Bodom After Midnight 2020. From left: Mitja Toivonen (bass), Waltteri Väyrynen (drums), Alexi Laiho ( guitar and vocals), Daniel Freyberg (guitar).

Paluu sisuuntuneena takaisin metallimaailman huipulle: haastattelussa uuden bändinsä Bodom After Midnightin julkistanut Alexi Laiho

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 18.3.2020
Bodom After Midnight 2020. From left: Mitja Toivonen (bass), Waltteri Väyrynen (drums), Alexi Laiho ( guitar and vocals), Daniel Freyberg (guitar).

Monen muusikon veri hyytyisi, kun kymmenen levyä julkaissut, maailmaa pitkään yhdessä kiertänyt joukkue yhtäkkiä liukenisi alta. Juuri tämä oli Suomen ansioituneimpiin ja omistautuneimpiin musiikintekijöihin kuuluvan Alexi Laihon kohtalo viime vuoden lopussa, kun Children Of Bodomin taival päättyi Helsingin jäähalliin 15. joulukuuta. Kaaoszine tavoitti puhelimitse Alexi Laihon uuden yhtyeen julkistuksen jälkeen ja kyseli maestrolta tuoreita kuulumisia uuden bändin ja tulevaisuuden suhteen. Voit lukea haastattelun kokonaisuudessaan tästä:

Terve Alexi. Kuinkas vuosi 2020 on itseltäsi lähtenyt käyntiin?

Alexi Laiho: Oikeastaan todella hyvin. Todella paljon on ollut tekemistä uuden bändin asioiden hoitamisen suhteen, kun ollaan valittu uusia jäseniä, uusi treenikämppä, uudet PA:t sun muut pakolliset asiat bänditoiminnan edellytykseksi. Tässä on kuitenkin kaikilla ollut into päällä uuden suhteen, ja vaikka tämä on tavallaan uusi juttu, niin onhan meillä kymmenen albumin verran biisejä hallussa, että ei tässä tarvitse ihan alkuruudusta lähteä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Ei tokikaan, mutta tavallaan et kuitenkaan lähde Children Of Bodomin tasolta, että tekemistä varmasti riittää vanhan fanikunnan saamiseksi takaisin.

Alexi Laiho: Joo, totta kai, mutta se vaan vaatii paljon keikkailua. Mitä enemmän niitä raapii, niin se myös iskostuu jengin päähän, että tämä on ihan oikea juttu.  Oikeastaan tuo suosion tasohan selviää vasta sitten, kun päästään lauteille, että monetko vanhat fanit alkavat taas seuraamaan tekemisiä. Sitä odotellessa.

Koronavirus tuntuu sekoittavan maailmaa oikein urakalla. Millä mielin katselet maailman menoa, ja joko olet hamstrannut kämpän täyteen vessapaperia?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Alexi Laiho: Olen itse päättänyt elää täysin normaalia elämää, että en ole lähtemässä mukaan tohon panikointiin ollenkaan. Nythän se toki alkaa näkymään täälläkin, että joissain kaupoissa alkaa olla vähän hyllyt tyhjinä, mutta en siltikään ala hamstraamaan kaupasta mitään helvetin tonnikalapurkkeja kaappeja täyteen.

Et meinaa vuorautua mihinkään vessapaperilinnaan?

Bodom After Midnight 2020. Alexi Laiho (guitar and vocals).

Alexi Laiho: (naurua). Joo sen huomasin, että vessapaperi tuntuu olevan jengille se kaikista tärkein juttu, mikä on aika huvittavaa kyllä.

Vähän outoahan tämä elämä tällä hetkellä on. Tilanne toivottavasti rauhottuu muutamassa kuukaudessa ja koko asia sitten unohtuu.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Näin sitä ainakin itse toivon, koska aika paha asiahan se on, jos se pitkittyy ja esimerkiksi kaikki kesän festivaalit peruuntuvat sen vuoksi.

Alexi Laiho: Sitten kyllä itseäkin alkaa vituttamaan aika lujaa, kun ollaan tehty niin perkeleesti duunia ja treenattu kappaleita valmiiksi tulevia keikkoja varten. Meillä on jo nyt 20 biisiä hallussa, ja tarkoituksena on treenata vain lisää valmiiksi kesään mennessä. Eipä tässä ennen kesää oikein voi keikkoja soittaa, joten siihen asti täytyy vain treenata ja valmistautua.

Ei me ainakaan aleta laiskottelemaan, vaan pyritään vain ottamaan lisää materiaalia haltuun. Meillä on tavoitteena ottaa mahdollisimman paljon biisejä haltuun, että voisimme myös soittaa erilaisia settilistoja keikoilla. Totta kai pakolliset kappaleet kuten ”Hate Me” ja ”Downfall” tulee aina, mutta tullaan vaihtelemaan settilistaa aika hyvin keikkojen välissä.

Nykypäivänä tuntuu, että fanit myös arvostavat sitä, että niitä settilistoja muokkaa ja ei soita samaa settiä joka ilta. Siinä säilyy siten jokin jännitys, kun internetistä kuitenkin löytyy se edellisen keikan settilista helposti. On tylsää, että arvaa jo seuraavan biisin setistä ennen kuin sitä on aloittanut soittamaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Ennen kuin siirrymme uuteen Bodom After Midnight -bändiisi haluaisin kysyä vielä muutaman kysymyksen tuosta Children Of Bodomin lopusta. Millaiset fiilikset tuosta bändin viimeisestä keikasta jäi? Oliko se keikka yhtä tunteiden vuoristorataa?

Alexi Laiho: Olihan se vuoristorataakin, mutta toisaalta silti aika hyvällä fiiliksellä. Mä kuitenkin itse tiesin, että tuun jatkamaan, ja tiesin, että Daniel tulee jatkamaan mun kanssa, mikä oli mun silmissä se pelastava juttu.

Mun mielestä se oli helvetin komee tapa lopettaa Children Of Bodomin taival. Kuitenkin jäähallissa ja mesta aika täynnä. En tule koskaan sitä fiilistä unohtamaan, vaikka olihan se omituista, kun kesken keikan tajusi, että tää tosiaan tulee olemaan tässä.

Rundattiin kuitenkin 22 vuotta kimpassa yhdessä, joten totta kai se tuntui haikealta, mutta eteenpäin mentiin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Meinasin juuri todeta, että et kyllä kauhean pitkäksi aikaa jäänyt laakereille lepäämään. Missä vaiheessa Bodom After Midnight -yhtyeen kokoonpanon kasaaminen oikein alkoi?

Alexi Laiho: Oikeastaan ajatus uudesta yhtyeestä alkoi jo vuosi ennen sitä viimeistä Bodomin keikkaa. Itselleni oli tärkeää siinä vaiheessa saman tien alkaa miettimään muita suunnitelmia tulevaisuuden osalta, ja aloin siinä saman tien jo miettimään mahdollisia uusia soittajia yhtyeeseen sillä ajatuksella, että mitä aikasemmin ne löytyy, sen parempi.

Missään vaiheessa, kuten totesit, ei ollut aikomustakaan jäädä laakereille lepäämään, vaan aloitimme Danielin kanssa heti perustamaan uutta bändiä. Danielista oli suuri apu tähän asiaan, ja heti, kun Mitja ja Waltteri löytyivät, ovat he kantaneet kortensa aktiivisesti kekoon niin musiikillisesti kuin myös ulkomusiikillisesti. Kaikki on todella messissä tässä kaikin puolin.

Danielista taisi olla itsellesi aika iso turva, kun bändiä aloit kasaamaan? Voisin ainakin kuvitella, että se on helpompaa tehdä kahdestaan kuin yksin?

Alexi Laiho: Totta helvetissä se oli hyvä asia. Daniel oli myös itse käsittänyt asian väärin ihan aluksi, että se luuli, että olisin myös itse halunnut lopettaa. Se oli aika paskana siitä, ja kun sanoin ensimmäisen kerran, että en ole ainakaan lopettamassa, niin sen kasvoilla oli iso helpotus. Daniel sanoi heti, että kyllä tästä hyvä juttu saadaan, enkä ole sitä epäillyt hetkeäkään.

Mistä nimi Bodom After Midnight? Varmasti halusitte keksiä nimen, joka viittaa hieman entiseen bändiin, mutta mistä nimi lopulta syntyi? Oliko nimen päättäminen vaikeaa?

Alexi Laiho: Ei se oikeastaan ollut.  Olin kelannut, että se olisi hyvä, että se olisi joku meidän biisin nimi ja siinä olisi myös sana ”Bodom”, jotta kenellekään ei jäisi epäselväksi, mistä tässä on kysymys. Bodom After Midnight vain näytti ja kuulosti parhaalta vaihtoehdolta, ja kun nimeä mietti enemmän, niin siinä on tavallaan myös sisällä pieni vitsi, koska ”Bodom After” viittaa Children Of Bodomin jälkeiseen aikaan. Uusi logo meni myös mielestäni täysin nappiin. Olen erittäin tyytyväinen ja innoissani tästä.

Bändiin tosiaan valikoitui soittajiksi Santa Cruzissa aiemmin vaikuttanut Mitja Toivonen ja mm. Paradise Lostissa vaikuttava Waltteri Väyrynen. Millainen prosessi uusien ukkojen etsiminen oli, ja missä vaiheessa aloitit uusien soittajien etsimisen bändiin?

Alexi Laiho: Mitja oli oikeastaan ensimmäinen vaihtoehto basistiksi bändiin. Käytiin katsomassa Middyn keikka Camu-yhtyeen kanssa, ja mies soittaa ja näyttää niin helvetin hyvältä, että ei ollut epäilystäkään, etteikö otettaisi häntä bändiin. Mitja oli oikein mukana saman tien, kun kysyimme keikan jälkeen, ja kun sen jälkeen alettiin miettimään rumpalia, niin se tuli Danielin ideasta, että josko kysytään Waltteria mukaan. Tunsin Waltterin kyllä, mutta en ollut koskaan soittanut hänen kanssaan, että lähinnä vain vaihtanut kuulumisia baarissa. Tiesin kyllä, että Waltteri osaa soittaa, ja sen vuoksi myös hänen valinta bändiin oli helppo. Kummatkin on perkeleen kovia soittajia, ja heillä on oikea asenne ja oikea lookki tähän bändiin ja meidän visioon.

Waltterilla on aika monta rautaa tulessa, mutta me saadaan kyllä sumplittua asiat niin, että se on kummassakin bändissä, eli Paradise Lostissa sekä Bodom After Midnightissa. Molemmat tahot joustaa sitten tarvittaessa, jos tulee päällekkäisyyksiä. Tähän mennessä ei ainakaan ole.

Lauri Salomaa, joka soitti The Local Bandin EP:llä ja muutamalla keikalla, on nyt sessiojäsen ainakin toistaiseksi ja tulee soittamaan kesän keikat meidän kanssa.  Ei ole poissuljettua, että Lauri ei voisi olla vakituinen jäsen. Katsotaan kuitenkin sessiopohjalta ensin, ja tehdään päätöksiä myöhemmässä vaiheessa.

Teillä on tulossa kesällä keikat Tuskassa ja John Smithissä ainakin toivottavasti, mikäli korona ei pilaa koko festarikesää. Tullaanko keikoilla jo kuulemaan bändiltä täysin omia biisejä, vai mennäänkö toistaiseksi Bodomin tuotannolla?

Alexi Laiho: Kyllä Children Of Bodomin tuotannolla mennään. Kappaleethan on mun kirjoittamia suurin osa, niin miksipä ei me niitä livenä esitettäisi. Sehän on kuitenkin se, mitä jengi haluaa kuulla.

Niin kuin tuossa jo aiemmin kerroin, niin tulee sieltä niitä ns. perusbiisejä livenä myös, mutta tarkoituksena olisi myös soittaa livenä ainakin yksi tai kaksi biisiä, mitä ei olla koskaan soitettu livenä. Että yllätyksiäkin on luvassa! Ja joitain biisejä, mitä ei olla soitettu livenä pitkään aikaan. Mahdollisimman monipuolista settiä jokaisella keikalla.

Täpinöissä odotan pääsyä keikalle uuden bändin kanssa. Se on kuitenkin itselleni sellainen asia, että livenä soittaminen on niin iso osa mun elämää. Vaikka edellisestä keikasta ei ole kovinkaan montaa kuukautta, niin silti tuntuu, että palo lavoille on kova. Pakko kohta tunkea väkisin johonkin kapakkaan soittamaan bluesia, jossei tässä muuta tapahdu.

Eikö sitä tavata sanoa, että se on semmoinen adrenaliinipiikki, että sitä kaipaa lisää, kun siihen tottuu.

Alexi Laiho: Sitähän se juuri on.

Katsoin Instagramista, että olet ainakin jotain musiikkia nyt tauon aikana kirjoittanut. Missä mallissa kappaleiden tekeminen tällä hetkellä on?

Alexi Laiho: Tavallaan joo, vaikka se nyt ei ole mikään prioriteetti tässä ollutkaan. ”Hexed” on vasta ollut ulkona vuoden, joten ei ole vielä tarkoitus mennä asioiden edelle. Kirjoitan musiikkia muutenkin melkein koko ajan, että ei Bodomin loppuminen ole luovuuteen vaikuttanut. Se on tapa kerätä ideoita talteen ja kokeilla skeballa eri asioita.

Otetaan nyt ensin perusasiat haltuun, ja on olemassa monia alueita, joissa emme ”Hexed”-albumilla edes ehtineet käydä, joten rundattavaakin riittää ainakin vuodeksi. Emme ole Euroopassa edes soittaneet uutta albumia vielä. Työmaata riittää keikkailunkin saralla.

Jos vuoden loppuun ei saada mitään pitkää kiertuetta sovittua, niin mikäpä ettei, mutta se ei ole kuitenkaan prioriteetti tässä vaiheessa.

Ja koska tämä on uusi formaatti, niin kyllä tässä voi livemeiningillä mennä ainakin vuoden ja katsoa sitten tulevaisuutta.

Kiitoksia paljon ajastasi ja onnea tuon uuden yhtyeen suhteen! Haluatko vielä lopuksi sanoa jotain viimeisiä sanoja faneillesi, jotka uuden bändin lanseerausta odottavat?

Alexi Laiho: No eipä oikeastaan muuta kuin että kiitoksia kärsivällisyydestä ja kiitos, kun olette jaksaneet odottaa. Tulkaapas katsomaan keikoille!

Voit kuunnella haastattelun kokonaisuudessaan tästä:

https://www.facebook.com/bodomaftermidnightofficial/

English version:

Bodom After Midnight 2020. From left: Mitja Toivonen (bass), Waltteri Väyrynen (drums), Alexi Laiho (guitar and vocals), Daniel Freyberg (guitar).

The blood in most musicians’ veins would curdle if they all of a sudden learned that the perpetually globe-trotting team they have recorded ten albums with is about to implode. This was the fate staring Alexi Laiho straight in the face after the last show the band played in the Icehal of Helsinki on December 15th, 2019. Kaaoszine reached Alexi via phone after Bodom After Midnight band was launched and asked his feelings about the new group and what does the future hold for them. You can read the rough translation from the finnish one here:

Hello Alexi. How has the year 2020 been so far for you?

Alexi Laiho: Actually the year has been pretty good so far. There has been a lot of work for the new band like finding the new members, finding the rehearsal space, finding the PA etc. but things  are looking good at the moment. We are all excited about this and even though this is a ”new” band we still have ten albums worth of material to play so in another this isn´t a beginning from scratch.

Obviously not but you are not either starting from the level you left with Children Of Bodom. I guess it requires a lot of work to get the fan base back.

Bodom After Midnight 2020. Alexi Laiho (guitar and vocals).

Alexi Laiho: Yes for sure it requires a lot of touring. The more we play the more it gets to people´s head that this is a real thing. The only way to figure out the level of our popularity is to get out there and play and see how many people will show up to shows. Looking forward to that!

The corona virus obviously is doing damage in the whole world at the moment. What´s your opionion about it? How do you see the world we live in today?

Alexi Laiho: I have decided to try to live as normal life as possible and I am not going to panic at all. Obviously it is starting to show also here in the stores as some of the shelves are empty but I am not going to fucking buy a lot of tuna fish to my shelve because of this.

And you wont be making a castle from toiler paper?

Alexi Laiho: Haha. I have noticed that it seems to be really big and important thing for people which is quite funny actually.

The world we live in is quite weird at the moment. I hope this calms down within couple of months and people even forgets what this was.

I hope that too because it would suck to lose all the summer festivals because of this.

Alexi Laiho: I would be so fucking pissed if that happens as we have put so much work into rehearsing 20 songs to the setlist and ready for the upcoming shows. Our plan is to continue rehearsing more and more songs so that we would have a good selection to choose when we hit the stage. Of course we will be playing the obvious ones like ”Hate Me” or ”Downfall” but there will tons of songs we can mix each night.

Nowadays for me it seems that fans really enjoy and appreciate if you mix the setlists and dont play same songs over and over each night as it is so easy to find the setlist for the previous show and it spoils a bit the excitement.

Before going into Bodom After Midnight I would like to ask about the last show of Children Of Bodom. What kind of emotions you want through during that show? Was it a roller coaster ride for you?

Alexi Laiho: It was a roller coaster ride but I felt pretty good and had good spirit in the show. I knew already back then that I was going to continue playing and I also knew that Daniel would continue with me which was a saving thing for me.

I think it was the perfect way to end the band´s career in a packed Icehall of Helsinki. I wont never forget that feeling even though it felt weird in the middle of the set knowing this will be the final show.

We toured together for 22 years with those guys so of course it felt weird but we are still going forward full speed.

I was going to say that it didn´t took you a lot of time to continue with a new band. At what point Bodom After Midnight came into picture?

Alexi Laiho: The idea of forming a new band started like one year before the final show at Icehall after having a band meeting. After that meeting I started immediately thinking about a new line-up and I was thinking the sooner I have the new guys the better.

As you said it was never my plan to start resting on my laurels and I wanted to get the new band going with Daniel as soon as possible. Daniel was a big help for this and right after we found Mitja and Waltteri they have also been helping a lot inside and outside music this band. Everyone is super into this and it feels good.

I bet Daniel played a big role as forming a band with a friend I guess is a lot easier than forming a band completely by your own?

Alexi Laiho. Yes for sure. Daniel firstly actually misunderstood me as he thought I was also going to end my career along even though that was never my intention. He was really upset and when I said to him for the first time that I am going to continue I could easily see it from his face that he was also relieved. He said to me that this will work out great and I have never had any doubts about this.

Where does the name Bodom After Midnight came from? Was it hard to decide the name?

Alexi Laiho: Not really. I was thinking to have a name that is a song of ours which had the word ”Bodom” in it as I didn´t want anyone to not understand what this band is all about.

Bodom After Midnight just looked and sounded best and it sort of also has a small joke behind it as Bodom After means a next chapter of Children Of Bodom. New Logo also fits really well the name and I am very happy and excited how everything turned out.

You chose Mitja who was previously in Santa Cruz and Waltteri who plays in Paradise Lost as members in the band. Was it hard to find them and were they the top choices you had for the positions?

Alexi Laiho: Mitja was pretty much the first one we thought to be the bassist in the band. During last summer we went with Daniel to see him playing with his other band Camu and felt immediately that he looks and plays so good that he is a perfect match for our band. After the show we went to meet him and asked directly if he wants to be involved and he was in straight away.

When we started to think for a drummer Daniel had an idea to ask Waltteri if he wants to join the band. I didn´t know him that much personally as I haven´t ever played with him just met him couple of times at a bar and shared few jokes with him. Obviously I know from the footage I have seen that he is a skilled drummer so he was also quite easy choice for the band. We asked him if he would be up for it and he said straight away that he is interested.

Both of the guys are really good players and they also look good which fits our vision well.

Valtteri has quite a lot of projects going on as well as playing with Paradise Lost but if us and them are flexible I think everything will go smoothly. So far there are not double duties in the calendar so it seems that he will be playing with us all the time.

Lauri Salomaa who played in the first Local Band EP is going to be the session keyboardist on the immediate future. He is currently a session member and we will see his position after the summer if he will become a permanent member in the band. We haven´t yet even discussed about that.

You will be playing shows in Tuska Open Air and John Smith Rock Festival hopefully this summer if corona doesn´t ruin the summer. Will you be playing only Children Of Bodom songs or will there be even your own songs in the setlist?

Alexi Laiho: We will be playing Children Of Bodom songs as that is what most of the audience want to hear. Those songs are written by me anyway so I dont see any reason why not to play them.

Like I said earlier on there will be so called ”basic” songs but there is also plans to play one or two songs live which Children Of Bodom has never played so far and some songs which we haven´t played live in ages so the setlist will be a good mix. We try to play as diverse setlist as possible on each shows.

I am really looking forward getting up on this stage with this band. For me playing live is so big part of my life. Even though there hasn´t been that many months from the last show it still feels like ages and I miss playing. If I dont get to play any shows soon I will go to some bar and play a blues show. (laughs)

They say that you become an adrenaline junkie for live playing?

Alexi Laiho: That sure is true.

I checked from your Instagram that you have been writing some new stuff as well. What is the situation with that?

Alexi Laiho: Sort of yea but I dont want to get ahead of things and it´s not our priority at this point. ”Hexed” has only been out for a year now so there is still a lot of touring to be done with that album. We have only played it in US so far so for example we haven´t played it in Europe yet. I guess we will be touring atleast a year before we start thinking new music.

If we dont get a good tour to the end of the year we might think about new music but at this point the focus is to tour as much as possible. And because this is a new format we can easily kick this off by playing a lot of shows before thinking about new music.

Thank you very much for your time and all the best for the new band. Anything you want to say as last words to the fans?

Alexi Laiho: Thanks for being patient with us. I have noticed that some die hard fans have had huge belief in us and I feel fortunate that we have fans like that. Come see us play!

The full interview in audio (English subtitles):

https://www.facebook.com/bodomaftermidnightofficial/