Paluu death metallin alkulähteelle – Svart Records julkaisee Winterwolfin toisen albumin kesäkuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 10.4.2019

Winterwolf on yhtye, joka on kunnon musaa kuolometallifriikeille miekkosilta, jotka pitävät vanhan liiton death metallista. Bändin jäsenistöstä löytyy tuttuja nimiä, kuten vaikkapa Jess & The Ancient Ones- ja Deathchain-kitaristina paremmin tunnettu Corpse sekä Demilichin nokkamies Antti Boman, jonka taiteilijanimi yhtyeessä on luonnollisesti Abomanitor. Luvassa on siis kunnon turpaan vetoa alan miehiltä.

Winterwolf aloitti toimintansa Savon syrjäkylillä 1990-luvun loppupuolella, kunnes sen luova voima Corpse päätti muuttaa isolle kirkolle ja perusti kiven kovaa deathtrashia tulittavan Deathchainin, joka on toiminassa yhä vieläkin. Samalla Winterwolf jäi demonsa kanssa odottelemaan uutta tulemista.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kului vuosikymmen, ennen kuin kokoonpano heräteltiin jälleen henkiin horroksestaan. Vuonna 2009 bändi julkaisi debyyttialbuminsa ”Cycle of the Werewolf” (Xtreem Records), ennen kuin bändi siirtyi kymmeneksi vuodeksi odottelemaan kolmatta kalmankatkuista tulemistaan.

Yhtye äänitti viime vuonna toisen täyspitkän levynsä, joka kantaa nimeä ”Lycanthropic Metal of Death”. Se on huikea työnäyte siitä, miten vanhan liiton death metal on yhä elossa ja voi hyvin. Albumi on erinomainen sekoitus 1980- ja 1990-lukujen äärimetallialbumeiden parasta brutaaliutta, tarttuvia riffejä sekä likaisen ärjyvän punk rockin äänimaailmaa. ”Lycanthropic Metal of Death” ilmestyy 14.6.2019 vinyylinä, CD:nä sekä digitaalisissa muodoissa. Albumin ensimmäinen single ja video ”Brujo” on parhaillaan tarkasteltavissa Svartin Recordsin YouTube-kanavalla ja voit katsoa videon tästä:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

https://www.facebook.com/winterwolfofficial/

Luetuimmat

Uusimmat