Peekaboo Primate – Misanthropical

Kirjoittanut Tia Salmela - 12.5.2016

Tamperelainen Peekaboo Primate on julkaissut toisen albuminsa, joka kantaa nimeä ”Misanthropical”. Vaikka virallisessa tiedotteessa lukeekin, että yhtye edustaa alternative metalia, bändi itse väittää soittavansa dystopiametallia. Kyseinen termi kuvaa paremmin kuin loistavasti ainakin tätä albumia.

Albumin aloittaa ”Spray Tan”, joka ei turhaan ihmettele vaan menee suoraan asiaan. Tätä suorasukaisuutta saattaa kuuntelija ensimmäisellä kuuntelukerralla jopa hieman pelästyä. ”Spray Tanin” sekavat säkeistöt saadaan onneksi kuriin selkeiden kertsien avulla, jolloin yhtyeen meno ei eskaloidu liian kikkailevaksi sekamelskaksi vaan pysyy suhteellisen aisoissa. Kauniina koristeena tässä kappaleessa toimii pieni japaninkielinen pätkä, joka on hyvinkin asiallisesti lausuttu. Samanlainen sekavanoloinen meno jatkuu myös seuraavassa biisissä, jonka nimi on ”Ha Ha” ja jonka selkärankana toimii biisiä koossa pitävä rankka kitarariffi.

Jo näiden kahden ensimmäisen kappaleen perusteella on pakko todeta, että Peekaboo Primaten kikkailu muistuttaa ihan Waltarin ja System Of A Downin muodostamaa hybridiä. ”Nothing”-kappale kuitenkin muistuttaa jopa metallista versiota Suomeen syksyllä saapuvasta Red Hot Chili Peppersista. Kyseisessä kappaleessa on hämmentävät lyriikat, joissa täytyy katsoa pintaa syvemmälle. Muuten ”Nothingissa” on hieman samantyylisiä elementtejä kuin ”Ha Hassa”.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mainos päättyy

Kaikki on hyvin, kunnes päästään neljänteen biisiin, josta löytyy melkoinen pommi: ”The Unleashed” testaa oikein toden teolla kuuntelijan rajoja. Kappale alkaa naisäänellä, joka laulaa intialaistyylistä melodiaa. Yhtäkkiä kaikki kuitenkin muuttuu Gorillazin tapaiseksi räppimesoamiseksi, ja aivan kuten ostostelevisiossakin on yleensä tapana sanoa, eikä siinä vielä kaikki! Tämä Gorillaz-meininki kehittyy ihan yhtäkkiä reggaeksi. Tässä vaiheessa mielessä on vain yksi kysymys: ”Anteeks, mitähän helv…? ” ”The Unleashedista” jää todella hämmentynyt fiilis, ja uskon, ettei tämä kappale mene ”true metallimiehillä” (jotka vannovat Kotiteollisuuden nimeen) aivan kärkikastiin maailman parhaimpien kappaleiden joukossa. Tämän toimittajan mielestä ”The Unleashedin” olisi kuitenkin ihan hyvin voinut jättää albumilta pois, sillä ”Misanthropical” olisi pärjännyt vallan mainiosti myös ilman sitä.

Oikein super ultimate -hämmennyksestä siirrytään purkkarokin pariin ”Heroine”-kappaleen myötä. Tässä kappaleessa vierailevana tähtenä toimii Battle Beastin Noora Louhimo, joka on tällä hetkellä yksi Suomen kovimmista naislaulajista rokin ja metallin saralla. Mielestäni Louhimon ääntä ei kuitenkaan ole käytetty tarpeeksi monipuolisesti ja yritetty saada kaikkea irti. Sen sijaan hän hoitaa vain todella korkeat vokaaliosuudet, jotka äityvät välillä jopa ininäksi asti. Muuten kappaleessa ei ole mitään sen suurempaa valittamisen aihetta. ”Heroinen” ylikorkean soundimaailman jälkeen ”Mama Earthin” kunnon mättäys tuntuu korvissa varsin hyvältä. Meininki pysyy tässä kappaleessa suhteellisen hyvin käsissä, kun taas hämmentävä mutta toimiva ”Star” edustaa hankalasti sulavaa materiaalia ja jää kovin etäiseksi. ”Star” ei myöskään tee kovin suurta vaikutusta tähän toimittajaan.

Lähes jokaisella bändillä on kappale, joka kantaa yhtyeen nimeä – niin on myös Peekaboo Primatella. Tämä kappale todellakin nivoo yhteen koko yhtyeen: rankkoja riffejä, tarttuvia kertsejä ja sekavaa menoa. Peekaboo Primate on myös siitä jännä yhtye, että se saa omituisimmatkin kikkailut toimimaan omissa kappaleissa todella hyvin. Esimerkki tästä on raidalta yhdeksän löytyvä ”Follow My Lead”, joka on yksi albumin toimivimmista kappaleista.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mainos päättyy

Albumin viimeistelee melkoinen numerohirviö ”291112”, joka edustaa jotain, mitä ei tältä yhtyeeltä olisi odottanut. Koko albumi on ollut tähän asti melkoista riehumista, mutta on melkoinen yllätys, että tämän koko komeuden päättää rauhallinen instrumentaalikappale. ”291112” lopettaa albumin todella pehmeästi, jotta sen voisi aloittaa taas alusta.

Peekaboo Primaten ”Misanthropical” sisältää kymmenen kappaletta nerokasta hulluutta ja sekopäistä menoa. Yhtye osaa tehdä tarttuvia kertsejä, jotka pitävät sekalaiset säkeistöt kurissa ja herättävät koko kappaleen eloon. Megafoniefektin ylikäytöstä tulee kuitenkin miinusta, koska se jättää tunkkaisen sävyn kappaleisiin. Muutamassa biisissä se toimii, mutta ei jokaisessa. Jos täytyy muutamaa kappaletta tältä albumilta suositella, niin olkoot ne avausraita ”Spray Tan” ja ”Follow My Lead”. Näihin kappaleisiin nivoutuu ehdottomasti tämän albumi huippukohdat. Jos yhtään sekopäinen metallimeininki iskee, tsekkaa tämä albumi läpi!