Paula Vesalan uusi musiikkivideo aiheuttaa närkästystä black metallin ystävien keskuudessa: pitää videossa päällään avoimesti rasistisen muusikon paitaa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 23.1.2021

PMMP-yhtyeestä alunperin tunnetuksi tullut ja nykyisin menestyksekästä soolouraa tekevä muusikko Paula Vesala on julkaissut eilen yhteistyössä Figaron kanssa uuden kappaleen nimeltä ”Kaks toisillemme hellää”. Kappaleesta on julkaistu myös YouTubessa musiikkivideo, joka on saanut aikaan närkästystä äärimetallin ystävien keskuudessa.

Videossa esiintyvällä Paulalla ja Figarolla on päällään genreen hyvin ominaiset corpsepaintit ja he ovat tunnustautuneet norjalaisten black metal -yhtyeiden paitoihin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Videon tiimillä eikä Paula Vesalalla ei tainnut olla genrestä kovinkaan paljoa tietämystä sillä Paulan päällä videossa nähdään avoimesti rasismia kannattavan ja valkoista ylivaltaa ihannoivan Varg Vikernesin edustaman yhtyeen t-paita. Vikernes istui aikanaan pitkän tuomion Norjassa kirkkojen poltosta sekä Mayhemin kitaristin Euronymousin murhasta ja on jo nykyään poistetun YouTube-kanavansa kautta jakanut omia ajatuksiaan erilaisista asioista välittäen varsin avoimesti omia rasistisia näkemyksiään.

Voit katsoa kohua aiheuttaneen videon tästä:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

 

Luetuimmat

Uusimmat