”Paluu bluesiin, osa 1” – klassikkoarvostelussa ZZ Topin 30-vuotias ”Recycler”

Teksasin partatrion ZZ Topin kymmenes kokopitkä albumi, modernisoitu paluu blues-juurille tapahtui 16. lokakuuta 1990. 1980-luvun trendikkäiden ”diskorocklevyjen” jälkeen oli houstonilaiskolmikon, laulaja-kitaristi Billy Gibbonsin, basisti Dusty Hillin ja rumpali Frank Beardin, tullut aika palata perusasioiden äärelle, syvän etelän bluesiin. Yhtyeellä oli aikomuksena äänittää toimivaksi totutun kaavan mukainen albumi diskovetoista ränttätänttää 1980-luvun hittilevyjensä ”Eliminatorin” ja ”Afterburnerin” malliin, ennen kuin sattuma astui peliin.

Yhtye roudaili soittokamojaan muutamaa päivää etukäteen äänityspaikkana toimivalle Memphis Sound Studiosille Yhdysvaltain Tenneseessä. Sattumoisin ”Recyclerin” äänitystä edeltävinä päivinä kolmikko joutui lainailemaan joitakin soitto- ja äänitysvermeitä paikallisilta memphisiläisiltä blues-muusikoilta. Yllättävien kohtaamisten seurauksena ja Beale Streetin blues-kadulla asialleen omistautuneilta katusoittajilta kuulemansa juurimusiikin seurauksena kolmikko päätyi myös iltojen päätteeksi jammailemaan Memphisin yöhön näiden kanssa. Kyseisten ennakoimattomien tapahtumien seurauksena ZZ Topin tulevan albumin tuotannollinen suuntakin sai yllättävän mutta merkityksellisen käänteen, takaisin kohti yhtyeen blues-juuria. ZZ Topin miehistön mielestä kaikki se tuntui tuolloin juuri oikealta tyylilliseltä kurssin muutokselta, vaikkakin kaikki se tapahtui hyvinkin spontaanisti.

Albumin tuottajana toimi tuttuun tapaan yhtyeen pitkäaikainen manageri, stailaaja ja tyylillinen suunnannäyttäjä Bill Ham. Albumin miksasi Led Zeppelin ”III”-albumin ja varhaisista -levyjen äänimaisemasta vastannut Terry Manning.

Albumi syntyi hyvin spontaaneissa olosuhteissa. Ainoastaan albumin ensisingle ja varsinaisen ”Recycler”-albumin päättävä ”Doubleback” oli äänitetty etukäteen, sliipatummalla kasarisoundilla ”Paluu Tulevaisuuteen III” -leffan soundtrackia varten. Elokuvassa kappale kuultiin kahtena eri versiona. Ensimmäinen näistä oli rouheana, mm. viulujen ja banjon säestämänä bluegrass-countryna elokuvan kohtausta varten esitetty veto. Elokuvassa ZZ Top itse esiintyy kyläorkesterina säestämässä Michael J. Foxin esittämän Marty McFlyn seikkailuja tämän palattua ajassa reilun vuosisadan taakse villiin länteen. Merkittävä asia ”Paluu Tulevaisuuteen III” -soundtrackilla oli myös se, että leffan lopputeksteissä kuultava diskorock-versio samaisesta kappaleesta nosti ZZ Topin taas vuosien jälkeen rock-maailman parrasvaloihin. Kyseinen versio ”Doublebackista” toimi ”Recyclerin” ensimmäisenä singlenä, joka ampaisikin Yhdysvalloissa oitis listakärkeen.

Biisi itsessään on lennokasta ja tarttuvaa, leveää Amerikan rockia vahvalla pop-kertosäkeellä maustettuna, mutta muuhun albumin materiaaliin verrattuna diskomaiseen tyyliin ylituotettuna. Gibbonsin ajanmukaisesti efektoitu kitarointi sisälsi kuitenkin taas reilusti ZZ Topin 1970-luvun juurevilta syvän etelän malliin groovaavilta blues-rock-albumeilta tuttuja ja tulisia blues-licksejä ja sooloja, joita yhtyeen popimmilta ”diskorocklevyiltä” oli karsittu syntetitaattorisoundien tieltä pois jo liiaksikin. ”Recycler” ei toki vielä ollut millään tavalla täysin kasarisoundeista riisuttu teos. Olennaisina elementteinä ”Eliminatoriin” ja ”Afterburneriin” verrattuna oli kuitenkin albumin rumputyön palautuminen robottimaisesta konebeattimaisuudesta jo jossain määrin Beardin inhimillisesti groovaavaan rytmisoittoon. Syntetisaattoreiden osalta viimeisimmän studioteknologian tyylivirtausten ja soundien hyödyntämistä tajuttiin myös tällä kertaa hillitä ja pitää aiempien albumien tuotantotyyleihin verrattuna paremmin aisoissa. Albumin soundit jättivät kuitenkin, ajankuvankin huomioon ottaen, vielä toivomisen varaa.

Toisena singlelistan valloitti albumin rouheasti riffittelevä perus-rock ”Concrete and Steel”. Niin Gibbonsin kitarasoundi kuin myös Hillin bassosoundi ovat biisissä mukavan rosoisia. Gibbons käytti ”Recyclerin” mureasta kitarasoundista termiä ”kuin paria kannua liian vähäisellä öljymäärällä käyvä kone”, joka kuvaa hyvin rupisen rapsakkaa riffirouskutusta. Leveästi groovaavat ”Lovething” ja ”Penthouse Eyes” hidastivat kappaleiden tempoja mureasti kirnuavan southern boogien puolelle, joiden päällä Gibbonsin revittelemät korkeat laululinjat ja mehukkaat blues-soolot tuovat mukaan Mountainista muistuttavaa alkuvoimaisen Amerikan klassisen rockin tunnelmaa. Hienoisesta liikatuottamisesta kärsivä ja sen myötä potentiaaliinsa nähden harmittavan pliisuksi jäävä AOR-boogie ”Tell It” on lisäkitaralicksiensä myötä vahvasti velkaa Lynyrd Skynyrdin ”Gimme Back My Bullets” -albumin Gary Rossingtonin ja Allen Collinsin komealle tuplakitaroinnille, ja pelkästään hyvässä.

”Recyclerin” todellisen muskelin näyttää eräs ZZ Topin parhaimmista biiseistä koskaan: kolmantena singlenä albumilta julkaistu leveän pöyhkeä, syvän etelän rockin malliin tuunattu, moderni deltablues ”My Head’s In Mississippi”. Gibbonsin matalalta kurnuttava laulu yhdessä instrumenttien luoman paahtavan kuuman käärmekeitoksen kanssa toimii puhtaalla mustalla magialla. Miedosti sanottuna kyseinen kappale on vielä kolmenkymmenen vuodenkin jälkeen aivan saatanan kova. Rohkenen väittää, että vuonna 1990 luodun kyseisen juurimusiikin helmen erinomaisuus sai aikanaan modernin bluesin isoukin Robert Johnsoninkin kääntymään haudassaan. Aina, kun kyseinen biisi tulvii korviini, tekee allekirjoittaneella mieli myydä sielunsa saatanalle lähimmässä tienristeyksessä. Eikä edes tarvitse kitaraa vaihtokaupassa. Ihan pikkuhiluilla lähtee.

Aavistuksen Jan Hammerin luomaa, joka kasaripenskan tuntemaa Miami Vicen ”Crockett’s Theme” -tunnaria muistuttava ”Give It Up” lukeutuu ihan jo auditiivisin perustein albumin muhkeimmin ja seksikkäimmin jurnuttaviin kappaleisiin. Gibbonsin flangeroitu soolokitara ujeltaa kappaleen soolossa kuin W.A.S.P.:in entisen hevihirmu Chris Holmesin soitto uransa parhaina päivinää, paitsi tyylitajuisemmin ja rajummin. Pienoisesta paikallaan polkemisesta huolimatta ”Burger Man” ei jää pekkaa pahemmaksi tehokkaalla puuvillaboogieriffillään, mutta yllättävästi Joe Satrianin melodiamieltymyksistä muistuttavasta kertosäemelodiasta uutta voimaa alleen ammentavana biisinä.

Jokunen tyhjäkäyntiin jumiva blues-rock albumilta myös löytyy. Näistä esimerkkinä rasittavassa ylitempossa nakuttava ”Decision and Collision”, jonka outron täysin kappaleen pirtaan sopimattomat kosketinsoittimet uittavat levyä väkipakolla kasaripopin suuntaan. Albumin pakollinen ”rahat pois -slovari” ”2000 Blues” yrittää puolestaan kovasti apinoida noina aikoina kovassa nosteessa olleita Gary Mooren blues-tulkintoja. Samalla siitä kuitenkin yritettiin tehdä uusi ”Rough Boy”. Mitäänsanomattoman kasvottomuutensa ja tyylitajuttoman kasarihenkisen miksauksensa myötä se onnistuu molemmissa päämäärissään todella heikosti.

Yhtyeen fokus oli ”Recyclerin” tuotannon aikaan jossain aivan muussa kuin massahittien tekemisessä, ja sen kuulee. Kolmikko halusi löytää musiikkinsa juurevuuden mahdollisimman perusteellisesti ja tehdä sen eteen myös kovasti työtä. Sittemmin ilmestyneiden albumien myötä se teki ja onnistuikin missiossaan vielä ”Recycleria” perusteellisemmin.

”Recycler” oli monessa mielessä tärkeä käännekohta, josta eteenpäin ZZ Top hylkäsi syntetisaattorit ja palasi levy levyltä niin soundillisesti kuin musiikillisesti yhä syvemmälle takaisin kohti juurevan musiikkinsa alkulähteitä. ZZ Top mm. rahoitti, avusti ja promotoi Missourin Clarksdalessa, reilun tunnin ajomatkan päässä Memphisistä sijainneen paikallisen Delta Blues Museumin toimintaa. Delta Blues Museum on kulttuurisesti merkittävä näyttelytila ja museo varhaisimmille Amerikan bluesin juurille: artisteille, tapahtumille, äänitteille ja kulttuurille.

”Recycler” tarkoittaa tietenkin ’kierrätystä’, ja tässä kontekstissa albumin nimi osui lopulta varsin hyvin maaliin. Yhdysvalloissa albumi kiilasi Billboard 200-listan sijalle 6 ja Britanniassa sijalle 8. Ilmestymisvuonnaan ”Recycler” myi Briteissä yhtyeen uran kolmannen hopealevyyn oikeuttavan 60 000 kappaleen levymäärän. ”Recycler” on ollut ZZ Topin (toistaiseksi) viimeinen vastaavaan menestykseen Briteissä yltänyt levy myynnillisessäkin mielessä.

Kommentoi julkaisua