Park 7 suuntaa ensimmäistä kertaa Ruotsiin – kansainvälinen matka jatkuu Norrköpingissä

Kirjoittanut Niko Kuusela - 20.3.2026

Suomalainen kristillinen pop rock -yhtye Park 7 jatkaa kansainvälistä matkaansa ja suuntaa lauantaina 21.3. ensimmäistä kertaa konsertoimaan Ruotsiin. Yhtye esiintyy Light The Dark Festival -tapahtumassa Norrköpingissä.

Ruotsi on Park 7:lle jälleen yksi uusi maa valloitettavaksi. Yhtye on kulkenut määrätietoisesti eteenpäin jo vuosien ajan ja rakentanut askel askeleelta tietään myös Suomen rajojen ulkopuolella. Ruotsin-keikan myötä bändi on esiintynyt uransa aikana jo yhdessätoista eri maassa.

Yhtyeen kansainvälinen tie alkoi Viron, Saksan, Englannin ja Venäjän keikoilla vuonna 2017. Seuraavana vuonna vuorossa olivat Yhdysvallat, vuonna 2019 Belgia, vuonna 2022 Norja, vuonna 2024 Slovakia ja vuonna 2025 Tsekki. Nyt vuonna 2026 listaan liittyy Ruotsi. Saksaan, Englantiin, Yhdysvaltoihin ja Norjaan yhtye on palannut useamman kerran konserttien merkeissä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Bändin matka alkoi Suomessa vuonna 2008. Sen jälkeen se on kasvanut yhdeksi suomalaisen kristillisen musiikin kansainvälisesti tunnetuimmista nimistä. Vuosien aikana yhtye on julkaissut useita albumeita, soittanut satoja konsertteja ja kohdannut yleisöään myös ulkomailla.

Kansainvälisiä ovia ovat avanneet niin festivaalit, kilpailut, kiertueet kuin levytyssopimuksetkin.

Light The Dark Festival tarjoaa Park 7:lle jälleen uuden mahdollisuuden kohdata yleisöä, viedä musiikkiaan uusille kuulijoille ja rakentaa yhteyttä yli rajojen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

– Meille on aina ollut tärkeää tehdä musiikkia täysillä, omannäköisesti ja niin, että se voisi välittää ihmisille toivoa, voimaa ja valoa. On ilo päästä viemään tätä sanomaa nyt myös Ruotsiin, yhtyeen laulaja-kitaristi ja laulunkirjoittaja Miika Lamminmäki kertoo.