Paul McCartney esitti hittejään uransa varrelta SNL-kauden päätösjaksossa
Muusikkolegenda Paul McCartney esiintyi Saturday Night Liven 51. tuotantokauden viimeisessä jaksossa esittämällä kolme kappaletta uransa eri aikakausilta.
McCartney aloitti esiintymisensä tulevan “The Boys Of Dungeon Lane” -albuminsa ensimmäisellä singlellä “Days We Left Behind”, jonka jälkeen kuultiin Wingsin klassikkokappale “Band On The Run”. Molemmissa kappaleissa rumpuja soitti Red Hot Chili Peppersin Chad Smith.
Smith nähtiin ohjelmassa aiemmin yllätysvieraana, kun hän esiintyi jakson varsinaisena juontajana toimineen Will Ferrellin sijaan. Smithiä ja Ferrelliä ollaan vertailtu samannäköisinä julkisuudessa vuosia.
Illan päätteeksi McCartney palasi vielä lavalle esittämään yhden kappaleen lisää: vuoden 1980 “McCartney II” albumin avausraidan ”Coming Up”.
McCartneyn tämänvuotinen esiintyminen oli hänen yhdeksäs kertansa SNL:ssä. Hän on ollut mukana viisi kertaa musiikkivieraana ja sen lisäksi tehnyt neljä cameo-esiintymistä. Hänen ensimmäinen esiintymisensä ohjelmassa tapahtui lähes tasan 46 vuotta sitten 17. toukokuuta 1980. Tuolloin ohjelmassa nähtiin ensi-ilta kappaleen “Coming Up” -musiikkivideolle.
Paul McCartneyn uusin albumi “The Boys Of Dungeon Lane” julkaistaan 29. toukokuuta.

