Panssarijuna – Estonia EP

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 16.9.2014

Helsinkiläinen trauma blues -pumppu Panssarijuna julkaisi kahden täyspitkänsä jälkeen yllättäen teemallisen Estonia-EP:n 12.9.2014. Julkaisijana toimi levy-yhtiö Äänetön. Levy on kunnianosoitus 20 vuotta sitten uponneelle Estonia-laivalle ja julkaisuformaattina toimii 90-luvun hengessä cd sinkkukansissa.

Kaikki viisi kappaletta kertovat tavalla tai toisella Estonia-laivasta ja siellä koetuista tapahtumista. ”Estonia oli oman sukupolveni Titanic”, sanoo yhtyeen laulaja Johnny Wittu. ”Minulle onnettomuudessa oli yllättävintä, että monet ihmiset lamaantuivat täysin. He jäivät paikalleen tuijottamaan tyhjää. Millainen on se hetki, kun ihminen päättää antautua kuolemalle?”, hän jatkaa.

Julkaisu alkaa leppoisasti eteenpäin keinuvalla nimikkokappaleellaan. Räväkästä live-esiintymisestä tunnettu yhtye tuo täysin erilainen näkökulman musiikkiinsa ja kappaleesta välittyy tietynlainen merellinen tunnelma. Rauhallisuuden rikkoo kuitenkin pian laulajan tahallisen nasaali ääni, joka toisaalta kuuluu pakettiin, mutta jakaa varmasti kuulijoiden mielipiteitä. Omasta mielestäni yhtye ei kuulostaisi itseltään jonkun muun vokalistin armoilla ja kitaristi Petteri Valtialan kaukaiset korkeammat lauluosuudet luovat hienoa taustatunnelmaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Tästä jatkava raita ”Avo Pihti” rauhoittaa linjaa entisestään, jopa balladimaiseen toteutukseen. Nimi viittaa Estonian toiseen virolaiseen kapteeniin, joka auttoi monia matkustajia pelastumaan. Hänet merkattiin saapuneeksi pelastuneena Turkuun, mutta tämän jälkeen hän mystisesti katosi. Kappaletta hallitsevat duokitarat, joista toinen flanger-efektillä. Kuten monissa blues-kappaleissa on musiikillinen anti itseään toistavaa ja pääpaino nousee lyyriseen osastoon.

Samalla seesteisellä linjalla jatkaa kolmas ”Matkustajalaiva” ja pieni pelko levyn munattomuudesta alkaa jo hiipiä tajuntaan. Onneksi grooveen yhtyy hienona lisänä kappaleen loppupuolella myös huuliharppu. Kappale sopii hyvin yhtenäiseen linjaan edeltäjiensä kanssa, mutta jo kolmannen toisinnon aikana alkaa pikku hiljaa hieman unettaaa.

Onneksi tilanteen pelastaa neljäs kappale ”SIlver Linde”, joka on hienosti groovaava blues/rock-viisu. Tempo nousee yhtyeelle tutumpaan tahtiin ja sähköosaston vuorottelevat soolot luovat hienon mausteen kokonaisuuteen. Ehdottamasti paikallaan oleva piristysruiske alun rauhallisuuden jälkeen!
Levyn loputtaa roots-henkinen ”Ilmataskussa”, joka esittelee perinteistä slide-kitaraa ja onkin taustalla vaikuttavaa synamattoa lukuunottamatta kitara-duo. Rauhallinen ja omituisella tavalla levollinen kappale on hyvä lopetus tälle pidennetylle sinkulle.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Estonia on välijulkaisuna toimiva ja aiheeltaan ajankohtainen blues/rock levy yhdeltä Helsingin lupaavimmista underground metelöitsijöistä. Itse olisin kaivannut myös toista hieman menevämpää kappaletta kokonaisuuteen, sillä nyt levyn alkupää jää hieman unettavan oloiseksi. Kappaleet ja tekstit ovat silti laadukkaita ja tietysti artistille on myönnettävä aina sille kuuluva taiteellinen vapaus. Odotan innolla kolmatta täyspitkää.

7/10

Kappalelista:

01. Estonia
02. Avo Pihti
03. Matkustajalaiva
04. Silver Linde
05. Ilmataskussa

Kuuntele!

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirjoittanut: Tuukka Franck