Popeda, Pate Mustajärvi

Pate Mustajärven muistokonsertti järjestetään Tampereen Nokia Arenalla heinäkuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 25.2.2026

Tapaninpäivänä 69-vuotiaana menehtyneen Pauli ”Pate” Mustajärven elämäntyötä kunnioitetaan suurella muistokonsertilla Tampereen Nokia Arenalla sunnuntaina 12. heinäkuuta 2026. Konserttipäivänä Mustajärvi olisi täyttänyt 70 vuotta. Lipunmyynti tapahtumaan alkaa perjantaina 27. helmikuuta klo 9.00 Lippu.fi:ssä.

Lavalle nousee laaja joukko Mustajärven ystäviä, kollegoita, sukulaisia ja hänen kanssaan työskennelleitä artisteja tulkitsemaan hänen tekstejään ja tunnetuksi tekemiään kappaleita. Esiintyjien joukossa ovat muun muassa Jenni Mustajärvi, Pauli Hanhiniemi, Dave Lindholm, Jonne Aaron, Vesku Jokinen, Vicky Rosti, Mira Luoti, Jouni Hynynen, Noora Louhimo, Heikki Salo sekä Popedan Ajajat solistinaan Jussi Aaltonen.

Lisäksi kappaleita esittävät Mustajärven soolotuotannossa mukana olleet Esa Eloranta sekä Doom Unitin Jape Ylinikka yhdessä tuottajana tunnetun Happoradion kitaristin Mika AH Haapasalon kanssa. Lisää esiintyjiä julkistetaan myöhemmin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Solisteja säestää kapellimestari ja pianisti Mikko Kangasjärven johtama yhtye, jossa soittavat Matti Mikkonen (kitara), Kalle Alatalo (kitara), Ako Kiiski (basso), Ville Vannemaa (saksofoni), Jari Latomaa (akustinen kitara, koskettimet) ja Lacu Lahtinen (rummut). Taustalaulajana toimii Capri.

Konsertissa nähdään myös arkistomateriaalia Mustajärven uran varrelta sekä ennennäkemätöntä videomateriaalia hänen viimeiseltä elinvuodeltaan. Lisäksi kappaleiden lomassa kuullaan tuoreita haastatteluja hänen lähipiiriltään.

Jenni Mustajärvi kuvailee tulevaa iltaa koskettavin sanoin:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

”Suru kulkee mukana ja alati muuttaa muotoaan. Iskän juhlavuosi, jota joudumme viettämään nyt ilman häntä. Ollaan haikean asian äärellä, mutta olen tosi onnellinen ja ylpeäkin siitä, kuinka moni tekijä halusi lähteä kunnioittamaan Paulin muistoa konsertin muodossa. Tiedossa on monipuolinen läpileikkaus tuosta järkälemäisestä urasta upeiden artistien esittämänä. Vietetään yhdessä ikimuistoinen ilta, jossa kaikki tunteet ovat sallittuja.”

Konserttiin on saatavilla myös erillinen konsertti- ja illallislippu, joka sisältää ruokailun ennen esitystä joko tapahtumaravintola Eventumissa tai Stefan’s at Arenassa sekä pääsyn katsomopaikoille suoraan ravintoloista. Pakettiin sisältyy myös muistoksi uniikki tapahtumapassi.

Pauli ”Pate” Mustajärven muistokonsertti

Su 12.7.2026
Tampere, Nokia Arena

Ovet klo 17.00
Konsertti klo 19.00
Kesto noin 2 h 15 min
Ei väliaikaa

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Liput alkaen 49,90 €

Lipunmyynti alkaa pe 27.2. klo 9.00
👉 www.lippu.fi