Pariskunta haluaa päästä lopullisesti eroon Wham! -yhtyeen ”Last Christmas” -biisistä

Kirjoittanut Päivi Närvänen - 28.12.2022

Wham! -yhtyeen jouluisin soiva ”Last Christmas” jakaa tunnetusti mielipiteitä puolesta ja vastaan – kappaleelle kun löytyy niin rakastajansa kuin vihaajansa. Daily Mail on nyt uutisoinut eräästä pariskunnasta, joka kerää rahaa ostaakseen laulun oikeudet itselleen Warner Chappell Music UK:lta. Parin suunnitelmana on ostaa kappaleen master-nauhat, ja haudata ne Suomeen ydinjätteen loppusijoituspaikkaan. Keräys ilmeisesti kiinnostaa muitakin, koska rahaa on kasassa jo yli 50 000 puntaa.

Hannah Mazetti kertoo pariskunnan vihan ”Last Christmasia” kohtaan alkaneen siitä, kun hän työskenteli opiskeluaikoinaan eräässä kahvilassa. Kahvilan omistaja oli ilmeisen tykästynyt kyseiseen kappaleeseen, ja soittaneen sitä joulun aikaan lähes taukoamatta. Koska omistaja itse ei ollut kahvilassaan koko päivää, ei hän voinut ymmärtää työntekijöilleen koituvaa tuskaa laulun soittamisesta. Hannah ja puolisonsa Tomas Mazetti haluavat kuitenkin täsmentää, että heillä ei ole mitään itse yhtyettä tai heidän muuta musiikkiaan vastaan.

Pariskunnalla saattaa tosin vielä mennä tovi projektin toteuttamiseen, sillä kappaleen arvon arvioidaan olevan jossain 20 miljoonan punnan tienoilla.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat