Peripheryn ”Alpha/Omega” on ainakin itselleni yksi odotetuimpia levyjä pitkiin aikoihin. Progressiivista metallia ja metalcorea tehtaileva yhtye on vakiinnuttanut paikkansa metallikansan sydämissä, ja kuukausien varrella tiputellut makupalat uudelta levyltä on otettu lämmöllä vastaan. Uutta tuotantoa jouduttiin odottelemaan muutama vuosi, sillä edellinen levy tuli ulos jo vuonna 2012, minkä jälkeen bändi on kokenut muutamia jäsenmuutoksia ja hakenut uutta muotoaan.

Voin sanoa suoraan, että vokalisti Spencer Sotelon ääni saa aikaan välillä teinivuosilta tuttuja vilunväristyksiä ihastuksen takia. Päädyin kuuntelemaan uudelleen ja uudelleen ”Alpha”-levyltä löytyvää ”Heavy Heart” -nimeä kantavaa biisiä, vaikka se ei varsinaisesti levyn vahvimpia raitoja olekaan. Jonkin verran on Sotelin kliinejä verrattu Issues-meininkiin, mikä on varsin osuva vertaus. Itse en kuitenkaan koe asiaa huonona, sillä vaikka Issues tuleekin joistain kohdista mieleen, on se vain ohimenevä ajatus taka-alalla.

”Omegan” puolelta löytyvä ”Graveless” julkaistiin viime vuoden lopulla ja iski kyllä tajuntaan kuin metrin halolla. ”Graveless” on yksi niitä biisejä, jotka vievät mukanaan alusta asti. Eikä kyllä oikeastaan muuta voinut odottaakaan, pelkästään ennakkoon julkaistujen muutaman biisin perusteella odotin hyvinkin timanttista levyä ja sen sainkin. Tuplana.

Kokonaisuutena ”Alpha/Omega” on äärettömän tasainen tuplalevy, mikä on aika harvinaista. En itse jaksa montaa tuplalevyä kuunnella alusta loppuun moneen kertaan ja nostaa yksittäisiä helmiä esiin massan keskeltä, mutta Periphery on iskenyt (voisiko sanoa: taas kerran?) kultasuoneen. Luvassa on varmasti äärettömän orgastisia livekeikkoja, kun bändi päästetään lavalle vapaaksi soittamaan uutukaisia.

Vaikka levy onkin tasainen kokonaisuus, ei siihen kyllästy edes muutaman läpikuuntelun jälkeen. Esille on kuitenkin pakko nostaa ”Omegan” nimikkobiisi, joka on yhdistetty upeasti levyn edelliseen raitaan ”Hell Belowiin” niin, ettei vaihdosta välttämättä edes heti huomaa. Pianon tilutus vaihtuu tuttuun Peripheryyn puolen minuutin kohdalla ja sama linja jatkuu koko melkein 12-minuuttisen biisin ajan. Huikeaa, en voi muuta sanoa.

Koko tuplalevyn päättää biisi, joka nousi yhdeksi omista suosikeistani: ”Stranger Things”. Kappale on loistava lopetus tuplalle, sillä se oikeasti, rehellisesti ja puhtaasti houkuttelee aloittamaan kuuntelun jälleen kerran alusta asti. ”Alpha/Omega” on täynnä vahvoja riffejä, huiketa screameja ja kliinejä, jotka saavat oravat juoksemaan pitkin selkärankaa. Tätä lisää ja livenäkin, kiitos.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

9/10

Juggernaut: Alpha:
A Black Minute (4:16)
MK Ultra (2:50)
Heavy Heart (4:22)
The Event (1:45)
The Scourge (5:36)
Alpha (5:31)
22 Faces (3:52)
Rainbow Gravity (4:39)
Four Lights (2:18)
Psychosphere (6:16)

Juggernaut: Omega
Reprise (1:25)
The Bad Thing (5:54)
Priestess (5:04)
Graveless (3:56)
Hell Below (3:43)
Omega (11:44)
Stranger Things (7:35)

Kirjoittanut: Mira Jyläskoski