Paul Stanley ääniongelmistaan: ”Jos haluatte kuulla, miltä kuulostin livenä ’Kiss Alive!’:n aikoihin, laittakaa ’Kiss Alive!’ soimaan!”

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 27.9.2018

Uutisoimme sivustollamme hiljattain Kissin aikovan suunnata ensi vuonna kaiken kaikkiaan kolme vuotta kestävälle jäähyväiskiertueelle. Yhtyeen laulaja Paul Stanley on saanut hiljattain osakseen paljon kritiikkiä heikosta lauluäänestään. Stanley on vastannut kritiikkiin Rolling Stonen tuoreessa haastattelussa: 66-vuotias laulaja myöntää äänensä tulleen heikommaksi vuosien saatossa mutta toteaa samassa yhteydessä harjoitelleensa ääntänsä todella paljon tulevaa kiertuetta varten, jotta ääni olisi jäähyväiskiertueella parhaassa mahdollisessa kunnossa. Stanley myöntää kuitenkin, ettei bändin alkuaikoihin ole enää paluuta ja kehottaakin faneja kuuntelemaan vaikkapa ”Kiss Alive!” -livealbumia, mikäli he haluavat fiilistellä hänen alkuaikojen lauluääntään.

Joulukalenteri

Kaaoszinen joulukalenteri 2022 →

Stanley avasi tilannetta oman äänensä suhteen seuraavasti:

”You do come to terms over time with your own mortality, and every singer that I know, probably the first thing we all say to each other is, you know, ’Is this becoming tougher for you?’… I’ve been doing a lot recently to make sure that my voice is in great form. [But] if you want to hear me sound like I did on ’Kiss Alive!’, then put on ’Kiss Alive!'”