Paradise Lost ja Hangman´s Chair tarjoili raskaan elämyksellisen illan Tampereella 8. marraskuuta

Tampereen Klubilta Pakkahuoneen puolelle siirtynyt keikkailta brittiläistä ja ranskalaista tummanpuhuvaa metallimusiikkia oli tarjolla marraskuun toisena tiistaina. Legendaarinen Paradise Lost mukanaan jo 2005 perustettu Hangman’s Chair olivat ehtineet myydä Klubin puoleisen pään rakennusta loppuun jo viikkoja ennen h-hetkeä. Vaan mitäpä vielä, kun keikkapäivä koitti, olikin lippuja vielä kapasiteetin lisäyksen ansiosta saatavilla. Live Nation tiedotti asiasta ainakin sosiaalisessa mediassa. Ja hyvä niin, sillä illan esiintyjät tuntuivatkin saavan isomman kapasiteetin tilan mukavan täyden tuntuiseksi tiistai-illasta huolimatta.

Hangman’s Chair ei ollut allekirjoittaneelle ennestään tuttu yhtye, mutta sen klo 19.30 alkaneen setin kuunteli ja katseli oikein mielellään. Pitkällä viipyilevällä ambient -introlla startannut setti loi tunnelman pimeään saliin valoineen kaikkineen. Introsta suoraan saumattomasti ensimmäiseen biisiin sukeltanut nelikko vaikutti varmaotteiselta heti alusta alkaen. Avauskappale, kuten monet muutkaan Hangman´s Chairin kappaleista eivät tempollaan häikäisseet, mutta tunnelmallaan ja raskaalla alapäällä sitäkin enemmän. Meno oli viipyilevyydestä huolimatta bändillä kuitenkin energinen. 

Paikoitellen kolmen vartin keikan aikana, etenkin yhtyeen basistilla Clément Hanvicilla  ja toisella kitaristilla Julien Rour Chanutilla oli enemmänkin yritystä saada yleisöä mukaan fiilistelemään käden heilautuksin ja elein. Yleisöä, jota paikalla paikalla oli tuossa vaiheessa pikkuhiljaa mukavasti mutta väljästi. Tervetuloa ranskalaiset siis suomalaisen kulttuurin äärelle. Yleisön reaktiot olivat kaikesta huolimatta lähinnä seisoskelua, vaikka kappaleiden välissä mikäli sellaisia oli kuului kyllä railakasta kannustusta yhtyeen suuntaan. 

Tyylikkään kuuloinen laulaja-kitaristi Cédric Toufouti tyylikkäillä laulumelodioilla kruunaa Hangman´s Chairin tunnelmallisen raskaan ja goottivivahteisen tummanpuhuvuuden. Spottivalot valoteknikolta toimi myös selkeän suunnitellusti, eli ammattitaitoa showssa näytti olevan siltäkin puolelta. Äänipöydän puolelta luotu raskas ja tulinen rumpusoundi sekä rumpali Mehdi Thépegnierin yhtä raskas ja lujaa lyövä kannuttelu luo bändille kivijalkaa, josta monet voivat olla kateellisia. 

Illan pääbändi Paradise Lost aloitti settinsä täsmällisesti ajallaan kello 21 tienoilla. Keikalla oli kova alku, sillä legendaarinen ja suomenkin radiokanavilla soinut “Enchantment” 1990-luvun kultakauden “Draconian Times”-albumilta avasi ryhdikkään livekokonaisuuden. Paradise Lostin livesetti syksyn Euroopan kiertueella koostui pitkälti vanhasta ja uudesta materiaalista. Peräti viisi kappaletta viimeisimmältä ja maan mainiolta “Obsidian” albumilta oli sisällytetty mukaan. Jo heti alkuun sai todeta, että homma toimii ja PA:sta tarjotaan tasaisen hyvää miksausta. Tiistai-ilta näkyi yleisön puolella edelleen siinä, että alkuvaiheessa käsiä nousi lähinnä vokalisti Nick Holmesin käskyttämänä. Keikka etenikin alkuun maltillisen enegisesti niin bändin kuin yleisönkin osalta. Aplodit olivat toki suurieleisen kohteliaita kappaleiden välillä, joista peräti kuusi ensimmäistä oli jokainen eri abumilta. Vuoroin siis pääosin 2010-luvun ja 1990-luvun materiaalista koostuen. 

Lähes jokaiselta tärkeimmältä Paradise Lost-albumilta oli sisällytetty settiin mukaan siis jotain. Legendaarisen raskaan “Gothic” albumin “Eternal” kappaleen kohdalla vokalisti Holmes vitsailee miten yleisö edes voi tietää niin vanhaa biisiä, saaden hymähtelyä ja naurua aikaan. Lisäten, että “olette varmaan vierailleet internetissä”. Komppikitaristi Aaron Aedyn lavapresenssi oli viisikosta ehkä eniten riehakasta läpi keikan, yltyen välillä kunnon päänheilutukseen ja tanssahteluun pitkässä parrassaan. Mies selvästi nautti lavalla olosta ja antoi sen näkyä.

 Vanhan ja uudemman death- ja doom metalisen materiaalin jälkeen yhtye vaihtoi välillä melko sujuvasti popimpaan materiaaliinsa “One Second”- albumin nimikappaleen muodossa. Yleisö tuntui pitävän kuulemastaan, vaikka kontrastiakin kappalemateriaalissa kuului. Vokalisti Holmesin suoritus oli yhtä varmaa maltillisine örinöineen kuin myös kirkkaasti lauletuilla puhtailla vokaaleilla. Luontaista karismaa, jota hänen lavapresenssinsä huokuu ei ole vuosien varrella onneksi jätetty matkan varrelle, sillä yhtyeen lavaolemus kulminoituu Paradise Lostinkin kohdalla melko pitkälti keulakuvaansa.

Reilun puolen tunnin jälkeen keikan starttasi ikään kuin uudelleen ja uudella sykkeellä klassikolla nimeltä “As I Die”. Alunperin bonuskappaleena vuoden 1992 “Shades Of God” albumilla julkaistu kappale on kiirinyt Paradise Lost-fanien suosikiksi jo silloin aikaanaan ja välispiikistäkin oli aistittavissa henkeä että “pakkohan tämä on taas soittaa”. “Emme ole soittaneet tätä kappaletta taas noin 24 tuntiin” kuului Nick Holmesin vapaasti suomennettu spiikki. Ja eipä keikka olisi välttämättä niin kova edes ollut, mikäli “As I Die” olisi siltä hyllytetty. 

Viimeisimmän “Obsidian” albumin “The Devil Embraced” jatkoi keikan melodista ja synkeää linjaa varsin mallikkaasti. Allekirjoittanut olisi viiden muun “Obsidian” albumin kappaleen lisäksi toivonut settiin mukaan albumin ehkä parasta kappaletta “Fall from Grace”, mutta setin alkupuolella kuultu “Serenity” paikkasi tätä toivetta kernaasti ja onnistuneesti. Aina ei saa mitä haluaa, etenkään kun on musiikkikeikoista kyse. Lisäksi “The Plague Within” albumin “No Hope In Sight” on uuden aikakauden Paradise Lostin ehdotonta parhaimmistoa ja upposi yleisöön varmuudella kaikkine murinoineen. 

Toinen “Draconian Times” läpimurtoalbumilta setissä kuultu kappale oli “The Last Time”, jonka mukana laulettavuutta ei kertosäkeistön osalta voi kiistää. Kappaleen kohdalla yleisö nyökyttelikin hyväksyvästi, vaikka sen mukana olo oli allekirjoittaneelle pienoinen yllätys. Kovin monta kappaletta ei setistä olisi voinut vaihtaa toiseen, mutta jos jotain niin sanottuja klassikkokappaleita olisi jäänyt toivomaan, niin esimerkiksi “Draconian Times” albumin “Hallowed Land” ja “Icon” albumin “True Belief” olisivat voineet karkeloihin mukaan sopia.

Yhtyeen ehkä tunnetuin yksittäinen kappale “Say Just Words” päätti varsinaisen setin juuri niin tyylillä, kuin kappale muutenkin etenee albumiversiona. Yleisö olikin kappalevalinnasta ja koko setistä sen verran pähkinöinä tuossa vaiheessa, että hurmos sai sen huutamaan lisää melkoisen kovaäänisesti ja pitkäänkin. Tyylikäs paluu lavalle kolmen kappaleen encoren ajaksi alkoi “Obsidian” albumin avausraidalla “Darker Thoughts”, jonka kauniin, pitkän ja rauhallisen intron ajan vokalisti Holmes oli yksin lavalla taustanauhan päälle laulaen. Kyseinen, alkuun hyvin kaunis biisihän räjähtää muuten melko raskaaksi noin kahden minuutin jälkeen ja sisältää varsin mainion kertosäkeistön. Kappale on juuri niitä joilla Paradise Lost on koko pitkä ura huomioon ottaen todella elementissään.

Lavan valaistukseen tuli värivalikoimaa keikan loppua kohden ja soittajien kasvotkin alkoivat paremmin näkyä yleisöön pidempiä aikoja kerrallaan. Kaksi muuta encoren kappaletta “Embers Fire” ja uusimman albumin parhaimmistoon kuuluva “Ghosts” päättivät illan vuoroin raskaammalla ja raskaan reippalla poljennolla. Käsiä nousi ja meno oli tiistai-illassa lopulta maltillisen tanssahteleva. Etenkin eturivi näytti viimeisen kappaleen aikana ottavan kaiken irti keikan lopusta.

Bändin esitys oli hyvä. Lähes kiitettävä. Paradise Lost ei kappaleiden tempoilla ole mässäillyt koskaan, mikä yhdistettynä marraskuiseen tiistai-iltaan loi yleisössä koko ilta huomioiden vähemmän riehakasta menoa muutamaa kappaletta lukuunottamatta. Innostuneisuus näkyikin enemmän biisien välissä kuulluissa aplodeissa, kuin pelkkänä nyrkkimerenä pitkin keikkaa. Toki goottilaisen doom-synkistelyn ei kuulu ollakaan pelkkää juhlaa ja illan lopun tunnelma oli kuitenkin enemmän kuin kiitollinen. ”Yhtään huonoa biisiä ei kuultu” oli eräskin lause yleisössä setin jo loputtua. Mielipiteeseen on todellakin helppo yhtyä.

Paradise Lostin settilista Tampereella:

Settilista:

1. Enchantment
2. Forsaken
3. Blood & Chaos
4. Faith Divides Us…
5. Eternal
6. One Second
7. Serenity
8. The Enemy
9. As I Die
10. The Devil Embraced
11. The Last Time
12. No Hope In Sight
13. Say Just Words
14. Darker Thoughts
15. Embers Fire
16. Ghosts

Teksti: Jani Lahti

Kuvat: Maria Zapf