Paula Vesala: ”Heiluttaisin kirvestä Marinin ja Kiurun suuntaan, jos siihen olisi mahdollisuus”

Kirjoittanut Joonas Arppe - 12.2.2021

Vesala-nimellä esiintyvä laulaja Paula Vesala ei peitellyt pettymystään tapahtuma-alaa vuoden ajan talloneita päätöksiä ja niistä viime kädessä vastuussa olleita ministerejä kohtaan tuoreessa Suomen Kuvalehden haastattelussaan.

Opetus- ja kulttuuriministeri Annika Saarikon kulttuuri- ja urheilualan koronatyöryhmään nimittämän Vesalan mukaan halua ei tunnu löytyvän minkäänasteiseen kulttuurialan avaamiseen, vaikka kaikki työkalut turvalliseen keikkojen järjestämiseen olisivat käyttövalmiudessa. Vesala kertoi myös epäilevänsä kaikkien vuoden aikana asetettujen rajoitusten perustuslaillisuutta ja totesi päättäjien ”polkevan kaiken samaan, että siellä vain kännissä jotain kuolataan”.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Suurin osa Vesalan kovasanaisesta kritiikistä osuu pääministeri Sanna Marinin ja perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiurun kohdalle. Tapahtuma-alan väkipakolla suljettuna pitämisen taustalla on Vesalan mukaan tarve luoda näyttävä suuri ja näyttävä ele, jolla päästään luomaan turvallisuudentunnetta. Vesala kertoo myös menettäneensä pelkästään yhden viikonlopun aikana 40 000 euron lipputulot, joita kukaan produktioon osallistuneista ei saa takaisin.

”Heiluttaisin kirvestä Marinin ja Kiurun suuntaan, jos siihen olisi mahdollisuus.”

Lue Suomen Kuvalehden artikkeli tästä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat