Park 7:lta suurten tunteiden laulu ”Someone”
Toisinaan laulu saa kylmät väreet hiipimään vaivihkaa ihon alle, ja maailmaa runsaasti kiertänyt Park 7 on julkaissut sellaisen. Nyt ilmestynyt ”Someone” on kuin tehty suurten tunteiden elokuvien loppukohtauksiin. Ihon alle menevä kappale on saanut rinnalleen myös näyttävän ja todella upeasti biisin tunnelmaa kuvittavan videon. Jousien siivittämä ”Someone” onnistuu olemaan samaan aikaan vapautunut ja vapauttava. Se ei yritä kurkottaa taivaisiin mutta liitää levollisena tuoden lopulta palan taivasta maahan.
Laulaja-kitaristi Miika Lamminmäki kertoo kappaleen kertovan yksinäisyydestä ja sen voittamisesta:
”’Someone’ on luultavasti kauneimmin tuotettu kappaleemme. Elokuvallisen pop-tuotannon alta paljastuu yksinäisyys, joka on tunteena valitettavan tuttu monille kuulijoistamme. Haluamme kuitenkin rohkaista, että et ole koskaan yksin.”
Hyvistä ystävistä koostuva Park 7 on julkaissut reilun kymmenen vuoden aikana kolme albumia, joista kaksi ensimmäistä se teki suomen kielellä. Kolmannella albumilla laulukielen englanniksi vaihtanut yhtye on ottanut lupaavia kansainvälisiä askeleita, ja se on ahkeran keikkailun myötä kiinnitetty yhdysvaltalaiselle Burtonwood Recordsille.
Yhtyeen viimeisin single ”I Still Believe” on ensimmäinen kappale, joka löysi tiensä radiosoittoon Yhdysvalloissa ja Norjassa. ”Someone”-singlen myötä yhtyeellä on taskussaan valttikortti, jolla olisi kaikki mahdollisuudet murtautua myös viihdetuotantojen visuaalisemmalle puolelle.