Pariisin Kevät – Kuume

Kirjoittanut Aleksi Parkkonen - 1.2.2017

Tammikuussa uusia albumeita on putkahdellut tiuhaan tahtiin niin kotimaisilta kuin ulkomaisiltakin artisteilta. Pariisin Kevään ”Kuume” ei ehtinyt tammikuulle mukaan, mutta ilmestyy välittömästi helmikuun alussa. ”Kuume” on yhtyeen kuudes albumi ja jatkaa uskollisesti Pariisin Kevään valitsemalla polulla. Tulevalta täysipitkältä on julkaistu jo kolme singleä (”Pilvissä”, ”Tiputa Sun Aseet” ja ”Hei Mä Soitan Sulle Ihan Kohta”), joten ensimakua levystä on jo saatu.

Oma tuttavuus Pariisin Kevään kanssa alkoi noin viisi vuotta sitten kuunneltuani ”Meteoriitti” ja ”Astronautti” -albumit. Ne olivat silloin todella ahkerassa kuuntelussa, osittain myös vasta alkaneen seurustelusuhteen takia. Pariisin Kevään monesti hempeät ja kauniit lyriikat tekivät tuolloin syvän vaikutuksen miehen alkuun. Olin toki kuullut aiemmin yhtyeen megahitin ”Tämän Kylän Poikii” radiosta, mutta en ollut kiinnittänyt siihen suurempaa huomiota. Noista ajoista on kuitenkin kulunut jo aikaa ja Pariisin Kevät on sen jälkeen tehnyt kolme muutakin tasaisen hyvää levyä. Itselleni kuitenkin yhtyeen kaksi ensimmäistä levyä ovat jääneet suosikeiksi, mutta nyt näyttäisi sille, että ”Kuume” tulee haastamaan kaksikon.

Pariisin Kevät on tehnyt kuusi värikästä pop-albumia suhteellisen samalla kaavalla – Arto Tuunela käyttää levyillä monipuolisesti ääntään ja monilta albumeilta löytyy niin pirteitä kuin synkempiä melodioita. Eikä sekään ole poikkeuksellista, että Pariisin Kevättä kuunnellessa tekee mieli alkaa tanssia, kuten uusimman albumin ”Tiputa Sun Aseet” ja ”Liukuovet” -kappaleita kuunnellessa. Yhtyeen ehdoton vahvuus on myös puhuttelevat ja mielenkiintoiset lyriikat. Tuunelan tapa leikitellä sanoilla on upeaa kuunneltavaa ja välillä sanoitukset ovat hiukan salaperäisiäkin, kuten ”Kuumeen” kahdessa viimeisessä kappaleessa. Niitä pystyy tulkitsemaan eri lailla, mikä tekee niistä entistä kiinnostavampia.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mainos päättyy

Ehkä syy siihen miksi ”Kuume” tuntuu uppoavan itseeni, on siinä, että löydän siltä samoja piirteitä kuin yhtyeen vanhasta tuotannosta. ”Kuu Katoaa” supersankari-viittauksineen tuo etäisesti mieleen ”Invisible Manin”. Vastaavasti ”Hullu” tuo mieleen muutaman kappaleen debyyttialbumilta Tuunelan erilaisen laulutyylin vuoksi. Uusin albumi ei kuitenkaan ole vanhaa Pariisin Kevättä vaan täysin uutta – melodiat ovat raikkaampia ja jopa koukuttavampia kuin aiemmin. Loistavana esimerkkinä nimikkokappale ”Kuume”, jossa Tuunelan ujeltava lauluääni saa ihon väreilemään. Yhtyeen kuudes albumi on myös mukaansatempaava, vaikka ikävä kyllä loppuu liian nopeasti. Pariisin Kevät on onnistunut tekemään jälleen koukuttavan levyn, jota jaksaa pyöritellä soittimessa kerrasta toiseen.