Pate Mustajärvi hitsasi Turun Logomon yhteen ”Tämä(kin) tarina on tosi” -kiertueella

Pate Mustajärvi on monien muiden esiintyvien taiteilijoiden myötä kokenut koronarajoitukset niin sanotusti omissa nahoissaan ja edellinen ”Teatterin kummitus Vol 2.” -kiertue joutui jo ongelmiin eikä kiertuetta pystytty saattamaan loppuun suunnitellulla tavalla. Kevättalvi 2022 höllensi rajoja niin, että vuodelle 2021 suunniteltu ”Tämä(kin) tarina on tosi” -kiertue pääsi alkamaan ja Turkuun saavuttaessa takana oli kolme onnistunutta keikkaa eri puolella Suomea.

Hiljattain ilmestyneen ”Tohtori Mustajärvi, otaksun” -kirjan myötä yleisöllä oli mahdollisuuksia tavata Mustajärvi jo päivällä parin nimikirjoitussession myötä. Illan keikkapaikaksi oli valikoitunut Logomon Teatro-sali. Tilaisuuden henkeen nähden oikein oiva mesta, vaikka itse erehdyksissä kiersinkin paikalle Behmin keikan kautta.

Itse en jostain ihmeen syystä ehtinyt näkemään ”Teatterin kummitus” -kiertuetta, joten minulle oli neitsytkokemus nähdä Pate riisutummassa muodossa. Tällä viittaan siihen, että Pate oli liikenteessä kahdestaan kitaristi Ari ”Kankku” Kankaanpään kanssa eikä heillä ollut siis mukanaan tai turvanaan esimerkiksi torvisektiota, turvallista meluvallia, suunnatonta valoshow’ta tai tanssilavoilta tuttua täysin vailla rajoja rokkaavaa yleisöä. Mustajärvi on tosin todennutkin, että soolojutut ovat henkireikä ja tuiki tarpeellinen vastapaino Popedan isommalle toteutukselle.

Teatro-salissa on istumapaikat, joten oletettavissa oli, että konsertin henki poikkeaisi perinteisestä rock-konserista. Mustajärvi on sanonut haluavansa jälleen elävöittää tarinnankerronnan ja sitä konsertti Teatrossa totta vie tarjosi, sillä konsertin sisältö voitiin jakaa kahteen selkeään pääosaan: musiikki ja tarinat. Olin antanut itseni ymmärtää, että kyseessä on yksi 75 minuutin konsertti ilman väliaikaa, mutta sen sijaan Logomossa ohjelma olikin onneksi noin 100 minuuttia musiikkia ja tarinoita lyhyellä väliajalla höystettynä.

En juurikaan tiennyt mitä odottaa illan musiikilliselta annilta johtuen kokoonpanon minimalistisuudesta, mutta jotenkin olin ehkä visioinut itselleni sen perustuvan Mustajärven akustisempaan tuotantoon. Olin heti ensiminuuteista lähtien väärässä, sillä Mustajärven käveltyä tyylikkäänä lavalle ”hyvä Pate”-huutojen saattelemana, ”Lago Nero” -levyltä peräisin oleva hieno ”Koskipuiston kuu” aloitti konsertin. Omissa kirjoissani kyseinen kappale ei lukeudu tuohon akustisempaan osioon, joten se oli iloinen yllätys ja oli ihanaa visioida asioita väärin. ”Koskipuiston kuu” ei ole mikään helppo kappale, mutta riisuttunakin sovituksena se toimi oikein hyvin. Itselleni yhdeksi ensimmäisen esityksen huippukohdista nousi ”Maan valituslaulu”, joka on Mustajärven levytyksenä melkoisen mahtipontinen. Näin ollen on annettava kaikki pisteet kappaleiden sovituksista ja taidoista, joilla ne saatiin soimaan kaikessa vähäeleisyydessään. Tämä vähäeleisyys sai kiinnittämään myös huomiota siihen, kuinka ilmeikäs ja monipuolinen tulkitsija Mustajärvi oikeastaan on.

Huolimatta siitä, että Mustajärvi on joskus haaveillut riisutuista konserteista baarijakkaran, sikarin ja konjakin kera, niin mitään noista ei konsertissa jäänyt kaipaamaan. Toisena soinut ”Tuhkaa” aiheutti itselleni voimakkaan tunnevyöryn ja teki mieli koko sydämestäni laulaa mukana kaikki surut, että kuinka meidän on turhaa jatkaa ja kaikki on mennyt tuhkaan. Vaivoin sain itseni pidäteltyä, sillä en usko, että vierustoverini olisi kovastikaan arvostanut moista vapautumista. 

Siitä puheen ollen tuntuikin, että kolmantena soineen ”Lolan” aikana jännitys laukesi sekä lavalla että yleisössä ja tilanne vapautui silmin nähden. ”Vittu kun hianoo” taisi olla molemminpuolinen tunne, sillä Paten karisma on tunnetusti ollut aina omaa luokkaansa, mutta jotenkin se vielä korostui hänen oltuaan niin sanotusti omillaan. Kankku oli oiva aisapari Mustajärvelle kaikessa lutuisuudessaan ja oli ihanaa huomata, kuinka heidän keskinäinen kemiansa toimi saumattomasti. Se vapautti varmasti molempia, sillä Mustajärven esiintyminenkin oli monin tavoin vapautunutta ja rentoa.

”Triathlon” -biisin aikana ensimmäiset rohkeat nousivat jo tanssimaan ja ”Lavarotat” kirvoitti oikeutettua kritiikkiä niin ministerin hippoja kuin alan vallitsevaa arvostusta kohtaan rajoitusten ruoskiessa maata. Setin loppupuolella soinut ”Kannu vaakunaa” innosti yleisöä isompaankin yhteislauluun. Sitä ennen esimerkiksi ”Veljeni Anton” oli erittäin koskettava esitys ja pysäytti kovemmankin rokkarin kuuntelemaan hiljaisena.

Väliajalla kuuntelin ihmisten juttelua ja monella heistä tuntui olevan oma tarinansa tai muistonsa Patesta, ja keskusteluista jäi sellainen yleinen tunnelma, että niissä puhuttiin nimenomaan ”meidän Patesta”. Asema, jota ei ihan helpolla saavuteta. Mustajärvi on hiljattain laulanut Elviksestä, mutta se Elvis ei ollut suinkaan talossa ainoa. Paikalla oli nimittäin myös rockpaidat.com-firman Elvis, jolla oli sitten vaikka minkälaista Mustajärveen liittyvää tavaraa myytävänä. Jos mielii Pate Mustajärvi -saunamittarin kotiin, niin ei kun Elviksen pakeille, sillä Elvis elää ja painaa.

Toisen setin aloittivat Juice Leskistä kunnioittaneet”Yölento” ja ”Ennen vanhaan Ikurissa”, joista jälkimmäisen Leskinen oli varta vasten kirjoittanut Patelle. Jostain syystä ”Eddie” -biisistä on itselleni muodostunut vuosikymmenten varrella varsin rakas ja olipa hienoa kuulla se myös keikalla. Huolimatta siitä, että tilanne oli niin musiikin kuin esiintymisen myötä normaalia rock-keikkaa seesteisempi ja artisti oli yksin huomion keskipisteenä ikään kuin kaikin puolin alastomana yleisön edessä, oli kyllä mukavaa huomata Mustajärvessä erityistä rauhallisuutta ja jotenkin tämä korostui ennen upeaa ”Sinun laulusi” -kappaletta, jonka hän omisti vaimolleen. Perhana, kun herkisti tällaisen uskonsa rakkauteen useaan kertaan menettäneen rokunkin. 

Loppukeikka olikin sitten yhtä yhteislaulun juhlaa, sillä menevä ”Elvis” pisti lanteita heilumaan ja myös uudemmasta materiaalista hieno ”Jos maailma on pystyssä huomenna” laulatti yleisöä mukana. Mustajärven hienoimpiin hetkiin lukeutuva ”Jukeboksin luona” sekä alunperin ”Ukkometso” -levyllä julkaistu ”Mä elän vieläkin” tuntuivat osuvan suoraan yleisön sydämeen. Jälkimmäinen on alunperin tallennettu levylle neljän laulajan voimin, mutta keikalla Mustajärvi hoiti suvereenisti biisin täysin omiin nimiin. Varsinaisen setin viimeisenä soineesta ”Ukkometsosta” ei voi sanoa muuta kuin sen, että en ihmettele lainkaan, vaikka siitä on joissakin yhteyksissä puhuttu eräänä maamme kansallislauluista. Sen verran pontevasti yleisö nousi seisomaan ja lauloi biisin mukana, että siihen ei jäänyt mitään tulkinnan varaa. Tämän jälkeen Pate tuumasi että ”moro” ja jätti yleisön vaatimaan vielä lisää. Encorena soinut ”Synnyimme lähtemään” kruunasi itselleni upean keikan, sillä tuo biisi on minulle äärettömän tärkeä ja nimenomaan Mustajärven tulkitsemana. Kukaan muu ei kiteytä tunteitani yhtä uskottavasti sanoilla ”kulta, lähtisitkö minun matkaan? Ei meitä pidättele rautakarsinatkaan. Minä tiedän mitä teen, olen elävä ja kuollut, uskon ainoastaan rakkauteen”. Siihen oli kertakaikkisen hyvä päättää ilta.

Joko konsertin aikainen ajankohta, yleinen henki tai yleisön silkka kunnioitus esiintyvää taiteilijaa kohtaan vaikuttivat siihen, että yleisön suhtautuminen oli aluksi lauantai-illasta huolimatta jopa ehkä arka tai ujosteleva. Välillä yleisö oli niin hiljaa, että melkein kuulin oman hengitykseni. Muutamia huudahduksia lukuun ottamatta dialogia ei juurikaan syntynyt yleisön ja esiintyjän välille. Ottaen kuitenkin huomioon konsertin tunnelman ja teeman, tämä ei ole mitenkään negatiivinen kritiikki eikä tarkoita, että yleisö olisi ollut mitenkään välinpitämätön, sillä kyllä varsinkin Paten pitkät, polveilevat ja monitahoiset tarinat vaativat kuulijoilta keskittymistä.

Nuo tarinat ja välispiikit olivat sellaisia, että ikään kuin olisi ollut seuraamassa sekä musikaalia että yhden miehen teatteriesitystä. Ilman mikrofonia Pate tallusteli lavalla kertoen pitkiäkin tarinoita, joihin sisältyi niin vanhoja teddypoikia, lintuja kuin sotaakin. Niissä elivät sulassa sovussa huomiot niin tämä päivän meiningeistä kuin historiastakin. Moniin tarinoihin sisältyi kaiken kiteyttävä loppulause, joka sai yleisön avoimesti nauramaan. Mustajärvi kertoi tarinat niin uskottavasti ja mukana myötäeläen, että tuskin yhdellekään kuulijalle jäi epäselväksi tarinoiden autenttisuus. Lopussa Mustajärvi muistutti vielä pyhän kolminaisuuden eli uskon, toivon ja rakkauden tärkeydestä.

Huolimatta siitä, että Mustajärvellä on teatteritaustaa sekä pitkä muusikon ura, niin kyllä täytyy antaa suuri kunnioitus sille, millaista amattitaitoa vaatii olla yksin yleisön edessä ja pitää koko tilanne halinnassa ja omissa näpeissään. Tilanne vaatii laulajalta ja esiintyjältä paljon eikä sitä parane väheksyä lainkaan. Ainakin Turussa Mustajärvi täytti nuo vaatimukset moninkertaisesti.

Keikan jälkeen Mustajärvi jakoi nimmareita ja väliajalla havainnoitu meininki jatkui. Ihmisiä virtasi Paten kylkeen ikuistamaan hetkeä ja monella olisi ollut asiaa vaikka koko illaksi. Suosittelen vilpittömästi osallistumaan kiertueen tuleville keikoille!

Kuvat: Teemu Kivekäs