Parkway Drive Helsinkiin marraskuussa

Kirjoittanut Niko Kuusela - 23.6.2014

parkway drive promo 2012Viime kesänä Rock The Beach –festivaaleilla nähty australialainen Parkway Drive saapuu marraskuussa klubikeikalle Helsinkiin. Kymmenenvuotista taivaltaan juhlistava yhtye starttaa syksyllä Euroopan kiertueen, joka saapuu Helsingin The Circukseen keskiviikkona 26. marraskuuta. The Circus rajataan osittain ikärajattomaksi, jolloin myös alle 18-vuotiaat pääsevät mukaan juhlistamaan yhtyeen Suomeen paluuta. Parkway Driven The Circuksen keikan lipunmyynti käynnistyy huomenna, tiistaina 24. kesäkuuta Lippupalvelussa.

Australialainen Parkway Drive on noussut viime vuosien aikana yhdeksi maailman arvostetuimmista metalcore-nimistä. Australian Byron Bayssa perustettu yhtye on uransa aikana kiertänyt ahkerasti ympäri maailmaa ja voittanut tiukoilla livekeikoillaan puolelleen faneja sekä metalli- että hardcore-piireistä. Vuosien mittaan Parkway Drive onkin vakiinnuttanut paikkansa nykyaikaisen metallin kärkikastissa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Parkway Drive on julkaissut neljä albumia, joilla viisikko on päässyt tekemään yhteistyötä varsin nimekkäiden artistien ja tuottajien kanssa, näistä nimettäköön mm. Joe Baressi (Tool, Coheed and Cambria, Bad Religion) sekä Matt Hyde (Slayer, Children Of Bodom, Hatebreed). Tällä hetkellä bändi valmistelee jatkoa vuonna 2012 julkaistulle ”Atlas” -albumilleen, jonka julkaisua odotellaan kuumeisesti fanien keskuudessa. Parkway Driven marraskuisen keikan lämppärinä nähdään suomalainen metalcore-yhtye Artificial Heart, joka julkaisi viime vuonna esikoisalbuminsa ”A Heart Once Lost”.

KEIKKA:
Parkway Drive (AU) + support: Artificial Heart
Ke 26.11.2014 The Circus, Helsinki
Ovet klo 19, ikärajaton / rajattu anniskelualue K-18

LIPUT:
Myyntiin ti 24.6.2014 klo 9
Palvelumaksuineen alkaen 29 euroa Lippupalvelun myyntipisteistä, puhelinpalvelusta 0600-10-800 (1,98 euroa/min + pvm) ja 0600-10-020 (6,79 euroa/puhelu + pvm) ja netistä www.lippupalvelu.fi

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat