Pakanajuhla Koirankopissa – Kivimetsän Druidi & Vorna Tampereella

Marraskuu oli jo pitkällä, kun kävelin valkealla kadulla kohti Koirankoppia. Ensilumen pyryttäessä vasten kasvojani ja rommicolan virratessa elimistössäni ajattelin tulevaa kaksituntista. Edessä olisi matka pakanametallin syövereihin tamperelaisen Vornan ja kouvolalaisen Kivimetsän Druidin parissa. Paikkana olisi Tampereen Dog’s Home -taverna, jota sisäpiireissä kutsuimme Koirankopiksi. Kotoinen kuppila, joka on valitettavasti keikkapaikkana jäänyt Pakkahuoneen ja Klubin varjoon. Paikka oli kuitenkin juuri sopiva tulevalle uhrijuhlalle.

Vornan uudet singlet ”Yksin” ja ”Jälkemme” ovat soineet toistolla soittimessani, ja ensimmäinen albumi ”Ajastaika” on tuttu jo vuoden takaa. Seuraavan albumin ”Ei valo minua seuraa” julkaisu tapahtuu joulukuun neljäntenä päivänä. Kivimetsän Druidin edellisestä albumista ”Betreyal, Justice, Revenge” on puolestaan kulunut aikaa jo viisi vuotta, ja huhuja tulevasta on alkanut kiertää keskuudessamme.

Saavuin Koirankoppiin hyvissä ajoin ja oluen äärellä katselin ympärilleni. Muutama metsänpeikko oli jo kaivautunut ulos koloistaan ja saapunut paikalle. Edessäni näin pienen lavan, jonne oli jo rakennettu kaarnalla koristeltu rumpusetti. Koskettimien ikiaikaisten koristeiden lisäksi vieressä edusti Applen logolla varustettu tietokone, joka muistutti nykyisestä vuosituhannesta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Kellon lähestyessä puolta yhtätoista taverna alkoi täyttyä kansasta. Karjalaisen kansanperinteen myyttisen soturin nimeä kantava Vorna aloitti täsmällisesti klo 22.30 ja soitti noin kolme varttia. Mustaa metallia ja folkia yhdistelevä hämäläinen bändi esiintyi juuri niin hyvin, kuin tavernan puitteissa oli mahdollista. Kuuden jättiläisen ahtauduttua pienelle lavalle liikkumatilaa ei jäänyt. Hitaista hämäläisistä peikoista koostuva yleisö lämpeni illan mittaan maltaan huvetessa ja lähti mukaan keulahahmo Vesa Salovaaran rytmittämiin taputuksiin. Vanhojen kappaleiden joukkoon mahtui myös molemmat tuoreet singlet, jotka toimivat mallikkaasti. Hattua pitää nostaa varsinkin kosketinsoittaja Saku Myyryläiselle, jonka sävelet tunkeutuivat syvälle sieluun. Näin bändin ensimmäistä kertaa, mutta kerta ei varmasti jää viimeiseksi.

Pieni tauko ennen Kivimetsän Druidia aiheutti kuhinaa baaritiskillä ja seinustalla, josta löytyi bändien levy- ja paitamyyntipiste. Tarkalleen puoli kaksitoista lavalle astelivat kouvolalaiset menninkäiset Päivänsäde Leeni-Maria Hovilan johdolla. Bändin settilista koostui niin yli kymmenen vuotta vanhoista demojulkaisuista, kuin tuoreemmistakin kappaleista. Tunnin aikana seikkailimme manan mailta kristallivuorten ja ikiroudan valtakuntiin metsänhenget ja haltijat seuranamme. Kansanstarinoita ja Koskisten veljesten fantasiakirjallisuutta yhdistelevät kappaleet houkuttelivat myös muita myyttisiä hahmoja paikalle. Muun muassa Korpiklaanin loitsuja rytmittävä Jarkko Aaltonen nautti maltaista tavernan tiskillä kaikessa rauhassa.

Pieni ja ahdas lava näytti tuottavan eniten ongelmia Päivänsäteelle, joka myönsi hukanneensa silmälasinsa ennen keikkaa. Yleisöä hän ei nähnyt, mutta se ei haitannut upeaa ja puhdasta tarinankerrontaa. Toinen keulahahmo Joni Koskinen vastasi murinasta ja rytmikitarasta. Varsinaisia encoreja soittamatta bändi poistui lavalta tassujen taputusten saattelemana.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Astellessani takaisin lumisateeseen mietin suomalaisen folk-metallin tulevaisuutta. Pienemmät bändit nousevat jatkuvasti enemmän parrasvaloihin, eikä suotta; synkät ja luonnonläheiset lyriikat tasapainottavat nykyistä urbaania elämää. Mies voi lähteä metsästä, mutta metsä ei lähde miehestä.

Kirjoittanut: Mikko Äijö

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy