Pearl Jam on löytänyt uuden rumpalin Matt Cameronin tilalle – henkilöllisyys paljastetaan syksyllä

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 23.5.2026

Grunge-legenda Pearl Jam on löytänyt uuden rumpalin korvaamaan yhtyeestä viime vuonna lähteneen Matt Cameronin.

Yhtyeen kitaristi Stone Gossard vahvisti asian tällä viikolla SiriusXM:n Pearl Jam -kanavalla, mutta uuden rumpalin nimeä ei vielä paljastettu. Gossardin mukaan yhtye aikoo pitää asian salassa ainakin syyskuuhun asti.

“Rakastan tätä mysteeriä. Maailmassa ei ole tarpeeksi mysteerejä enää. On todella jännittävää, ettei kukaan tiedä vielä kuka soittaa rumpuja kanssamme.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Gossard kertoi yhtyeen odottavan innolla paluutaan keikkalavoille pitkän tauon jälkeen. Uuden rumpalin on määrä tehdä debyyttinsä Ohana Festival -festivaalilla 27. syyskuuta Doheny State Beachilla Kalifornian Dana Pointissa.

Matt Cameron jätti Pearl Jamin vuonna 2025 soitettuaan yhtyeessä peräti 27 vuoden ajan. Cameron liittyi yhtyeeseen vuonna 1998 ja oli merkittävä osa Pearl Jamin myöhempää tuotantoa ja kiertuekokoonpanoa.

Gossard vihjaili haastattelussa, että yhtye nauttii täysin rinnoin tilanteen ympärille syntyneestä arvoituksellisuudesta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

“Se on meidän mysteerimme käärittynä arvoitukseen, ja nautimme siitä juuri nyt.”

Fanit ovat jo ehtineet spekuloida mahdollisella uudella rumpalilla sosiaalisessa mediassa, mutta yhtye ei ole kommentoinut huhuja toistaiseksi.