiassa jo täysin valmiiksi äänitettyinä joitakin vanhempia biisejä, jotka siis nauhoitimme jo aiemmin eri studiossa kuin loput albumille äänittämistämme kappaleista. Käytimme albumin kappaleiden äänittämiseen siis kahta eri studiota, kaksissa eri äänityssessioissa. Jotkut biisit kuulostavat tästä syystä soundillisesti toisistaan poikkeavilta, mutta mielestäni kahtalainen äänimaisema tekee albumin kuuntelukokemuksesta ainoastaan mielenkiintoisemman. Tyylillisesti mukana on myös yhtäältä raskaampia ja toisaalta enemmän hard rockiin kallellaan olevia kappaleita, joita esimerkiksi aiemmilla albumeillamme ”Back To The Frontilla” (2014) ja varsinkin ”Dead Dawnilla” (2017) oli. Meillä on yleensä tapana lisätä kappaleisiimme  lopuksi joitakin kummallisia elementtejä, jotka tekevät biiseistä lopulta astetta persoonallisempia, ja se on todella siisti piirre musiikissamme.

Onko myös niin, että vuosien mittaan urautuvien death metal -yhtyeiden soinnilla on myös vaara muuttua alati geneerisemmäksi ja konventionaalisemmaksi; mielenkiinnottomammaksi, ellei mukaan ujuteta mausteita ja vaikutteita yli tyylilajirajojen? 

L.G.: Nimenomaan! Haluamme kokemuksemme puhua meille tyypillisen soundimme kautta, mutta samalla haluamme tarjota kuuntelijoillemme myös jotain tuoretta. ”Bowels of Earth” -albumin kohdalla soundipoliittinen paluu ajassa taaksepäin on ollut meille yhtyeenä erittäin virkistävä ja energisöivä asia. Mitä tulee ihmisiltä kuulemiimme palautteisiin uudesta materiaalistamme, olemme sen perusteella biisien teon suhteen juuri oikealla tiellä. Kesän kiertueella olemme soittaneet paria aivan uutta biisiä livenä, ja yleisön reaktiot niitä kohtaan ovat olleet tähän saakka vähintäänkin mairittelevat.

Onko teidän määrä aloittaa uuden albuminne varsinainen promootiokiertue syksyllä, ja millainen kiertue tuolloin mahtaa olla luvassa? Ilmeisesti soitatte ainakin Helsingin On The Rocks -klubilla lokakuun lopulla yhdessä Abortedin kanssa, mikäli muistan oikein.

L.G.: Kyllä. Varsinaisen albumin promootiokiertueen aloitamme loka-marraskuussa. Soitamme tuolloin putkeen 30 keikan kiertueen miltei ilman välipäiviä. Ainoastaan yksi matkustuspäivä, jolloin siirrymme Suomesta lautalla Tukholmaan, tulee olemaan kiertueellamme keikaton päivä.”

Soitatteko kyseisellä kiertueella kenties muuallakin Suomessa Helsingin keikan lisäksi?

L.G.: Syksyn promootiokiertueellamme soitamme ainoastaan Helsingissä, mutta myöhemmässä vaiheessa tulemme varmasti Suomeen uudemmankin kerran ja tuolloin pyrimme soittamaan muuallakin päin maatanne. Suomi on ollut aina meille ehdottomasti parhaita keikkailumaita, josta on paljon hienoja kokemuksia vuosien varrella. Teillä on siellä paljon kovia metallipäitä (naurua).

Pitää paikkansa.

Mennään tässä vaiheessa kuitenkin perehtymään hieman tarkemmin teidän kiertue-elämäänne. Olet viettänyt tien päällä jo kolmisenkymmentä vuotta. On todella vaikuttavaa, että kaltaisellasi metalliveteraanilla on edelleen tahtoa ja staminaa tehdä levyjä ja kiertueita tasaisen tappavaa tahtia. Mitkä asiat, puitteet ja olosuhteet Entombedin (myös -A.D.:n) kohdalla ovat muuttuneet kolmen vuosikymmenen varrella? Entä mitkä kiertämiseen ja levyttämiseen liittyvät asiat ovat säilyneet ennallaan?

L.G.: Mehän kierrämme Entombed A.D.:n kanssa nyt paljon enemmän kuin esimerkiksi aikanaan Entombedin kanssa 1990-luvulla, jolloin jotkut bändimme jäsenistä eivät halunneet eivätkä jaksaneet keikkailla. Levytys- ja kiertuerutiinimme jatkuvat edelleen kierros kierrokselta. Nykyisen yhtyeemme porukalla viihdymme yhdessä paljon paremmin kuin aiempien miehistöjen kesken. Meillä on hauskaa kiertuebussissa miltei tilanteista riippumatta. Tuskin maltamme edes lähteä bussista ulos soittaaksemme illan keikan (naurua). Näemme kiertämisen mahdollisuutena emmekä rasittavana, itseään toistavana rutiinina, klassikkoleffa ”Päiväni murmelina” -tyyliin (naurua). Kiertäminen on nykyään rikastuttava osa elämäämme: saamme tavata uusia ihmisiä, kohtaamme uusia tilanteita, ja joka ilta riittää yleisöä.

Aina välillä keikoille meitä katsomaan tulevat ihmiset tuovat meille lahjaksi omien bändiensä levyjä, joita saamme sitten kuunnella kiertuebussissa keikkamatkojen aikana, ja joiden perusteella mielellämme lähetämme myös sähköpostitse palautetta ja terveisiä takaisin yhtyeille itselleen. Onhan se toki mielenkiintoista tietää, millaista musiikkia keikoillamme käyvät ihmiset itse tekevät tahoillaan. Eikä sen tarvitse edes välttämättä tosiaankaan olla death metalia.  Se voi olla esimerkiksi jotakin kummallista säveltaidetta tai vaikkapa ihan vaan rock ’n rollia.

Tässä vaiheessa on pakko udella, mikä on viimeisin jollakin keikallanne lahjaksi saamasi levy tai pienemmän bändin tarjoama keikkakokemus, joka on räjäyttänyt tajuntasi? 

L.G.: Nyt on vaikea muistaa tai eritellä jotain yksittäistä, täydellistä esimerkkiä ja levyn perusteella täysillä kolahtanutta bändiä, osittain, koska olemme täällä Keski-Euroopassa ja koska emme ole kerenneet huolella kuunnella kaikkia saamiamme teoksia. Kuitenkin erityismaininnan ansaitsee syksyn kiertueellemmekin mukaan tuleva tanskalainen yhtye Baest, jonka näin ensimmäistä kertaa, kun soitimme heidän kanssaan jokin aika sitten eräillä festivaaleilla. Ihmettelin, kuinka energisiä ja millaisia lahjakkuuksia nuo nuoret metallisällit olivatkaan. Sitten jokin aika tuon kokemuksen jälkeen menin Kööpenhaminan Copenhell-festareille, jossa näin heidät taas uudelleen livenä aivan yhtä vakuuttavina kuin tuolloin aiemminkin. Nyt sitten lähdemmekin heidän kanssaan kiertueelle. Baest on hyvä esimerkki siitä, että uusi sukupolvi tuoreine ideoineen tulee näyttämään luomiskykyisen voimansa metallimusiikin kentälle. On hienoa nähdä, että uusi, osaava metallisukupolvi on tulossa vahvoine näkemyksineen haastamaan meidät vanhat jermut.”

Entä osaisitko erotella, mitkä ovat olennaisimmat eroavaisuudet vanhan Entombedin ja Entombed A.D.:n välillä bändikemioiden ja työmoraalin suhteen?

L.G.: Me (Entombed A.D.) olemme tällä kokoonpanollamme paljon tuotteliaampia verrattuna vanhaan ”Enskaan”. Luotamme poikkeuksetra toistemme sanaan ja työskentelemme läheisesti toistemme kanssa. Käymme myös usein yhdessä kaljalla. Sanalla sanoen, voimme kutsua toisiamme ystäviksi. Ylläpidämme kontaktia toisiimme melkein päivittäin. Se – bändin sisäinen kommunikaatio – on erittäin tärkeää. Olemme toiminnassamme eteenpäin suuntautuvia ja haluamme edistyä bändinä. Meidän ei tarvitse jäädä enää odottelemaan ketään mukaan kiertueille tai levyn tekoon, ja kun kaikki se on mahdollista, voimme laittaa homman haisemaan ja täysillä (naurua). Sitten huomaamme jo taas tekevämme uutta levyä. Toki on sanottava, että osalle bändimme jäsenistä on matkan varrella siunaantunut perhettä ja muita elämän velvollisuuksia hoidettavakseen, jotka osaltaan rajoittavat esimerkiksi laajempaa ja kokonaisvaltaisempaa vuoden ympäri rundaamista. Joka tapauksessa asiat hoituvat yhtyeessämme nykyisellään poikkeuksetta positiivisen kautta, toisin kuin ennen vanhaan.”

Ilmeisestikin bändin sisäinen ilmapiiri on vapaampi ja avoimempi nykyään verrattuna vanhaan yhtyeeseenne, pitääkö paikkansa?

L.G.: Ehdottomasti! Kukin meistä voi tässä yhtyeessä tarjota avoimesti yhtyeemme käyttöön musiikillisia ideoitaan: riffejä, biisiaihioita, tekstejä.  Kenenkään ei tarvitse häpeillä omia luomuksiaan tämän yhtyeen sisällä: kun sinulla on idea, laita se pöydälle, niin katsomme yhdessä, mitä voimme saada siitä yhdessä aikaan. Avoimuus on olennaisinta.

Millaiset välit sinulla on entisiin Entombed-yhtyetovereihisi ja yhtyeenne alkuperäisjäseniin (Alex Hellid-kitara, Ulf ”Uffe” Cederlund-kitara ja Nicke Anderson-rummut) tällä hetkellä?

L.G.: No, minähän en ole nykyään käytännössä juuri yhteyksissä heidän kanssaan. He tekevät mitä tekevät, ja se projekti* vei meiltä viisi vuotta (naurua). Nickellä on liuta muita bändejä (Hellacopters, Lucifer, Imperial State Electric jne.) ja hän on erittäin lahjakas muusikko. Hän kiertää ja touhuaa musahommiaan jatkuvalla tahdilla, ja annan hänelle syystä syvää arvostusta.

(*Toim. huom. Oikeudenkäynti Entombed -tavaramerkin ja nimen käytöstä ruotsin eri oikeusasteissa Hellidin ja Petrovin välillä, joka päättyi lopulta Hellidin voittoon raastuvassa. Kyseisestä syystä A.D.-pääte vakiintui Petrovin luotsaaman Entombed-yhtyeen viralliseksi loppuviitteeksi, että tavaramerkkiriitaan saatiin lainmukainen ratkaisu.)

Entä mitä mieltä olet Uffen, Nicken ja Alexin luotsaaman kokoonpanon pari vuotta sitten yhdessä esittämästä ja tuottamasta ”Clandestine”-albumin liveproduktiosta Entombed-nimen alla, yhteistyössä Malmön sinfoniaorkesterin kanssa?

L.G.: Ja, niin… mitä minä tähän voisin sanoa… He tekevät tosiaan hommiaan, ja me teemme omiamme (naurua).

Entä voisiko jossain vaiheessa tien päällä olla kaksikin eri Entombedia tyyliin Venom ja Venom, Inc. ja Black Flag ja Flag?

L.G.: (Röhähtää kovaan nauruun.) Niin, miksipä ei. Se mikä tapahtuu, tapahtuu. Tiedäthän? Aika näyttänee, kuinka tässä käy. Venomin ja Venom, Inc.:in tyypit ovat muuten mukavia ukkoja kaikki. Sitä paitsi bändeinä nuo molemmat levyttävät ja kiertävät jatkuvasti, kuten yhtyeiden kuuluukin tehdä. Lisäksi molempien yhtyeiden sisällä ollaan nykyiseen tilanteeseen tyytyväisiä; bändin jakautumiseen ja toimimiseen kahdessa eri leirissä.

Entä miten näet, voisiko klassinen Entombed-kokoonpano (Petrov, Andersson, Hellid ja Cederlund) vielä jonakin päivänä tehdä paluun yhteen, ehkä keikan, kiertueen tai jopa uuden levyn merkeissä?

L.G.: En tiedä. Tällä hetkellä se kuulostaa melko mahdottomalta ajatukselta toteutuakseen. Lisäksi minulla on kädet täynnä töitä Entombed A.D.:n parissa työskentelyn myötä. He ovat ”veljiäni”, joten… tiedäthän…

(Iloisen ja rennon oloinen L.G. tuntuu vakavoituvan ja jokseenkin epäröivän tässä vaiheessa haastattelua ja valitsevan sanansa erittäin huolellisesti)

L.G.: …ja tämä yhtye (Entombed A.D.) on ykkösprioriteettini ja tärkein asia tekemisteni suhteen tänä päivänä. Ehkäpä joskus tulevaisuudessa se voisi olla mahdollista, mutta, niin… en osaa sanoa. Enkä rehellisesti sanoen muutenkaan oikein perusta vanhojen bändien re-unionien päälle, tiedäthän. Suhtaudun niihin ristiriitaisin tuntein. Ne kun ovat laadultaan aina vähän niin ja näin. Jos me siis joskus teemme re-unionin, sen täytyy olla kaikin puolin 100% asenteella toteutettu jokaisen bändin jäsenen osalta, 24/7.

Mitkä ovat kolme itsellesi rakkainta, koko reilun kolmikymmentävuotisen muusikon urasi varrella tekemääsi äänitettä? Entä äänitteet, joilla olet ollut mukana?

L.G.: Lauloin vuonna 1992 Comecon-yhtyeen debyyttialbumilla ”Megatrends In Brutality”. Pidän siitä levystä erityisesti. Sitten tietysti tätä aiemmin tehty (Entombedin debyyttialbumi) ”Left Hand Path”. Silloin saimme käsiimme ensimmäisen vinyylimme, jolla soitimme ja lauloimme itse. Se oli aivan järjetön juttu silloin. Lisäksi se oli myöhempiä teoksiamme pitkälti määrittänyt virstanpylväs urallamme. Levykokonaisuutena se on lisäksi edelleenkin hyvä. Tulevan Entombed A.D. -albumin niputtaisin myös tähän kategoriaan. Niin, ja (Entombedin) ”Wolverine Blues”.

Haastattelijan ensimmäinen pysäyttävä kosketus Entombediin oli vuonna 1995, kun hän kuuli ja samalla nauhoitti legendaarisen Klaus Fleimingin toimittamasta Radio Mafian Metalliliitosta ”Wolverine Blues” -kiertueella äänitetyn Tavastia-livekeikan C-kasetille. Pläjäys sisälsi puoli tuntia täyttä asiaa. Kyseistä kasettia tuli kuunneltua vuosien mittaan paljon. Niin paljon, että vanha Maxell C-60 antoi lopulta periksi ja levisi joskus vuosituhannen alussa.

L.G.: Se on siistiä! Pirun siistiä! On tärkeää, että voimme matkata musiikin myötä ajassa niin tulevaisuuteen kuin menneeseenkin. Olen tosin huomannut, että verrattuna noihin päiviin huomaan nykyään laulavani paljon möreämmin ja matalammalta. Firespawnin (Petrovin jyrkemmän linjan death metal -projektibändin) materiaali käyköön tästä esimerkkinä. Kuunnellessani esimerkiksi ”Wolverine Bluesia” näin jälkikäteen, en voi käsittää, kuinka korkeasta rekisteristä huutolaulankaan niitä biisejä.”

Ehkäpä tuolloin halusit tavoitella enemmän rock n’ roll -tyyppistä tulkintaa Motörheadin Lemmy-vainaan tyyliin kuin nykyään, vai mitä luulet?

L.G.: Kyllä, tismalleen!

Kauttaaltaan tehän pyritte noina vuosina tuomaan aika vahvastikin rokkaavia sävyjä ruhjovaan, mullan makuiseen metallikeitokseenne. Eikös vain?

L.G.: Kyllä vain. Lisäksi, nyt kun olen seurannut viimeisintä kehityssuuntaani, olen huomannut, että nykyään pyrin vetämään biisit järjestään matalammalla rekisterillä möristen kuin tuolloin, sanotaanko reilut parikymmentä vuotta sitten. Luulen, että uusimmissa biiseissämme laulamani sanat pystyy kuitenkin erottamaan kappaleita kuunnellessa. Teen laulut ja mörinät aina miten milloinkin tuntuu luontevalta, ja nyt sitten mennään näillä asetuksilla. Aina kun oikea nuotti löytyy, tulkinta alkaa tuntua miellyttävältä. Aiemmin, korkealta laulamisen päivinä minulta lähti kiertueilla välillä ääni ja välillä kurkku kipeytyi. Nykyään osaan hoitaa vokaalit paremmalla laulutekniikalla rasittamatta kurkkuani liiaksi.

En tiedä, muistatko vielä erään kiertueen kuluvan vuosikymmenen alkupuolella, jolloin soititte Suomessa pieniä klubikeikkoja muun muassa Helsingin Lepakkomiehessä ja pohjoisemmassa Suomessa, kuten toimittajan kotikylässä Sotkamossa paikallisessa rokkipubissa. Millaisia muistoja tuolta kiertueelta teille jäi, ja onko Entombed A.D.:lla mahdollisesti ajatuksena tehdä vastaavanlainen pienten keikkamestojen turnee jossakin vaiheessa tulevaisuutta?

L.G.: Kyllä. Muistan, että Helsingissä meitä katsomassa oli noin 150 ihmistä täyteen ahtautuneessa Lepakkomiehen alakerrassa. Sotkamossa tekemämme baarikeikan muistan myös. Erityisesti muistelen, että siellä sisällä baarissa oli muutama kymmenen ihmistä, pirun kuuma, ja siellä hiosti (naurua). Mehän heitimme myös ”A.D.”:lla jokin aika takaperin Sveitsissä pari saman tyyppistä keikkaa. Jossain Alpeilla se oli. Soitimme siellä Vaderin kanssa. Mesta oli silloin aivan tupaten täynnä. Tunnelma oli kuin olisimme olleet joissakin räjähdyspisteessä olevissa yksityisbileissä. Mutta siis ne kaikki olivat todella siistejä vetoja. Emme ylipäätään arvota minkään keikan tärkeyttä keikkamestan tai klubin yleisökapasiteetin mukaan. Keikka kuin keikka on tärkeä, ja ne kaikki on aina soitettava täysillä, koska ihmiset maksavat nähdäkseen meiltä ensiluokkaisen show’n.

Millaisilla keikkapaikoilla esiintymisestä pidät nykyisellään eniten?

L.G.: En hirveästi välitä pienillä lavoilla esiintymisestä. Yleensä kun niissä täytyy bändin muiden jätkien viedessä tilaa tököttää paikoillaan, ja ennen pitkää jalkani alkavat puutua paikallaan seisomisen ja paikallaan moshaamisen seurauksena. Näin ollen pidän esiintymislavoista, joilla mahtuu hieman vapaammin liikehtimään, moshaamaan ja joilla voi liikkua rennosti ja vapautuneesti. Yleisöstä välittyvä energia ja lämpö on silti pystyttävä aistimaan lähietäisyydeltä. Yleisesti ottaen keskikokoisten lavojen voisi sanoa olevan henkilökohtaisia suosikkejani.”

Sanoit, että työskentelytehosi ja yhtyeenne rutinoitunut toimintasykli nopeutuvat vuosi vuodelta, mitä vanhemmiksi tulette. Mitkä asiat pitävät sinut terässä, energisenä, motivoituneena ja voimissaan jatkamaan death n’ rollin ilosanoman levittämistä tällaisellakin tahdilla vuodesta toiseen?

L.G.: Saan positiivisista kokemuksista energisyyttä. Ehkäpä se on vaan uskomattoman voimakasta adrenaliinisyöksyä, joka täytyy osata kanavoida oikein. Ei myöskään saa tuhlata kaikkia voimavarojaan kerralla. Aggressiotakin on useamman sorttista. Me valitsemme poikkeuksetta aggressiollemme rakentavan kanavointitavan, vaikka sitten sen mustan huumorin kautta. Emme voisi nimittäin kuvitellakaan murjottavamme lavalla vittuuntuneen näköisenä illasta toiseen kaikesta ympärillämme tapahtuvasta meitä katsomaan tulleelle, maksavalle yleisöllemme (naurua). Hiljalleen sitä myös on oppinut jakamaan omat panoksensa oikeisiin asioihin, oikeaan aikaan, oikeassa paikassa, sataprosenttisesti. Esimerkiksi nyt, kun albumimme on valmis, voi taas ottaa jonkin aikaa hieman rennommin. Tässä vaiheessa normaalia työskentelysykliämme voi tehdä paljon haastatteluja, mikä on kuitenkin vaihtelua muuhun bänditouhuun. Loppuviimein, kun illalla lysähdän sänkyyni, tiedän olevani väsynyt, mutta oikealla tavalla väsynyt: olen onnellinen tietäen, että olen tehnyt kovasti töitä, saattanut jonkin asian päätökseen asti ja nyt olen ansainnut pienen levähdyshetken. Pidän näiden rokkihommien tekemisestä yhä enemmän ja annan asioiden mennä omalla painollaan. Palkintona kaikesta kovasta työstä on, että saamme tehtyä enemmän keikkoja, festareita ja vaikkapa parempia levyjä. Kun pitää itsensä työteliäänä, ei ole myöskään aikaa kelailla liiaksi asioita. Ja aivan kuten ystäväni Karl Willets (Memoriam, ex-Bolt Thrower) sanoi jokin aika sitten minulle, me molemmat olemme jääneet nuoruudestamme jotakin vaille näissä bändihommissa, ja se, mitä olemme jääneet vaille, on ollut täysipainotteinen työnteko bändin eteen (naurua).

Onko sinulla vielä jäljellä jonkinlaisia, toistaiseksi toteuttamattomia musiikillisia ambitioita tai spin-off -projekteja, joita et ole onnistunut syystä tai toisesta toistaiseksi täyttämään entisten tai nykyisten bändiesi kanssa? 

L.G.: Muistan, kun nuorina kosseina teimme pienet kiertueet Iron Maidenin ja Slayerin lämmittelijöinä. Silloin tuntui, että kaikki musiikillinen on nyt saavutettu. Tässä sitä kumminkin vielä ollaan, reilu kymmenkunta levyä ja kiertuetta myöhemmin (naurua). Ilmeisesti ne intohimot eivät sitten täyttyneetkään niillä rundeilla. Musiikin eri tyylilajeista puheen ollen, en ole oikeastaan ajatellut tekeväni muunlaista musiikkia kuin metallia, mutta jos joskus sellaista kohtaan sisäinen tarve ja idea herää, niin olen toki avoin asialle. Tällä hetkellä olen varsin tyytyväinen tähän levytys- ja kiertuesyklin toimintaan, joka meillä on hyvällä mallilla käynnissä. Se riittää minulle oikein hyvin.

Muistan sinun joskus kymmenisen vuotta sitten maininneen Helsingin Tavastian keikalla eräässä välispiikissäsi, että oma isäsi olisi suomalainen ja että hän olisi kotoisin Virroilta, ja että siis olisit näin ollen geneettisesti puoliksi suomalainen. Pitääkö tämä paikkansa?

L.G.: Kyllä. Isäni tosin kuoli kaksi vuotta sitten, mutta siis todellakin. Isäni Toivo Taivalmäki eli ja oli tosiaan kotoisin Virroilta. Hän asusti elämänsä pienessä talossaan tuon läntisessä Keski-Suomessa sijaitsevan pikkukaupungin taajaman ulkopuolella, paikallisen järven rannalla. Kävin hänen luonaan useasti kun olin lapsi. Kävimme monesti hänen kanssaan kalassa ja kuuntelimme yhdessä rock ’n rollia.

Toimittaja oli yrittänyt löytää vuosien varrella asiaan liittyen kirjoitettuja mainintoja artikkeleista ja dokumentteja siinä onnistumatta, mutta pitääkö siis paikkansa, että sinulla on isäsi kautta suomalaiset juuret myös pitkälle historiaan saakka?

L.G.: Kyllä. Se pitää paikkansa.

Sanopas L.G. sitten ihan lopuksi vielä terveisesi kaiken sortin Enska-faneille, diggareille ja Kaaoszinen lukijoille.

L.G.: Ensinnäkin haluan kiittää teitä kovasti tästä haastattelusta. Tämä oli itselleni oikein mieluisa haastattelu. Toivottavasti ihmiset tulevat pitämään uudesta albumistamme. Tulemme Suomeen tälläkin kiertueella pariin otteeseen. Sitten voidaan ottaa kimpassa pari kaljaa! Nähdään keikoilla, hevipäät!

Täten kiitämme Kaaoszinen puolesta Toivon poika Lars-Görania sydämellisesti oikein antoisasta juttutuokiosta ja toivotamme hänelle kaikkea parhautta bänditouhuihin.

Entombed A.D.: ”Bowels of Earth” -albumi julkaistaan 30.8. 2019 Napalm Recordsin kautta.
Entombed A.D. (Ruotsi), Aborted (Belgia) ja Baest (Tanska) yhteiskeikalla 27.10.2019 On The Rocksissa, Helsingissä.

 

 

 

 

 

 

 

 

Kommentoi julkaisua