Paluu 80-luvulle – arviossa Icon of Sinin eponyymi esikoisalbumi

Kirjoittanut Heidi Mikkonen - 4.8.2021

Icon of Sin on uusi tuttavuus raskaan musiikin kentällä ja lähtökohdiltaan hieman tavanomaisesta poikkeava tapaus. Kyseessä on brasilialaisista muusikoista koostuva viisihenkinen yhtye, jonka levy-yhtiö Frontiers Records kasasi YouTubessa cover-esityksillään mainetta niittäneen laulaja Raphael Mendesin ympärille. Debyyttialbumi ”Icon of Sinin” ideoinnista, tuotannosta ja sävellyksistä ovat vastuussa Sergio Mazul ja Marcelo Gelbcke, joista Mazul on vielä sanoittanut ja Gelbcke miksannut kappaleet. Kumpikaan edellä mainituista ei kuulu yhtyeen jäsenistöön, vaan Mendes ja kumppanit esiintyvät levyllä ainoastaan kaksikon tuotosten tulkitsijoina. Yhtyelähtöisyyttä ja do it yourself -henkeä usein korostavassa metalliskenessä vastaavat, levy-yhtiön tahi muun ulkopuolisen tahon näin vahvasti ohjailemat kokoonpanot ovat vähemmistössä, joten sikäli käsittelyssä on mielenkiintoinen projekti.

”Icon of Sin” on kolmentoista kappaleen ja 65 minuutin mittainen kokoelma ihka aitoa hevimetallia, jonka katse on suunnattu menneisyyteen niin musiikkityylin kuin sanoitusten puolesta. Sanon ”kokoelma”, sillä kerronnallisen sisällön osalta kyseessä on varsinainen sekametelisoppa: on zombeja ja ihmissusia, videopelihalleja ja autokaistoja, samuraitarinoita ja sodankäyntiä ulkoavaruuden vihollisia vastaan. Mitään yhtenäistä juonta ei siis kannata albumilta lähteä etsimään. Viittaukset retro-populaarikulttuuriin ulottuvat lyriikoista neonvärejä tihkuvaan kasarihenkiseen kansitaiteeseen ja itse musiikkiin, jonka ilmeisin vertailukohde on samankaltaisilla eväillä nelisenkymmentä vuotta sitten suuruudeksi ponnahtanut Iron Maiden. Vokalisti Mendes kuulostaa paikoin niin erehdyttävästi Bruce Dickinsonilta, brittiläistä englanninääntämystä myöden, että tällä materiaalilla voisi helposti höynäyttää vähemmän aktiivisesti rautaneidon tekemisiä seuraavaa kaveria. Musiikillisestikaan tässä ei tehdä mitään, mitä ei olisi kuultu jo viime vuosituhannen puolella.

Se, mitä tehdään, on kuitenkin muodollisesti pätevää soitantaa eikä sisällöllisestikään sieltä heviharrastelun huonoimmasta päästä. Varsinaisia ilonkiljahduksia ei tämän arvostelijan suusta päässyt ensimmäisellä eikä seitsemännelläkään kuuntelukerralla, mutta kiekon pyöriessä levysoittimessa jalka alkaa naputtaa ennemmin tai myöhemmin. Kappaleista ”Clouds Over Gotham” sisältää varsin vaikuttavan, herkullisen kierolla kosketinmelodialla höystetyn kertosäkeen ja ”Nightbreed” puolestaan on tarttuvuudessaan kehuttava valinta levyn musiikkivideolohkaisuksi. ”Hagakure (Intro)” ei itsessään ole moitittava välisoitto, mutta japanilaisilla perinneinstrumenteilla toteutettuna se kuulostaa auttamattomasti muusta kokonaisuudesta täysin irralliselta, vaikka nimellisesti ”The Last Samurai” -kappaleeseen yhdistyykin. Muu biisimateriaali on hyvin tasapaksua ja olisi kaivannut enemmän vaihtelua kantaakseen koko albumin mitan. Vaihtoehtoisesti kokonaisuuden kestosta olisi voinut karsia kymmenisen minuuttia eli näiden sävelmien tapauksessa kahdesta kolmeen kappaletta pöytälaatikkoon pölyttymään tai jatkotyöstettäväksi seuraavalle julkaisulle.

Tasapaksuuden ja pitkän kestonsa lisäksi Icon of Sinin esikoista vaivaa ironisesti sama seikka, joka myös teosta eniten kannattelee: laulaja Mendesin ääni. En tällä tarkoita herran kykyjen puutetta, vaan biisinkirjoittajien ilmiselvää halua tiristää vokalistista ulos kaikki mehut valitun musiikkityylin klassikkomaneereita metsästettäessä. Mendes kajauttelee ja karjahtelee säkeitä lähes samalla vaihteella läpi levyn, eikä laulutaitojen monipuolisemmalle esittelylle ole jätetty juurikaan tilaa. Tilanpuutteesta kärsii myös ulosannin viimeistely: lyriikat on ahdettu niin täyteen tavuja, että nopeatempoisimmissa kohdissa artikulointi jää auttamatta hätäiseksi eikä rytmityskään aina osu kohdalleen. Mendes tuntuu jatkuvasti laulavan sekä samoilla sävelkorkeuksilla että oman osaamisensa äärirajoilla, mikä väistämättä uuvuttaa myös kuulijan ennen pitkää.

On mielenkiintoista seurata, minkälainen tulevaisuus tällä projektilla on edessään. Edelliseenkin kappaleeseen viitaten toivon kovasti, että Icon of Sin pääsee julkaisemaan myös seuraavan albumin, jolla esikuvayhtyeen imitointi ja Mendesin yliyrittäminen väistyvät omaperäisemmän – ja kenties soittajia itseäänkin osallistavan – biisinkirjoittamisen tieltä. ”Icon of Sin” ei ole missään nimessä huono debyyttijulkaisu, mutta se jättää paljon toivomisen varaa ainakin kaltaisilleni raskaan musiikin sekakäyttäjille, joille kasarihevi ei automaattisesti ole kullanarvoista kuunneltavaa. Ja jos lukijan oma juttu on nimenomaan kaikki Maidenista muistuttava materiaali, niin tässäpä sitä olisi, kokonaisen tunnin edestä.

6/10

Kappalelista:

  1. Icon Of Sin
  2. Road Rage
  3. Shadow Dancer
  4. Unholy Battleground
  5. Nightbreed
  6. Virtual Empire
  7. Pandemic Euphoria
  8. Clouds Over Gotham
  9. Arcade Generation
  10. Hagakure (Intro)
  11. The Last Samurai
  12. The Howling
  13. Survival Instinct

Icon of Sin Facebookissa