Tässä jutussa esittelen omia poimintojani viikon aikana julkaistuista hyvistä ja ei niin hyvistä kappaleista sekä kerron omia mietteitäni niistä. Luonnollisesti kaikkia viikon aikana julkaistuja kappaleita ei tästä listasta löydy, vaan nostan esille muutamia omia valintojani.

Hyvät

WÖYH! – V4RHE

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Yksi tämän hetken erikoisimmista suomalaisista yhtyeistä, sekä musiikillaan että sanoituksillaan ilahduttava WÖYH! julkaisi uuden singlen sekä sitä sivuavan lyhytelokuvan. Tämä liki kahdeksanminuuttinen kappale on kestoltaan bändin tähänastinen ennätys. ”V4RHE” on myös samalla ehdottomasti yhtyeen koukeroisin ja avantgardistisin kappale. Sen runko kaiken häröilyn ympärillä on tavallista suoraviivaisempaa rockia enemmän ”Ikkillykin” hengessä, sillä syntetisaattoreita ei tässä kappaleessa kuulla yhtä paljoa kuin edellisellä ”Dwzyrekillä”. Jotkin riffit olisivat todella uskottavia hard rockin -vaatteisiin puettuna. Tyylilleen ominaisesti yhtye kuitenkin sekoittelee mukaan paljon erilaisia piirteitä ja nyansseja koko spektrin täydeltä eksyen välillä hieman lattarityyliseen väliosaan tai Pink Floydin ja CMX:än yhdistelmältä kuulostavaan akustiseen tunnelmointiin. Vuorottelevilla tahtilajeilla alkava kappale on hyvinkin audiovisuaalinen seikkailu läpi mitä mielenkiintoisimpien kohtausten ja tunnetilojen. WÖYH!:illä on ehkä kuitenkin parantamisen varaa pitempien kappaleiden tekemisessä. Alue on hivenen vierasta yhtyeelle, eikä kappale pysy ihan yhtä hyvin kasassa kuin bändin tavanomaiset kappaleet. Itse lyhytelokuva on vähintäänkin yhtä erikoinen. Mukana on paljon hienoja ja mielenkiintoisia visuaalisia juttuja, ja itse pidän valtavasti yhtyeen estetiikasta. Surrealistisuus yhdistyy viattomaan kömpelyyteen ja kotikutoisuuteen humoristisella mutta viehättävällä tavalla niin videossa kuin itse kappaleessakin. Video olisi kuitenkin saanut liittyä kappaleeseen jotenkin selvemmin.

Ghost Bath – Abrosial

Sääennuste lupaa kylmää. Nimittäin tämä uusi kappale black metal -yhtye Ghost Bathilta saa ääniaalloillaan aikaan paleltumia syvälle sisimpään. Chorusefektin hennosti verhoama, jääpuikkojen lailla kimalteleva kitaraintro loppuu lyhyeen ja tilalle tulee nopeaa räimettä kuin poltergeistin aikaansaamana. Yhtyeen laulaja kirkuu kaiken päälle kuin tuskia kokeva banshee konsanaan. Kappaleen loppupuolella alkava monotoninen hakkaaminen ja saman kohdan toistaminen on oiva tehokeino samalla, kun introsta tuttu kuvio yhtyy siihen mukaan. “Abrosialissa” on epätoivoinen ja kylmä tunnelma, jolta on hankala päästä karkuun. Soundit ovat raa’at ja lähestulkoon yhtä kylmät kuin itse sävellyskin.

Chuck Berry – Big Boys

Vaikka mies ei olekaan enää keskuudessamme, on meillä hänen musiikkinsa. Saamme nauttia piakkoin Chuck Berryn viimeiseksi jäävästä studioalbumista, ja ”Big Boys” on sen ensimmäinen single. Albumi on ensimmäinen täysin uudesta materiaalista koostuva levytys sitten vuoden ’79 ”Rock it” -julkaisun. Mukana on Nathaniel Rateliff sekä itse Tom Morello. Kappale on juuri sellaista kitaravetoista blueskaavaan nojaavaa musiikkia, mitä Chuck Berrylta voi odottaa – rock ’n’ rollia aidoimmillaan. On todella ihailtavaa, että Berry on vielä melkein satavuotiaanakin vedellyt nauhalle jotain näin aitoa ja rehellistä. Soitossa kuuluu paikoitellen pientä haparointia, mutta kyse ei missään nimessä ole virheistä vaan seikasta, joka tekee kappaleesta aidomman tuntuisen. Berryn ääni ei kuulosta vanhentuneen vuosien varrella ollenkaan, vaan siinä on sama tuttu ja turvallinen soundi. Kaikki tässä kappaleessa on tavattoman virkistävää kuunneltavaa nykypäivän musiikin keskellä. Kun muut kilpailevat kitaran vireen mataluudessa ja toiset heittävät kitaran kokonaan nurkkaan, tulee Chuck Berry ja vain rokkaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

The Night Flight Orchestra – Midnight Flyer

Superyhtyeitä ei voi koskaan olla liikaa. Parhaimmillaan nämä projektit yhdistävät huippumuusikkoja soittamaan mielenkiintoista ja pitkän uran tuoman ammattitaidon varmentamaa hyvää musiikkia. Näin ovat onneksi asiat myös ruotsalaisen The Night Flight Orchestran kohdalla. Bändin jäsenillä on yhteyksiä niin Soilworkiin, Arch Enemyyn kuin Spiritual Beggarsiinkin. Itse musiikki taas on todella kaukana edellä mainituista. The Night Flight Orchestralla on enemmän yhteistä The Blue Öyster Cultin, Audrey Hornen, Electric Light Orchestran ja Foreignerin kuin ruotsalaisen kuolonmetallin kanssa. ”Midnight Flyer” on erittäin retron kuuloinen sekoitus hard rockia, AOR-musiikkia ja hevimetallia. Kappale on kirjoitettu niin, että se voisi olla vaikka UFOn tai Magnumin albumilta, suoraan 80-luvulta. Tarttuva ja erottuva kertosäe, hienot koukut sekä juustoinen synasoolo ovat kaikki sellaisia aineksia, joiden jäljet johtavat suoraan mainitsemiini yhtyeisiin. Syntikoita ei ole onneksi lähdetty laittamaan övereiksi, vaan ne on tehty hyvällä maulla ja tyylillä. Kappale vastaa esikuviaan ja sävellystyyliään myös tuotantonsa puolesta. Kitaroiden hieman purkkimainen soundi on hieno nyökkäys vanhojen kitarasankarien suuntaan ja rumpujen miksaus on ihailtavan hillittyä ja hienostunutta. Nykypäivä sekä 70- ja 80-luku yhdistyvät tavalla, jota on jo odotettu.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Black Magic Six – Grease The Machine

Rummuista ja kitarasta koostuva duo soittaa jytäävää bluesia hieman jopa rockabillyn hengessä ja punk-asenteella. Kitaroiden särö on törkyinen ja koko kappaleen soundi ihanan kuiva – kuin suoraan suolla tallennettu. Black Magic Sixin thrash-blues-punk-shotissa tuntuu yhdistyvän Talmud Beach Tuomari Nurmion vetämänä, The Mutants ja bändit kuten Wasted ja Nyrkkitappelu. Kappale on joko jonkinlainen kiero cover Popedan ”Raswaa koneeseen” -kappaleesta tai muuten vain hieman erikoinen kunnianosoitus. Kertosäe ainakin on vapaahko suomennos, ja huudetaanpa biisin nimi yllättäen suomeksikin, mikä on omiaan aiheuttamaan hykertelyä. Äärettömän kovaa menoa! 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Hukutus – Metsä ja yö

Kuvittele Oranssi Pazuzun pienempi serkku, joka hylättiin lapsena joksikin aikaa pimeään metsään pohjoisten Lovecraft-olentojen sekaan. Tällaisen kuvitelman hahmosta kasvaa mustan metallin moderni tulokas Hukutus. Bändi rikkoo kuin varkain black metalin raja-aitoja pysyen kuitenkin selvästi harvinaisen omaperäisenä ja yllättävän helposti lähestyttävänä. Varovainen syntikoiden käyttö, hetkelliset tyylille lähes vieraat rytmiosiot ja erittäin monipuolinen kitarointi luovat hämmästyttävän omintakeisen kuuloisen keitoksen. ”Metsä ja Yö” on todella alkuvoimainen ja omalla tavallaan jopa pelottava kappale, jossa tuntuu olevan mystisyyttä ja hiven primitiivisyyttäkin. Henkilökohtaisesti tämä on itselleni ehkä kiinnostavinta black metalia vähään aikaan. 

FM2000 – Musta-Pepe

Aina vaikeasti kategorioitavissa ollut FM2000 on kuin Eläkeläisten, Stam1nan, Radiopuhelimien ja CMX:n hybridi, joka ammentaa vaikutteita System of a Downista ja Rytmihäiriöstä. Vaikka yhtyeen luokittelu onkin hankalahkoa, tämä pieksämäkeläinen ainakin pieksee, se on varmaa. Uudella ”Musta-Pepe” -kappaleellaan selvästi Finlandia-palkinnosta kisaava yhtye tuntuu olevan yhtä houreinen ja erikoinen kuin jyväskyläläinen Au Pair aikoinaan. Kappaleen varsin yksinkertainen ja runollinen kertosäe kuulostaa ihan Maj Karmalta -siis musiikillisesti. Säkeistöjen bossa nova -komppi toimii yllättävän hyvin funkimpien kitaroiden kanssa ja on hyvä kontrasti raskaalle kertosäkeelle. Suomalainen musiikkiskene tarvitsee juuri tällaista omintakeista ja erikoista sekasikiötä, joka uskaltaa yhdistää rohkeasti eri tyylejä hc-pohjaiseen vaihtoehtometalliinsa. Bändin tulevan albumin nimi on muuten varmasti maailman hienoin, nimittäin ”Hubba Bubba Rehab”.

Gorod – Being A Jerk

Havokin, Exmortuksen ja Warbringerin kanssa Tavastialle huhtikuussa saapuva Gorod esittelee tällä uudella kappaleella thrash metal -bändien kanssa kiertämisen huonon vaikutuksen. Teknisestä death metal -yhtyeestä kuoriutuu tässä kappaleessa törkeän uskottavan kuuloinen ja näköinen thrash metal -orkesteri. Musiikissa kuuluu yhtyeen teknisempi osaaminen pieninä purkauksina siellä täällä. Niin kappaleesta kuin sen videostakin huomaa, että yhtyeellä on ollut hauskaa, ja päätyipä sen hupi kokonaiselle minialbumille. Yhtye nimittäin julkaisee pelkkää thrash metalia sisältävän ”Kiss the Freak” -EP:n huhtikuun ensimmäisenä päivänä. On fiksu veto julkaista musiikkia kiertuebänditovereidensa tyylillä sisällyttäen siihen samalla myös oman musiikkinsa aineksia.

Sólstafir – Bláfjall

Post metal- yhtye heittäytyy diskokomppien ja urkujen siivittämänä hieman tyylistään poikkeaville vesille. Kauneutta ja tunnelmaa tästä kappaleesta löytyy ihan yhtä lailla kuin yhtyeen aiemmista tuotoksistakin, mutta tuotanto on huomattavasti parempaa. Yhtye on suosinut aikaisemmin hieman lo-fi-tyylistä lähestymistapaa, joka on ollut omiaan tuomaan kappaleisiin lisää efektiä. Bändin musiikki kuulostaa kuitenkin ihan yhtä hyvältä parempilaatuisenakin, ja parempi äänenlaatu avaa varmasti ovia uusille faneille. Kappale nojaa kitaratyöskentelyyn sekä alati taustalla kelluvaan urkumattoon, jonka ansiosta se saa ympärilleen sädekehän.  Tyylillisesti tässä sekoittuvat punk ja post-metal.

Cut Up – Wherever They May Rot

Tekeekö mielesi kuunnella hyvää death metalia? Ja vieläpä Ruotsista? Tässä olisi hyvä kappale siihen nälkään. Cut up on Vomitoryn raunioista koottu orkesteri, joka hallitsee death metalin hyväksi todetun käsikirjoituksen. Kitarat on miksattu virtaviivaisiksi, mutta niistä löytyy sahanterää riittävästi. Muutoinkin soundien osalta tämä on ehdottomasti genren parempaa päätä. Riffit on rakennettu taidolla ja varmalla otteella, minkä lisäksi myös soitto on yhtä taidokasta. Mitään yksittäisiä erottuvia riffejä tai koukkuja ei tässä kappaleessa ole, mutta kokonaisuus on onnistunut osoitus yhtyeen selvästä ammattitaidosta. Helposti parhaimpia ellei paras tällä viikolla julkaistuista dödis-kappaleista. Ota haltuun yhtyeen juuri julkaistu, samaa nimeä kantava albumi.

Dead! – Enough, Enough, Enough

Melodista punk rockia hieman vaikkapa Frank Carter and The Rattlesnakesin, Brawlersin ja Gallowsin hengessä. Bändi soittaa kuin olisi juuri keksinyt musiikin, jossa soitetaan lujaa ja intensiivisesti. Pidän bändin villistä soundista, joka tuntuu olevan juuri sopivasti aisoissa ja hallittu sallien yhtyeelle myös melodisempien ja tarttuvampien elementtien hyödyntämistä energisessä ja suhteellisen rujossa musiikissaan. Kitaroiden paikoitellen nariseva ja kirkas soundi toimii hyvin laulajan monivivahteisen tulkinnan kanssa, joka vaihtelee karjumisen ja Frank Carteria muistuttavan sävyn kanssa. Kappaleessa on myös todella tyylikäs kitarasoolo, joka tuntuu repivän sivuja rockin käsikirjan tietystä kohtaa ottaen sieltä kaiken tiedon itseensä.

Harem Scarem – Sinking Ship

Tällä kanadalaisella hard rock -yhtyeellä on takanaan jo pitkä ja suhteellisen menestyksekäs ura. Vuodet kuuluvat yhtyeen ammattimaisen rautaisessa ja terävässä otteessa, eikä biisikynänkään muste näytä kuivahtaneen missään vaiheessa. Todella raikkaan kuuloista ja aidosti hyvää hard rockia, josta tulee kuunnellessa juuri oikealla tavalla nostalginen fiilis. Tässä kappaleessa on törkeän kovaa riffittelyä sekä upea ja melodinen kertosäe harmonioineen kaikkineen. Laulaja Harry Hessin ääni kantaa todella komeasti läpi koko kappaleen vailla merkkejä epävarmuudesta.

Anthrax – Vice of The People

Alun perin ”For All Kings” -levyn japaniversioon sisällytetty bonuskappale ”Vice of The People” olisi ihan yhtä hyvin voinut olla osana virallista julkaisua, niin toimiva se on. Alussa kitaroiden ja rumpujen yhteensoitosta syntyy pienoinen flam, joka ehkä hivenen häiritsee jokaisella kuuntelukerralla. Kappaleessa tuntuu olevan jotenkin erityisen pahantahtoinen ja voimakas fiilis. Tavallaan kappale kuulostaa todella paljon yhtyeen ”Persistence of Time” -levyn tuotoksilta, vaikkakin hieman hitaammalla tempolla ja hiotummalla soitolla. Kertosäe on suhteellisen yksinkertainen, mutta se on oudolla tavalla erittäin tarttuva ja voimakas. Belladonnan ääni toimii vielä tänäkin päivänä.

Ei niin hyvät

Ayreon – The Source Will Flow

Surullista, että hollantilainen progemaestro Arjen Anthony Lucassen on saanut aikaan jotain näin laimeaa ja tylsää. Kappaleeseen on koottu yhteen laulajat, joiden äänet eivät sovi ollenkaan yhteen. Between the Buried And Men Tommy Giles Rogers, Dream Theaterin James LaBrie ja Epican Simone Simonsin äänet ovat yhdessä todella kaukana kotoa ja jotenkin kappale onnistuu tuomaan esille kaikki huonot puolet jokaisen lauluäänessä. Sävellys on todella tylsä ja vesittää täydellisesti Pink Floydin soundin sekä Ayreonin oman ”01011001”-albumin tyylin. Ehdottomasti viikon tylsin kappale. 

All That Remains – Halo

Kahdella edellisellä singlellään tämä yhdysvaltalainen metalcore-kvintetti flirttaili melko näkyvästi Five Finger Death Punchin ja Triviumin kanssa päästen kuitenkin vain puolitiehen, sillä mitenkään kovin kummoisia sävellyksiä ne eivät olleet. Poikkeusta ei tapahdu tämän uudenkaan singlen kohdalla. Soitto kuulostaa väsyneeltä niin riffien kuin huutovokaalienkin osalta, eikä mitään kovin erikoisia koukkujakaan ole tarjolla. Myös kappaleen rakenne on sekavahko. Tunnelmallisen ja melodisen väliosan yhtäkkiä loppuessa bändi soittaakin puskista pakotetun tuntuisen ja turhan breakdownin. Ikään kuin sellainen olisi aina pakko olla, kävi miten kävi. Ja miksi tuntuu siltä, että kappaleen miksaamisessakin olisi toivomisen varaa? Esimerkiksi juuri väliosan alussa laulu on ensin kovalla mutta yhtäkkiä katkeaa ja siirtyy kaiutettuna taka-alalle. Joka kerta kun kuulen sen, tuntuu vain, että nyt on käynyt kämmi.

Kuuntele kappale: https://www.youtube.com/watch?v=l9R_nym3FpQ