Paratiisiteatterin nousu ja tuho: Styxin Paradise Theater 40 vuotta

Yhdysvaltalainen, Chicagon kaupungissa vuonna 1972 perustettu, Antiikan Kreikan mytologian Manalan Styks-joen mukaan nimetty yhtye Styx on yksi kuuluisimpia 1970-1980-luvun bändejä. Yhtyeen otti vaikutteita hard rockista, aikuisrockista, progesta ja musiikkiteatterista, jotka sulautuvat yhdeksi rockin tunnistettavimmista saundeista. Styx julkaisi pienyhtye Wooden Nickle Recordsin tallissa neljä ensimmäistä albumiaan, jotka menestyivät vaihtelevasti. Yhtye breikkasi valtavirtaan albumin ”Equinox” (1975) myötä, siirtyessään levy-yhtiölle A&M Records. Samalla bändi siirtyi genreerisemmästä heavy rockista pehmeämpään AOR:n. Bändi tarjoili vuosikymmenen loppuun useita listahittejä, kuten ”Loreilei”, ”Suite Madame Blue” ja ”Come Sail Away”. Hittialbumin ”Cornerstone” (1979) jälkeen Styx levytti yhden kunnianhimoisemmista albumeistaan ”Paradise Theatre”, jonka julkaisusta tulee 40 vuotta 19.tammikuuta.

Bändin 10. studioalbumi ”Paradise Theatre” on yksi Styxin tuotannon eheimmistä kokonaisuuksista. Konseptialbumi käsittelee fiktiivistä chigacolaista teatteria nimeltä Paradise, aina vuoden 1928 perustamisesta sen vääjäämättömään sulkemiseen 1950-luvun lopulla muuttuvien aikojen vuoksi. Muutoksen tuulet viittaavat myös 1970-1980-luvun mullistuksiin populaarikulttuurissa. Levyllä langat pysyvät käsissä erinäisten tekniikoiden, kuten biisien sanoitusten teemojen, soft rockista ja musikaaleista ammenettujen tyylivaikutteiden ja toistuvien musiikillisen aiheiden sekä melodioiden avulla.

Pianovetoinen aloitusraita ”A.D. 1928”, mikä muistuttaa 1930-luvun musikaalien introjen resitaalia, joka toimii kappaleen esipuheena. Soljuvien pianomelodioiden joukossa kuullaan myös robottimaista vocoder-efektiä, minkä ansiosta biisissä yhdistyy tyylikkäästi uutta ja vanhaa. Seesteinen pianoballadi yltyy yllättäen rokkaavaksi biisiksi ”Rocking in Paradise”, jossa voitokkuus korostuu entisestään. Groovaavalle, syntikan kahdentamalle bassokuviolle perustuva ja kitaristi Tommy Shawin ”Too Much Timeon My Hands” sisältää syntikkavetoista new wavea ja tanssittavaa diskoa. Kappaleella kuullaan myös yksi levyn parhaimmista kitarasooloista.

Tyylikästä sooloilua hyvillä saundeilla kuullaan myös kappalleen ”Nothing Ever Goes As Planned” introssa, jonka taustalla on napakat synkopoidut aksentit. Jazz-vaikutteista, väkevälle groovella rullaavassa kappaleessa kuullaan myös torvisektiota, jonka saundi tuo mieleen 1930-luvun big bandit. Biisin kruunaa Steve Elsenin tulinen saksofonisoolo biisin lopulla. Balladinomaisen ”The Best of Timesin” melodia pianosäestyksineen lainaavat aloitusraitaa, mikä luo albumiin yhtenäisyyttä. Hitaalla balladilla korvia hyväilevät myös melodiset kitarateemat ja valtavat lauluharmoniat. Kiipparisti-laulaja Dennis DeYoungin ääni on parhaimmillaan juuri herkissä voimaballadeissa, koska hän tuo niihin elämää suurempaa fiilistä.

Funkahtava kappale ”Lonely People” tarjoilee jälleen palavaa torvisektiota, jazzahtavia kitarasooloja sekä seesteisiä syntikoita. Levyn muusta tyylistä poikkeava, Tommy Shawin laulama popahtava rakkauslaulu ”She Cares” on tarttuva, mutta siinä on silti pientä fillerin makua. Kitaristi James ”J.Y.” Young tarttuu mikrofoniin triolirytmisessä balladissa Snowblind, jatkaen tunnisttavalla riffille pohjautuvalla, soulahtavalla biisillä ”Half-Penny, Two-Penny”. Young ja Shaw osoittavat keulahahmo DeYoungin ohella yhtyeen erinomaista lauluvoimaa, koska kaikki kolme ovat vahvoja laulajia. Ympyrä sulkeutuu aloitusraidan variaatiolla ”A.D. 1958”, ja levyn päättää seesteisiin fiiliksiin hämyinen puoliminuuttinen jazzahtava soolopianokappale ”Stage Street Sadie”.

”Paradise Theatre” on edeltäjiään kevyemmästä radioystävällisestä tyylistään huolimatta yksi Styxin mieleenpainuvimpia albumeita, ja lähes täydellinen transitio 1980-luvulle. Albumi on myös tyyppiesimerkki tiukasta käsitealbumistä, mikä kestää temaattisesti alkutahdeista viimeiseen iskuun. Bändi palasi suurempien kokonaisuuksien pariin rock-oopperan ”Kilroy Was Here” (1983) kanssa, joka oli yhtyeen viimeinen platinalevy. Yhtye hajosi luovien erimielisyyksien vuoksi vuonna 1984, jolloin Shaw lähti soolouralle. Yhtye kokosi rivinsä uudelleen vuonna 1993 ilman Shawia, ja tuloksena oli albumi ”Edge of The Century”. Rumpali Chuck Panozzo kuoli maksasairauteen vuonna 1996, ja DeYoung sai kengänkuvan takamukseen lopullisesti vuonna 1997. Styx on ollut aktiivinen eri kokoonpanoilla näihin päiviin asti, pitäen yllä Styxin perintöä yhtenä suurimmista 1970-luvun bändeistä.

Kappaleet:

  1. A/D 1928
  2. Rocking in Paradise
  3. Too Much Time on My Hands
  4. Nothing Ever Goes as Planned
  5. The Best of Times
  6. Lonely People
  7. She Cares
  8. Snowblind
  9. Half-Penny, Two-Penny
  10. 10. A.D. 1958
  11. State Street Sadie