Pelottavan nopeaa kehitystä: SkiZman ”Anthrovoid” on hauskaa, tarttuvaa ja kaoottista modernia metallia

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 14.12.2018

Kuhmolainen SkiZma painii hyvin yksinäisessä skenessä kotimaassamme. Bändin musiikki on äärimmäisen modernia metallia, jossa SikThin hulluus yhdistyy Texturesiin, Stam1naan ja Fellsilentiin. Voidaan kenties puhua Suomen djentahtavimmasta yhtyeestä. Vuonna 2007 perustettu orkesteri on yli kymmenen vuotta kestäneen taipaleensa aikana ehtinyt julkaista neljä demoa, joiden aikana laulukieli on vaihtunut suomesta englanniksi. Alkuvaiheillaan erityisesti Stam1nalta vaikutteita hakenut yhtye kehittyi nykyiseen äkkiväärään progemetalli-tyyliinsä vuoden 2016 ”Cvltvra”-demollaan, jota seurasi hiotumpi versio tyylistä vuoden 2017 debyyttialbumilla ”360rb”. Bändi ei ole turhia lepäillyt, sillä nyt jo vuosi 2018 on tuonut tullessaan bändin toisen kokopitkän albumin, ”Anthrovoidin”. Ja käsitykseni mukaan lepoa ei ole luvassa vieläkään, vaan jo nyt on alettu kirjoittamaan uutta musiikkia seuraavalle julkaisulle.

Kunnianhimoisena ja eri konsepteja julkaisuillaan pyörittelevänä yhtyeenä tunnettu SkiZma ei petä tälläkään lätyllä. Bändi on ottanut uutukaisellaan konseptikseen orwellilaisen näkemyksen eläinten vallankumouksesta – omalla poukkoilevalla ja kaoottisella musiikillaan höystettynä, tietysti. Kappaleissa eri eläimet pääsevät ääneen sättimään ihmislajia, joka on ottanut asiakseen muiden eläinten orjuuttamisen. Albumilla käsitellään eläimiä muun muassa uskontojen, tehotuotannon ja niiden omien hierarkioiden kautta. Tarinan loppu ei ole erityisen positiivinen ihmislajin kannalta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mainos päättyy

Yksi SkiZman tavaramerkeistä on suuri määrä sanayhdistelmiä ja kaksoismerkityksiä. Niitä vilisee sanoituksissa ja kappaleiden nimissä sen verran, että kuuntelijalla on varmasti vielä lisää oivallettavaa ties kuinka monen albumin pyöräytyksen jälkeen. Enimmäkseen ne ovat nokkelia rakennelmia, jotka ovat tajuttavissa suhteellisen helposti. Sanoitukset ovat myös tuttuun tapaan täynnä filosofista pohdiskelua ja tekstistä sanastoa, joka tuntuu välillä hieman sakottavan melodian ja musiikin soljuvuudesta. Tämä tulee esille erityisesti kappaleessa ”My Great Fall” ja ”A Whalelure”. Joissain kohtaa tekstien suoristaminen voisi toimia melodian soljuvuuden ja narratiivin kannalta positiivisesti. Onneksi kuitenkin solisti Juho Kilposen monipuolinen laulutyyli kannattelee niitä erittäin mainiosti.

Musiikin tyylikirjo ja vivahteet ovat edelleen erittäin moninaisia. Löytyy sirkusmusiikkia (”Humble Be”), jotain ihmeen valaanmetsästystä (”A Whalelure”), jazzia ja boogieta (”Simpansee”). Vaikka kappaleet ovat tuttuun tapaan koukeroisia ja polveilevia, ovat ne monella tapaa debyyttialbumin kappaleita notkeampia ja soljuvampia. Kappaleet kuten ”Humble Be ja ”Viraltar” omaavat jopa jollain perverssillä tavalla hittipotentiaalia. Albumin melodiat ovat taipuvaisempia ja tarttuvampia kuin aikaisemmin, ja niissä on tarttumapintaa siitäkin huolimatta, että uusia riffejä ja osioita lentelee tuon tuosta kuulijan korville.

Tältä levyltä löytynee myös yhtyeen tähän asti raskaimmat kappaleet. Extreme metal -vivahteet puskevat todella vahvasti päälle, ja yhtye mäiskii paikoitellen hämmästyttävän vihaisesti. Ensimmäisellä kerralla, kun kuuntelin albumin, olin ihan puulla päähän lyöty siitä, miten hyvältä yhtyeen raskaat death metal -rypistelyt kuulostivat. Erityisesti ”The Race of Rats” iskee doomillaan päin näköä sillä välin, kun ”Servants” ja ”Viraltar” ovat silmitöntä ja raakaa paiskomista. Bändin raskaat djent-tyyliset riffit groovaavat ilkeästi ja kaikki melodisemmat hetket tapping-linjoja myöten tarraavat korvakäytäviin kuin polttavat tulimuurahaiset. Miksei tätä tehdä Suomessa enemmänkin?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mainos päättyy

On aivan käsittämätöntä, miten lyhyessä ajassa yhtyeen musiikki on kehittynyt hieman sekavasta poukkoilusta laadukkaaseen, tarttuvaan ja koherentimpaan suuntaan. Ero on valtava jopa vuoden takaiseen debyyttialbumiin nähden, joka ei ollut millään tavalla huono julkaisu, päinvastoin. Bändi on alkanut todella löytämään omaa soundiaan ja onnistunut kirjoittamaan kappaleita, joista löytyy tarttumapintaa kaiken kaaoksen keskeltä. Kappaleet ovat tarttuvia, groovaavia, raskaita ja melodisia. Sekä myös ihan pirun hauskaa kuunneltavaa. Myös albumin tuotannolle täytyy antaa huomiota, sillä poissa on debyyttialbumin kylmähkö ja kihisevä soundimaailma. Tilalla on muhevampaa ja lämpimämpää soundia, jonka albumin dynaamiset kappaleet ansaitsevatkin. SkiZma ansaitsee huomattavasti enemmän arvostusta ja huomiota kuin se on tähän asti saanut. Jos yhtyeen kehitys jatkuu tähän tahtiin, on suorastaan pelottavaa kuulla, miten hyvä bändin seuraava julkaisu tulee olemaan.

8½/10

Kappalelista: