Parhaimpia kotimaisia albumeita hetkeen – arvostelussa Humavoidin aggressiivinen ja karmiva ”Lidless”
Suomi on tunnetusti usein jäljessä muuhun maailmaan verrattuna musiikin suhteen – jopa verkostoituneena internet-aikana. Ruotsalaisyhtye Meshuggahin opetuslapset ympäri maailmaa kerääntyivät 2000-luvun lopussa internetin eri foorumeille keskustelemaan raskaasta metallimusiikista ja matalavireisistä kitaroista, ja vahvasti ruotsalaisilta mallia ottaneina tulivat luoneeksi tyylin, joka nykyään djenttina tunnetaan. Tesseract, Periphery, Monuments, Chimp Spanner, SikTh ja muut aloittivat tyylin, joka on tänä päivänä vuotanut muihin tyyleihin kuten nu metal ja groove metal aikoinaan.
Suomesta djenttia ei ole jostain syystä kuitenkaan juuri tullut. Vuonna 2006 perustettua Circle of Contemptia voidaan pitää varhaisena esimerkkinä, ja Sumerian Recordsille debyyttinsä julkaissut bändi oli näin ollen tavallaan osa skeneä. Heidän lisäkseen bändit ja projektit, kuten SkiZma, Depths of Titan, Unscaled Seven, Awaken Circle, Nation In Despair, Nerve End, Indistinct, Khroma ja Oddland ovat operoineet djentin parissa täällä Suomessa, mutta harva niistä on saanut ansaitsemaansa tukea – jos nyt yksikään.
Mainos päättyy
Tyylilaji on kuitenkin vaatinut bändiä, joka onnistuisi popularisoimaan sen Suomessa samaan tapaan kuin esimerkiksi Periphery on tehnyt maailmanlaajuisesti. Uskon oikean yhtyeen olevan täällä, ja se yhtye on Humavoid.
Bändissä ei soita mitään keltanokkia, vaan siinä soittaa esimerkiksi Amoralissa vaikuttanut Niko Kalliojärvi sekä Diablosta tunnettu rumpali Heikki Malmberg. Väriä kokoonpanoon tuo solisti Suvimarja Halmetoja, joka tarjoaa rujojen vokaalien lisäksi myös keytarin soittoa. Aikaisemmin bändi on julkaissut lupaavia pienjulkaisuja, mutta debyyttialbumi ”Lidless” on oleva julkaisu, joka sementoi yhtyeen osaksi kotimaista modernin metallimusiikin kärkeä. Kalliojärvi hallitsee omat murinavokaalinsa jo ennestään, minkä lisäksi miehen 8-kielisen kitaran soitto on juuri niin röyhkeän rytmistä ja riisuttua, kuin tässä genressä pitää ollakin, jotta se toimii. Malmberg taas tuntuu odottaneen oikeaa projektia kanavoida omaa Meshuggah-fanatismiaan, ja Humavoid on selvästi sitä.
Vaikka mestari Devin Townsend lauloikin profetiaalisesti vuonna 2011 albumillaan ”Deconstruction”, että ”we all ripoff Meshuggah”, ovat monet djentin suurimmista nimistä tehneet yllättävän omalaatuista musiikkia. Humavoid tekee kuitenkin sen, mitä moni ei ole kyennyt: Humavoid pystyy ottamaan Meshuggahista mittaa rankkuudessa, karmivuudessa ja brutaalissa voimassa. Jos Car Bomb on Meshuggahia spiidissä, on Humavoid Meshuggahia steroideissa.
Albumi käynnistyy äkkiväärällä ”Fortune For Demisella”, jossa päästään heti asian ytimeen. Villisti nykivää rytmittelyä tukevat matalat pianonuotit, joka on tyyliseikka, jonka tuntuu toistaiseksi tajunneen kunnolla ainoastaan jazzin maailmassa toimiva Tigran Hamasyan. Vuorottelut Halmetojan ja Kalliojärven lauluosioiden välillä toimivat hyvin, ja bändi paahtaa eteenpäin kuin luotijuna. Lisämaustetta kappaleeseen tuovat satunnaiset whammy-osiot ja pirstaloitu väliosa, joka nykii kuin Haken konsanaan.
Nimikkokappale ”Lidless” on kuin radiosingleksi puettua Meshuggahia, mutta ilkeän riffin sijaan saammekin groovaavan ja tarttuvan metalliriffin, jonka ympärillä maailma vääristyy Halmetojan syntetisaattoriäänien tapahtumahorisontissa. Kappaleen väliosassa päästään jälleen hieman SikTh-tyyliseen sekoiluun, jota seuraa myös Dream Theater -syntetisaattoreiden irstaampi puoli. ”Aluminum Rain” lienee puolestaan yksi kovimpia yksittäisiä kotimaisia kappaleita pitkään aikaan. Kappaleessa on sopivan mystinen aura jo heti alusta alkaen, mutta siinä bändi päästää ilmoille kovimpia djent-riffejä hetkeen. Bändi suorittaa kaikki helvetilliset polymetrinsä pelottavalla otteella, joka saa sekä nykimään riivattuna mukana että pelkäämään henkensä puolesta. Siinä vaiheessa, kun Halmetoja päästää oman ”blegh”-rykäisynsä ilmoille ja päästään kappaleen helvetilliseen väliosaan, on siinä merihädässä muutkin kuin Mikki Hiiri. Ja ikään kuin polymetrien, fuusiojazz-sointuiskujen ja helvetillisen kitarasoundin täytteinen osio ei olisi tarpeeksi, istahtaa itse maestro Iiro Rantala pianon taakse soittamaan avant-garde -henkisen pianosoolon kaiken päällä. Vau, ei voi muuta sanoa.
Kappaleessa ”Matter” on kuultavissa jopa yllättävän paljon Diablo-henkistä runttaamista. Halmetojan pianismi nousee kenties ratkaisevimpaan rooliin juuri tässä kappaleessa, kun puhutaan maustamisesta ja tunnelman luomisesta. Välissä kuullaan taas taattua progerönsyilyä, kun bändi huvittaa itseään hetken ajan kuin nyrjähtäneellä klezmerilla. Kuullaanpa kappaleessa myös Malmbergin rumpusoolo, joka ei välttämättä ole miehen parhainta kannuttelua tai edes kappaleen kannalta olennaista, mutta toisaalta se kertoo vain syvemmästä taipuvuudesta jazz-vaikutteiden maailmaan. Lisää Malmbergin vapaata sooloilua päästään kuulemaan myös ”Undercurrentin” lopussa, mutta siinä se toimii jo paremmin, koska rumpusoolo taistelee paikoillaan pysyvää riffisektiota vastaan mukavassa free jazz -hengessä.
Humavoidin debyyttialbumi on täynnä mielen nyrjäyttävää soittoa, josta kuulee sen, että tämä ei ole leikin asia. On käsittämätöntä, miten hyvin bändi on omaksunut Meshuggahin ytimen ja kykenee toistamaan sitä autenttisesti samalla, kun siihen yhdistetään elementtejä vaikkapa juuri fuusiojazzista ja Dream Theaterin viitoittamasta progressiivisesta metallista. Ikään kuin modernin progemetallin kaksi suosituinta alajakoa yhdistyisi helvetilliseen harmoniaan. Eikä siinä vielä kaikki; Humavoid kykenee kappaleilla, kuten ”Lidless” ja ”Aluminum Rain”, kiteyttämään soundinsa suhteellisen radioystävällisiksi.
Mainos päättyy
Albumi ei saa täysiä pisteitä sen takia, että se olisi virheetön, vaan siksi, että se on suositeltavaa kuunneltavaa kaikille Suomessa. Emme ole päässeet mukaan modernin metallin kelkkaan maailmalla, koska Suomessa harvoin panostetaan vientityöhön, joka keskittyy moderniin ja rohkeaan musiikkiin. Humavoid on kuitenkin kansainväliselläkin mittapuulla uniikin kuuloinen tulkinta metallimusiikin zeitgeistista. Levy sisältää aggressiivista, teknistä ja häiriintynyttä metallia tavalla, jota ei kotimaassamme ole juuri tehty. Bravo!
10/10
1.Fortune For Demise
2.Lidless
3.Aluminum Rain
4.Inside 1
5.Matter
6.What You Hide
7.Inside 2
8.The Breathing Method 9.Undercurrent
10.Drywall Cracks
Mainos päättyy