Pelle Miljoona Oy:n alkuperäiskokoonpanon juhlakiertueen näyttävä finaali Helsingin jäähallissa 19. tammikuuta

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 1.1.2019

40 vuotta tänä vuonna täyttänyt Pelle Miljoona Oy kiertää Suomea kaiken kaikkiaan 19 konsertin verran juhlistaen samalla vuonna 1980 julkaistua ikivihreää klassikkoalbumiaan ”Moottoritie on kuuma”. Albumi nousi Suomen levymyyntilistan ykkössijalle ja myi kultaa. Kokoonpano kuitenkin hajosi juuri ennen menestyksen kruunaavaa, jo sovittua konserttikiertuetta, kun Andy ja Sami jättivät yhtyeen ja muuttivat Tukholmaan perustamaan Hanoi Rocks -yhtyettä. Nyt lähes 40 vuotta myöhemmin yhtye kuitenkin kasasi rivinsä ja juhlakiertueella nähdään läpimurtokokoonpano, joka perustettiin joulukuussa 1979: Pelle Miljoona, laulu & rummut, Tumppi Varonen, laulu & rummut, Ari Taskinen, laulu, kosketinsoittimet & kitara, Andy McCoy, kitara & laulu ja Sami Takamäki alias Sami Yaffa, laulu & basso.

Kokoonpano on ennen kiertueelle lähtöä ahkeroinut myös levytysstudiossa, josta osoituksena on julkaistu EP-levy ”Anna soihtusi palaa”. Uusien biisien säveltämiseen ja sanoittamiseen on osallistunut koko Oy. Voit kuunnella EP:n kokonaisuudessaan tästä:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Yhtyeen juhlakiertue saa huipennuksensa 19. päivä tammikuuta, kun bändi nousee Helsingin Jäähallin lavalle esittämään klassikkoalbuminsa kappaleet, kuten ”Moottoritie on kuuma”, ”Olen kaunis”, ”Vapaus on suuri vankila”, ”Hyvää yötä maailma”, ”Älä äiti itke” ja ”Juokse villi lapsi” kokonaisuudessaan vielä kertaalleen. Liput keikalle ovat myynnissä ja voit ostaa ne Ticketmasterin kautta täältä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat