Pedestrian’s Motor

Kirjoittanut Teemu Hakala - 26.11.2007

pedestriansmotor.jpg

Lapkosta tutun Ville Maljan sekä Sara-yhtyeessä vaikuttavien Jorma Korhosen ja Antti Tuomivirran sivuprojekti Pedestrian’s Motor julkaisee marraskuun 28. päivä MCD-trilogiansa päätösosan ”III”. Yhtyeen kaksi edellistä pikkukiekkoa ovat luoneet bändille kulttimaineen, joka on viimeisen kolmen vuoden aikana levinnyt suusta suuhun ilman markkinointipanostuksia. Uutuudellaan kokoonpano jatkaa edellisten levyjensä tavoin pakahduttavien kauniiden, elektronisilla taustoilla maustettujen indie-helmien parissa.

Kahdella ensimmäisellä Pedestrian’s Motor -julkaisulla pääosassa olivat koneet, mutta nyt tilaa saavat myös akustiset soittimet. Trilogian viimeiselle osalle päätyneet neljä kappaletta pohjautuvat Jorma Korhosen biisiaihioihin, joita kehitettiin bändin voimin ”battle-hengessä”, jolloin koko trio osallistui kappaleiden muokkaamiseen. Levy äänitettiin Kaskisissa ja Uudessakaupungissa, kokoonpanon omassa liikuteltavassa studiossa, eristyksissä muusta maailmasta. ”III” saattaa yhden aikakauden päätökseen, uusi jakso on valmis alkamaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Pedestrian’s Motorin MySpace-sivuilla on kuultavissa kappale ”No White Horse”, joka toimii samalla levyn singlenä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat