Parkway Drive kommentoi kohua – yhtyeen taustajäsen myönsi syyllisyytensä alaikäiseen kohdistuneeseen rikokseen

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 22.3.2026

Parkway Drive on julkaissut virallisen lausunnon liittyen yhtyeen taustajoukkoihin kuuluneeseen henkilöön kohdistuvaan rikostapaukseen.

Aiemmin tällä viikolla julkisuuteen nousi tieto, että Jed Gordon -niminen henkilö on myöntänyt syyllisyytensä alaikäiseen kohdistuneeseen seksuaalirikokseen. Tapauksen tuomio annetaan 19. toukokuuta.

Gordon on työskennellyt yhtyeen kanssa aiemmin muun muassa merchandise-vastaavana sekä muissa taustatehtävissä. Median mukaan hänet on yhdistetty myös sukulaisuussuhteella yhtyeen rumpaliin Ben Gordoniin, mutta tätä ei ole vahvistettu. Yhtye kommentoi tilannetta seuraavasti:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

“Olemme hiljattain saaneet tietää, että henkilö, jonka kanssa olemme olleet tekemisissä, on myöntänyt syyllisyytensä alaikäiseen kohdistuneeseen seksuaalirikokseen vuodelta 2002.

Tämä on järkyttävää ja tuomitsemme sen täysin. Olemme murtuneita ja tuemme uhria.

Tämä tapahtui ennen kuin yhtye oli olemassa, mutta kannamme moraalista vastuuta siitä, että olemme palkanneet hänet vuodesta 2003 alkaen eri aikoina.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Hän ei ole kiertänyt kanssamme vuoden 2017 jälkeen, mutta on viime aikoina ollut mukana Australian verkkokauppatiimissämme. Saatuamme tiedon tapauksesta, päätimme hänen sopimuksensa välittömästi. Hän ei ole enää millään tavalla tekemisissä Parkway Driven kanssa.

Tämä on inhimillisellä tasolla sydäntäsärkevää.”

Yhtye kertoo, että tapaus on edelleen oikeuskäsittelyssä eikä kommentoi asiaa enempää toistaiseksi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy