Perinteistä black metalia, johon kaipaisi enemmän omaa ääntä – arviossa Deceiver Legionin ”Varjoissa”

Kirjoittanut Teemu Esko - 16.3.2022

”Kello pyörii akselinsa, maailma on Saatanan”, julistaa oululainen yhden hengen black metal -yhtye Deceiver Legion ”Varjoissa”-albuminsa päätösraidalla. Kappaleen nimi on kaikessa kekseliäisyydessään ”Helvetti”, joskin se näyttäytyy äänimaisemassa pikemminkin ylväänä kuin pelkästään raakana ja brutaalina. Kuten pitkin koko albumin, Deceiver Legion ei tyydy kierrättämään samaa ideaa koko kappaleen verran, vaan nurkan takana on aina odottamassa uusia käänteitä. Punainen lanka ei kuitenkaan pääse hukkumaan, ja muutos on orgaanista. Väkivaltaiset blast beatit ja vokaalit sekä kauniin toiveikkaat melodiat täydentävät toisiaan ja luovat kiehtovaa kontrastia, joka useimmiten toimii yhtyeen eduksi – ainakin tässä kappaleessa. Yksitoista minuuttinen eepos tuo mieleen norjalaisen Gorgorothin, ja samansuuntaisia vaikutteita on havaittavissa muillakin kappaleilla. Tunnelma on kohdillaan, mutta onko tämä kuultu jo?

Deceiver Legionin taival ei ole ollut kovin pitkä ainakaan julkaisurintamalla. Yhtye julkaisi vuonna 2020 kaksi demoa, ja debyyttialbumi ”Varjoissa” ilmestyi seuraavan vuoden heinäkuussa Misantropia Recordsin kautta. Tähän nähden osoittaa albumi ansiokasta tyylitajua. Deceiver Legion kunnioittaa pohjoismaisen black metalin perinteitä, eikä vajaat kolme varttia kestävään albumiin mahdu monia suuria töksäytyksiä. Päinvastoin, tämä klassinen tyyli kuulostaa Deceiver Legionin käsittelyssä varsin elinvoimaiselta. Oli kyseessä sitten ”Saalistajan kuutamon myrskyssä” -kappaleen riivattu aggressio tai nimibiisin keskitempoinen marssi, on Deceiver Legionin ilmaisu paikoitellen jopa erinomaista. Erityismaininnan ansaitsee myös ”Mustavalkoinen kangas”, jonka lopussa kuultava kitarasoolo tuo mieleen islantilaisen Misþyrmingin.

Hyvän flow:n katkaisee toiseksi viimeinen kappale ”Paradoksi”. Aiempien kappaleiden riivattu tunnelma saa väistyä seesteisten melodioiden tieltä. Ongelmana on vain, että nämä melodiat eivät ole kovin omaperäisiä tai mielenkiintoisia. Mieleen tulee pikemminkin steriili melodinen metalli kuin black metal. On kappaleen nimi sentään osuva, sanoitusten ja musiikin välillä todella on jonkinlainen ristiriita. Ikävä kyllä tästä kitkasta ei syntynyt mitään, mikä olisi samalla tasolla muun albumin kanssa. Soitto kuitenkin kulkee, ja sävellys on jälleen monipuolinen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mainos päättyy

”Paradoksissa” on toinenkin ongelma. Vokaalit nimittäin kuulostavat heikoilta tällaista musiikkia vasten. Jos aikoo lentää melodisuuden siivillä, olisi ärinään hyvä saada enemmän syvyyttä, sillä nyt suoritus kuulostaa lattealta. Tämä on sikäli mielenkiintoista, että muilla kappaleilla laulu loistaa juuri monipuolisuudellaan. Ärinässä tässä koko ajan pysytään, mutta säkeitä tulkitaan miellyttävällä vaihtelulla, joka usein tukee lyriikoita. ”Helvetti”-kappaleessa pää- ja taustalaulut täydentävät toisiaan, ”Saatanan kidan” keskeinen elementti taas on moniraitaiset riivatut huudot. Vaikka laulusuoritukset eivät ole black metalin mieleenpainuvimmasta päästä, muissa kappaleissa kuin ”Paradoksissa” ne toimivat monipuolisen tulkinnan ansiosta.

”Varjoissa” on lupaava albumi, jonka suurin synti on yksi lopeensa tylsä kappale. Muut kappaleet ovat onneksi sen verran vahvaa perinteistä black metalia, että loppuvaikutelma jää enemmän positiivisen puolelle. Toisaalta on vaikeaa välttyä ajatukselta, että tämä tyyli on jo kuultu parempana.