Paula Vesala peruu syksyn keikat tiukkojen kokoontumisrajoitusten vuoksi ja ottaa kantaa musiikki- ja tapahtuma-alan ahdinkoon sosiaalisessa mediassa
Kotimainen poppari Paula Vesala on julkaissut sosiaaalisessa mediassa pitkän kirjoituksen, jossa kertoo joutuvansa perumaan kaikki syksylle suunnitellut keikkansa AVI:n asettamien liian tiukkojen rajoituksien vuoksi. Kirjoituksessaan Vesala ottaa kantaa myös musiikki- ja tapahtuma-alan ahdinkoon ja listaa päivityksensä loppuun Turun Yliopiston teettämän toimialatutkimuksen, jonka mukaan tapahtuma-alan arvosta uhkaa koronaviruksen vuoksi kadota kuluvana vuonna jopa 1,5 miljardia euroa, ja tilapäisiä työntekijöitä on jäänyt työllistämättä kuluneen kevään ja kesän aikana kaiken kaikkiaan jopa 136 000 henkilöä. Voit lukea päivityksen, joka on saanut laajalti huomiota tästä:
”Mulla on surullinen uutinen. Tämänhetkisten viranomaismääräysten takia minun ei ole mahdollista tehdä syksyn keikkoja. Rajoitukset on niin tiukat että meidän ryhmän ei kannata lähteä.
💎
En ole terveyden alan asiantuntija, haluan todella maailman eniten että kaikki pysyvät kunnossa, enkä voi tilanteelle mitään. Terveenä pysyminen kuitenkin, meidän alalla maaliskuusta alkaneen massatyöttömyyden varjossa, vaatii myös sitä että pystyy esimerkiksi maksamaan vuokran ja ostamaan ruokaa eikä firma mene konkurssiin. Etenkin tapahtuma-alan alihankintaketju (äänentoistofirmat, kalustonvuokraajat, freelancerit, teknikot jne.) ovat karmeassa tilanteessa. Itse mietin ovatko tapahtumarajoitukset oikein suhteutettuja, kun ala ei saa käytännössä mitään tukea. Haluan lähettää terveisiä tapahtuma-alan tilanteesta täällä lohtusaunaa lämmitellessä. Ajat muuttuu varmasti vielä paremmaksi, mutta jos UPM:n tehtaan sulkemisesta aiheutuva työttömyystragedia huomioidaan jo pääministerinkin taholta, tässä vähän lukuja meidän alalta 🙏🏻 Haluan nimen omaan kertoa tästä kaikkien niiden tuhansien alan työntekijöiden puolesta, joiden tilanteen näen, kuulen ja tunnen.
⭐️Tapahtumateollisuudessa Suomessa toimii n. 3200 yritystä
⭐️Toimialan kokonaisarvo ennen koronaa oli noin 2,35 miljardia euroa
⭐️Työntekijöitä noin 20 000, tilapäisiä työntekijöitä jopa 175 000
⭐️Toimialalla työskentelee keskimääräistä enemmän yksinyrittäjiä (minäkin olen sellainen)
⭐️Meidän alan toiminta on 13.3.2020 kielletty kokonaan, ja 1.6.2020 alkaen voimakkaasti rajoitettu, ilman kompensaatiota
⭐️Koronakriisin myötä alan arvosta uhkaa kuluvana vuonna kadota jopa 1,5 miljardia euroa
⭐️Koronakriisin vuoksi lomautettujen työntekijöiden tai ilman työtä jääneiden yksinyrittäjien yhteenlaskettu määrä jopa 9000 henkilöä
⭐️Tilapäisiä työntekijöitä jäänyt työllistämättä kuluneen kevään ja kesän aikana 136 000 henkilöä
Luvut perustuvat Turun Yliopiston tekemään toimialatutkimukseen (2020)”Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen Mainos päättyy
View this post on InstagramArtikkeli jatkuu mainoksen jälkeen Mainos päättyy