Paluu teollisen brutaaliuden ytimeen – arviossa Fear Factoryn ”Mechanizen” uudelleenjulkaisu

Kirjoittanut Mikko Nissinen - 23.6.2023

Ennen vuosituhannen ensimmäisen vuosikymmenen taitetta, järjestyksessään seitsemännellä albumillaan ”Mechanize”, Kalifornian industrial metal-jyrä, Fear Factory otti piristävän askeleen takaisin dynaamisesti pörisyttelevän mekaanisen death metalin maaperälle.

Ikävämpi asianhaara asiassa oli taas, että yhtyeen kulta-aikojen jäsenet olivat tuolloin ajautuneet kahden eri leirin vihanpitoon keskenään. Vielä kyseistä edeltävällä ’FF’-albumilla, ”Transgressionilla” (2005) ’FF’:n riveissä soittaneet, tuolloin jo uuden yhtyeensä Arkaean riveissä soittaneet rumpalin, Raymond Herreran ja sittemmin Powerflo’hun liittyneen basistin, Christian Olde Wolbers olivat tuolloin haastaneet vokalisti Burton C. Bellin ja vast’ikään yhtyeen riveihin parin albumin poissaolonsa jälkeen palanneen Dino Cazaresin oikeuteen yhtyeen biisirojalteista nimen käytöstä. Tästä johtuen Cazares oli rekrytöinyt tässä kohtaa riitaantuneen rytmiryhmän tilalle mm. männävuosien Strapping Young Ladista tutun, jykevän rytmiduon, Gene Hoglanin (rummut) ja Byron Stroudin (basso).

Etenkin Hoglanin eläimellinen ja inhimillisyyden rajoja koettelevan tarkka rumpalointi tekee ”Mechnizesta” aivan omanlaisensa tapauksen Fear Factoryn diskografiassa ja pelkästään positiivisessa mielessä. Cazaresin kahdeksan vuoden mittainen poissaolo oli lisäksi tehnyt erinomaisen hyvää yhtyeen hyökkäys- ja luomisvoiman uusiutumiselle. Albumi henki jo ilmestymisensä aikaan kaivattua freesiyttä standardinomaiseksi tavaramerkiksi kultivoituneeseen ja vakiintuneeseen ’FF’-soundiin. Albumin brutaalisti laukkaava nimikkobiisi, erinomainen videosingle ”Fear Campaign” sekä ”Christoplotation” ottavat thrash-suuntaisina numerona suunnan kohti yhtyeen virallista debyyttialbumia, ”Soul Of A New Machine”.

Napakasti tulittava videobiisi ”Powershifter”, komeilla melodioilla rauhoittava ”Designing The Enemy” ja komea puoliballaadi ”Final Exit” puolestaan esittelevät yhtyeen gootimpaa puolta, minkä jalanjäljillä Burton C. Bell oli jo noina aikoina toteuttanut itseään kevyemmässä sivuprojektissaan Ascension of the Watchers. Noina päivinä Fear Factory myös kävi täräyttämässä oikein pätevän Euroopan-kiertueen keikan silloisessa Helsingin Nosturissa.

Albumin uudella, Nuclear Blast Recordsin julkaisemalla painoksella bonusbiiseinä kuullaan myös varsin tykisti hoidetut versiot Fear Factoryn varhaiseen tuotantoon kuuluvista ’kulmakivistä’, ”Martyr”, ”Crash Test” ja varhaiselta yhtyeen demoalbumilta, ”Concretelta” alunperin löytyvä ”Sangre De Ninos”.

Mechanise 2023” kuuluu Fear Factoryn aiemmin loppuunmyytyjen albumien uudelleenjulkaisujen sarjaan yhdessä ”Re-Industrializedin” kanssa. Näistä julkaisuista ”Mechanize” on pykälää jos toista vahvempi ja ylipäätään viimeisimpiä todella säväyttäviä Fear Factory -albumeita. Edellämainitut, riuskat bonusbiisit ovat myös Fear Factoryn faniosaston Panuille ja Pirkoille jo itsessään kokonaan kyseisen uusioversion hankkimisen perusteleva seikka.

Luetuimmat

Uusimmat