Perjantai 13. kunniaksi Pretty Palelta kauhuteemainen julkaisu ”Voices”

 

Kansainväliseksi tähtäävä bändi Pretty Pale on julkaissut kolmannen singlensä ”Voices”, joka käsittelee ajoittaisia epätoivon hetkiä, kun ajatukset kääntyvät negatiivisiksi eikä niiltä saa rauhaa. Kappaleelle ollaan myös työstämässä musiikkivideota, jonka kuvauksien on määrä toteutua maaliskuun aikana. Pretty Palen aiemmat julkaisut ovat saaneet erinomaisen vastaanoton. Viimeisimpänä julkaistu kappale ”King of the Jungle” soitettiin Ruotsin isoimmalla rock-radiokanavalla Bandit Rockilla ja se keräsi viikossa 10 000 striimausta suoratoistopalvelu Spotifyssa. Yhteensä Pretty Palea on kuunneltu Spotifyssa liki 200 tuhatta kertaa. Bändin tuleva albumi alkaa olla myös viimeistelyä vaille valmis ja sen julkaisu on odotettavissa ennen tulevaa kesää. Albumin julkaisun myötä bändi toivoo pääsevänsä keikkailemaan mahdollisimman paljon kesän aikana.

Kuuntele uusi single alta.

 

 

Kommentoi julkaisua