Pelle Miljoona United – Diaspora

Kirjoittanut Rudi Peltonen - 5.9.2013

Pelle Miljoona on suomalaisen rockin vierivä kivi, joka ei sammaloidu – saatikka pysähdy – vielä 35 vuoden jälkeenkään. Miksipä niin tekisikään, koska keikkalavoilla riittää vientiä vielä kaiken jälkeenkin ja uutta musiikkia tulee säännöllisen epäsäännöllisesti. Laskentatavasta riippuen järjestyksessään noin 33. albumi on nimeltään ”Diaspora”, ja se on täällä nyt. Pelle Miljoona United -kokoonpanolle se on toinen. Unitedissa vaikuttavat Pelle Miljoonan (Petri Tiili, 58, laulu & rummut) lisäksi 1980-luvulta asti enemmän tai vähemmän mukana kuvioissa nähty Tumppi Varonen (laulu, basso, rummut & perkussiot) ja kitaristi Jukka Melametsä, joka on aiemmin vaikuttanut muun muassa The Refreshment ja Mental Market -yhtyeissä.

Edellisen kokoonpanon Pelle Miljoona Unabomber (2007–2010) albumeilla kuultiin perinteisen tavaran lisäksi myös paljon reggae-johdannaista, mutta se jäi sinne. Musiikillisesti on palattu takaisin aiempaan, joskin nyt, kuten edelliselläkin Pelle Miljoona United -levyllä ”Avara Maa” (2011), kuullaan myös iskelmän kanssa flirttailevia kohtia. Se mistä Pelle on tullut tunnetuksi, eli vanha kunnon punk, loistaa nykyään lähes täysin poissaolollaan joitakin sanoituksia lukuun ottamatta. Lyriikatkaan eivät sisällä enää kapinaa vaan tiettyä elämäntapaa ajatella asiat eri tavalla kuin muut. Olisihan se ehkä vähän epäuskottavaakin olla lähes kuusikymppinen kapinallinen ”nuori”.

Pelle Miljoonan iskevimmät ja yhä kuuntelua hyvin kestävät biisit on tehty jo kauan sitten, ja nykymateriaalin tarkoitus lieneekin lähinnä pitää artisti niin sanotusti hengissä, vaikka kyllähän ”Diasporallakin” on hetkensä ja edelleen myös pieni 80-luvun henkäys. Kappaleet soivat nyt jokseenkin surumielisesti huumoria kuitenkaan täysin unohtamatta. Tumppi Varonen on mikin varressa kolmessa kappaleessa (”Mä Seuraan Rakkautta”, ”Viha” ja ”ADHD-mies”), ja tuntuukin, että Tumpin laulamat kipaleet uppoavat päähän hieman Pellen itsensä laulamia nopeammin.

Levyn kappaleet eivät tällä kertaa ole mitenkään erityisen tarttuvia vaan enemmän lauluvoittoisia; ne myös vaativat paljon kuuntelua, jotta alkaa saada edes jonkinlaista tarttumapintaa. ”Diaspora” ei oikeastaan missään kohtaa räjähdä kunnolla käyntiin, eikä se kai ole tämän levyn perimmäinen tarkoituskaan. Yksittäisiin kappaleisiin saa otteen paremmin kuin albumiin kokonaisuutena.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mainos päättyy

Ehdottomasti kuitenkin plussalle jäädään, mikä on kova suoritus näin pitkän uran tehneeltä artistilta. ”Diaspora” ei ole Pellen kovin levy, muttei takuulla heikoinkaan. Pelle Miljoonan suurin valtti on edelleen live-keikoissa; jos osuu kohdalle, ei kannata missata!