Parkway Driven ensimmäinen Park Waves -festivaali perutaan nousseiden kustannusten vuoksi
Australialainen metalcore-suuruus Parkway Drive on joutunut perumaan historian ensimmäisen Park Waves -kiertuefestivaalinsa. Tapahtuma oli määrä kiertää 11 Australian kaupunkia helmikuun ja maaliskuun 2026 aikana, mutta bändi kertoo, että nopeasti nousseet kulut ovat tehneet festivaalin toteuttamisesta mahdotonta.
Parkway Drive rakensi kiertueen vahvasti kotimaisen metallin kärkinimien ympärille. Mukana oli mm. The Amity Affliction, Northlane, Alpha Wolf sekä Yhdysvaltojen Story Of The Year.
”Tämä sattuu – mutta meillä ei ole vaihtoehtoja”
Yhtye julkaisi tilanteesta raskaan tiedotteen, jossa he kuvailevat päätöstä yhtenä bändin uran vaikeimmista:
”Tämä on viesti, jota emme koskaan kuvitelleet joutuvamme kirjoittamaan. Park Waves Australia on peruttu. Olemme yrittäneet pelastaa tämän unelman kaikilla mahdollisilla tavoilla, mutta realiteetit eivät anna myöden. Nousseet kustannukset murskaavat festivaaleja ympäri Australiaa, ja nyt olemme yksi tämän luvun uhreista.”
Yhtye kiitti fanejaan ja korosti, että yleisön tuki on ratkaisevaa koko maan livekulttuurille.
Kaikki liput tullaan hyvittämään ja lipun ostaneille on lähetetty erillinen tiedote sähköpostitse.
Kiertueen oli määrä saapua seuraaville paikkakunnille
02/14 Perth – Langley Park
02/20 Adelaide – Adelaide Showgrounds
02/22 Geelong – Geelong Showgrounds
02/28 Scoresby – Caribbean Gardens
03/01 Bendigo – Bendigo Jockey Club
03/05 Wollongong – Thomas Dalton Reserve
03/07 Eastern Creek – Sydney Dragway
03/08 Maitland – Maitland Showgrounds
03/12 Toowoomba – Queens Park
03/14 Byron Bay – Cavanbah Centre
03/15 Sunshine Coast – Sandstone Point

