Perkele Rises Tour: Kuoleman Gallerian tarinaa Itä-Euroopasta

Tamperelainen black´n´rollia soittava Kuoleman Galleria soitti huhtikuussa Itä-Euroopassa lyhyen kiertueen. Yhtye piti kommelluksistaan Kaaoszinelle matkapäiväkirjaa, ja bändin reissu sujui kokonaisuudessaan suurin piirtein näin:

To 6.4.2017, päivä 1
Transit starttasi Hämeenpuistosta klo 14. Oluttakin on. Alustavien toimenpiteiden, kuten viinipullon korkkauksen, tavaroiden lastaamisen ja apinalauman autoon keräämisen jälkeen päästiin tien päälle. HKI-Vantaa vapise.

@OAK BARREL

Waiting for the plane… snakes… motherfucking snakes everywhere…

Ilta klo 20.00-23.00
Kävi ilmi, että kärmeksiä todellakin oli liikkeellä… Laukut saapuivat liukuhihnalta suunnilleen aikataulussa. Harmiksemme huomasimme, että joitakin laukkuja oli pengottu ja epähuomiossa laukkuun jäänyt matkakassa oli ANASTETTU! Budapestin lentokenttäpoliisi osoittautui liiankin rauhallisesti toimivaksi yksiköksi ja noin puolen tunnin odottelun jälkeen pääsimme selvittämään, että olimme joutuneet ryöstön uhriksi. Selvitystyö osoittautui lähes ylivoimaiseksi tehtäväksi, koska poliisivirkailija ei puhunut lainkaan englantia. Mutta onneksi on Google-kääntäjä, joka auttoi asian selvittämisessä. Asianmukaiset paperit täytettyämme jatkoimme majoituspaikkaan ja järjestimme itsellemme iltapalaa pitsan ja paikallisen oluen muodossa. VITUTTAA, VÄSYTTÄÄ JA JANOTTAA. Hyvä alku rundille siis…

Pe 7.4.2017, päivä 2

Kakkospäivä avautui hieman valoisampana ja muutaman viestin jälkeen taloudellinen tilannekin alkoi tasoittua. Illalla keikka. Omien kamojen tsekkaus: ehjältä näyttää. Tosin rumpalimme pelticase oli antautunut lennon aikana. Jesaria! Myös majoitus näytti olevan erittäin kohdallaan. Melkoinen minikartano! Eikä muuten lainkaan pöllömpää majoittua hienostoalueella, vieläpä tällä budjetilla. Neljällä tonnilla lähikaupasta aamupalaa ja ohrapirtelöä. Kai se tästä. Odottakaamme kuljettajaa saapuvaksi.

Klo 14.30
Kuljettajamme on kuulemma matkalla Kroatiasta ja myöhässä kolme tuntia rajalla kohdattujen ongelmien vuoksi. Tästä syntyy logistinen ongelma sikäli, että illan klubilla pitäisi olla klo 18.00. Kalja auki ja syömään… Mikäs olisikaan tälle budjetille, josta jo pitkäkyntiset omivat leijonanosan, parempaa sapuskaa kuin naudan sisäfile, hanhenmaksa ja ankanrinta…

Klo 17.00
Tunti… Kuljettaja ilmoittaa, että ”see you in a couple of hours” … aikaa käydä paskalla… Vihdoin venuelle saavuttuamme tarkistimme vuokratun backlinen, ja totesimme kitara- ja bassokaluston olevan (ainakin päällisin puolin) yllättävän ok. Sen sijaan rummut aiheuttivat päänvaivaa, koska ensinnäkin peltiständejä oli liian vähän (3), joista käytännössä vain yksi oli oikeasti jollain tavalla käyttökelpoinen. No, jesarilla saatiin loputkin ständit pysymään jotenkuten kasassa, ja keikka jotenkin kummassa raavittua läpi. Yleisöä paikalla todella vähän. Soitannollisesti ihan ok veto, paitsi että rumpalimme ei kuullut monitoreistaan lainkaan kitaroita. Pelkkää pörinää. Pois lähtiessä rutiinin puute meinasi hiukan näkyä, ja ainakin allekirjoittaneella meinasi olla kaikki tavarat hukassa. Kamat saatiin kuitenkin autoon ja palasimme majoituspaikkaan. Pari kaljaa ja unta palloon… Rumpalimme tosin jäi vielä rustaamaan palautetta promoottorille rumpusetin vajaavaisuuksista.

La 8.4.2017, päivä 3

Aamu alkoi n. klo 8.00, ja herätessä joku hakkasi päätä vasaralla. Eilisen illan isäntä Kepiro Sandor tarjoili erittäin avokätisesti shotteja keikan jälkeen, ja sillähän saatiin aamuksi aikaiseksi oikein kunnon päänsärky. Buranaa naamariin ja kamat autoon. 385 km matka taitettavana. Tien päällä… Kuskimme osoittautui oikein mukavaksi mieheksi. Tiesi kertoa tulevista majoituksistakin jotain, eli minne ei ainakaan kannata majoittua. Auto ei ollutkaan Citroen Jumper kuten alun perin oli luvattu. Matkustus tapahtui mothafuckin ooppelilla, joka kiertueen kuluessa osoittautui ihan toimivaksi peliksi. Tunnelma oli kyllä tiivis, mutta ilmastointi pelasi ja homma toimi muutenkin. Huolttikselta olutta matkaan ja ON THE ROAD!!! Romanian raja lähestyy. Ympäristö näyttää lähes Suomelta. Saderintama vaikuttaisi seuraavan meitä… Rajalta päästiin jopa kaikkien kummastukseksi läpi… JIHAA! (Eikä ottanut kuin toista tuntia…) Heti rajan takana oli pelottavin huolttis ikinä! Kerjäläisiä, lapsikerjäläisiä, poltettuja naiskerjäläisiä ja vaikka mitä muita kerjäläisiä. Välitön fiilis oli, että on pakko päästä suihkuun, ettei romanialainen hyppykuppa tartu. Äkkiä pois! Muutaman kilometrin matkan jälkeen kohtasimme hevoskärryt kahdella hevosella varustettuna. Alustavien tietojen mukaan tällaista yhdistelmää kutsutaan Ferrariksi. Huolttisepisodin jälkeen alkavat maisematkin näyttää huomattavasti mukavammilta.

Illan venue näytti lähtökohtaisesti ihan lupaavalta. Hieno paikka, kunnon lava. Puheliaita ihmisiä. Ennen keikkaa saimme maistaa paikallista pontikkaa, joka kuljettajamme mukaan kantaa nimeä Palinka tai jotain sinne päin. Henkilökunta oli toimittanut paikalle toiset rummut, joten Timon ei tarvinnut taistella vuokrasetin kanssa. Muutenkin meininki oli kohdillaan, ja järjestelyt tuntuivat toimivan. Keikka meni ok siihen nähden, että pontikkaa oli nautittu joihinkin päihin ehkä myös riittävästi. Yleisö tuntui viihtyvän, baari täynnä, ja pittikin pyöri. Jopa paitoja ja levyjä saatiin myytyä muutamia kappaleita. So far so good… Majoitukseen tiemme käy… Majoituspaikkana toimi kätevästi jonkinlainen vanha koulukoti tai vankila (epätodennäköistä). Joka tapauksessa ikkunoissa oli kalterit. Kasarmimeininkiä. Iltakaljat kuskin kanssa ja nukkumaan. Huomenna 151 km ajomatka seuraavaan kaupunkiin…

Su 9.4.2017, päivä 4

Kolmas keikka näyttäisi olevan vahvasti keskellä Romanian maaseutua. Rähjäisiä taloja ja peltoa. Vähitellen alkaa tosin näyttää jo jonkinlaiselta kaupungilta. Cluj-Napoca osoittautuikin oikein viihtyisäksi kaupungiksi. Ehkä tänne täytyy tulla joskus lomalle. Kamat kämpille, olut auki ja syömään. Pienen etsinnän jälkeen löysimme asiallisen raflan, jossa maistelimme muun muassa possua & pariisinperunoita sekä erinomaista papupataa. Pariisinperunat eivät olleetkaan ranskalaisia vaan enemmänkin perunamuusin ja kermaperunoiden yhdistelmä. Hyvää anyway… Venue oli aika helvetin erikoinen mesta: lattiat paskana, asbestia seinissä ja aivan vitun pieni lava. Lisäksi saimme kuulla, että meille oli buukatttu majoitus myös venuen puolesta. Valitettavasti promoottorimme ei ollut infonnut meitä asiasta ja olimme buukanneet jo itse majoituksen. Lisäksi Antonio Banderaksen näköinen äänimies ilmoittaa, että hän kyllä tekee meille lavasoundit, mutta lähtee sen jälkeen menemään. Joku baarimikko tulee sitten säätämään master-liukua. Näin. Luulimme, että tässä paikassa on kyllä varmasti reissun pahin WC. Voi kuinka väärässä olimmekaan. Julisteita ei myöskään näkynyt missään. Kuinka vaikea niitä oikein on laittaa esille?! Kauhea säätäminen ja härdelli ennen checkiä. Tavaroita puuttuu, mikkejä hukassa. Soundcheckin ajaksi napattiin mikkiständiksi joku miekkonen, joka kyllä toimitti tehtävänsä oikein hyvin (onneksi keikalle saatiin sitten jo ihan oikea mikkiständi, sillä kyseinen miekkonen oli sama herra, jonka tehtävänä oli myös edellä mainitun liu’un töniminen). Rumpusetille ei tällä kertaa ollut korvaavaa vaihtoehtoa ja tasan tarkkaan yksi monitori lavalla. Timo korjasi lainatun symbaaliständin Leathermanin, vanhan ID-kortin ja sähköteipin avulla. Melkoinen mäggaiveri. Kitaramikkeinä jotain euron LIDL-mikkejä. Kitaroista saa kuulemma paremman soundin suoraan DI-signaalista. Ööh… Onneksi varaamamme majoitus osoittautui erittäin kelvolliseksi … sikäli ei harmita tuplabuukkaus. Rahallinen menetys oli tosin 71 euroa, mikä hieman kirpaisi. Talon pihassa meitä oli vastaanottamassa pari pikkukoiraa … hurjia petoja. Hetken (hyvin pienen) pohdittuamme päätimme lähteä tarkastamaan paikallisen viinakaupan hintatasoa. Harmiksemme huomasimme hintojen olevan samaa luokkaa kotoisan Alkomme kanssa. Ehkä Bulgariassa on halvempaa. Illan keikasta muodostui vastoin kaikkia odotuksia yllättävän kelvollinen. Löysät karsittiin setistä pois, koska oletusarvona oli, että lavalla ei kuule mistään yhtään mitään, eikä kuule yleisökään. No, tiukennettu setti toimi, lavasoundit olivat aivan hyvät, ja yleisö osallistui kiitettävästi. Nice! Soundi oli toisaalta ollut yleisön suuntaan ilmeisesti aika karu mutta mitä voi odottaa, kun miksaaja istuu kotona tumputtamassa.

Tällä kertaa emme nauttineet pontikkaa, mikä varmasti myös osaltaan edesauttoi onnistuneen keikan tuntua. Lämppäribändi veti oman settinsä huolella pitkäksi: 1,5 tuntia covereita! CAMOON! Kaiken kukkuraksi samaiset kaverit olivat juuri tehneet ennen keikkaa 45 minuutin soundchekin! Tästä syystä meiltä tultiin jo ennen oman vetomme aloitusta kyselemään henkilökunnan puolesta, että ”eihän teillä ole kovin pitkä setti”. WTF!!? Keikan aikana lattiatomin jalka petti, tietysti. Rumpukamojen, siis niiden mitä ylipäänsä saatiin, piti olla ihan hyvässä kunnossa. Se on näköjään hyvin suhteellinen käsite. Keikan jälkeen pääsi leikkimään rokkitähteä muutamien nimmarien ja yhteiskuvien siivittämänä. Paitoja ja levyjä myytiin jälleen ihan mukavasti. Suomesta tulevilla bändeillä on kuulemma aina tapana yhdistellä musiikissaan erikoisesti genrejä. Tätä meidän bläkyn ja rokkenrollin yhdistelmää ei ilmeisesti ole näillä seuduilla ennen kuultu. Muutama suomen kielen opiskelijakin tuli
tervehtimään keikan jälkeen selvällä suomen kielellä. Amazing! Takahuoneessa saimme palautuksen maan pinnalle, kun eteen tuotiin ruoka-annokset: kylmää, kuivaa kanaa ja kylmiä ranuja. Kaiken kukkuraksi annoksia oli kaksi liian vähän ja kiertuemanagerimme neuvoteltua asiasta hetken henkilökunnan kanssa, lähti joku hakemaan lisää evästä paikalliselta grilliltä. Kuskimme ei syönyt kanaa, joten hän sai pelkkiä ranskalaisia (kylmänä tietysti). Henkka valitsi kasvisvaihtoehdon ja sai raa’an sipulin ja leipää. Gourmeeta. Nam! Kamat kasaan ja majoituspaikkaan. Pari kaljaa ja 5 tuntia unta… Alkaa reissun rasitus tuntua…

Ma 10.4.2017, päivä 5

Aamu alkoi mukavasti sillä, että allekirjoittaneen täytyi tehdä niin sanottu totaalityhjennys. Liekö eilisellä kylmällä kanalla osuutta asiaan..? Tien päälle päästiin noin klo 10.00 aamulla. 451 km ajo edessä. Ei helvetti. Vuoriston läpi kohti Bukarestia. Stereoista raikuu Helloweenin Dark Ride sekä coveri Focuksen Hocus Pocusista. Yleisfiilis hyvä, mutta ainakin allekirjoittaneella helvetin väsynyt olo. Eikä olla vielä edes puolia keikkoja soitettu… 5 more to go…

Klo 13.40
Jumissa jälleen jossain päin Valakian vuoristoa. Mutta vittu mitkä maisemat!!! Rekka edessä, tukka takana…

Klo 17.55
Bukarestiin saavuttuamme törmäsimme jälleen helvetilliseen ruuhkaan. Karmea autojono, joka jatkuu kaupungin laitamille saakka. Ei taideta ehtiä ajallaan…

Klo 18.30

Saavuimme venuelle. Ja mitä onkaan ensimmäisenä vastassa?! Ahtaat ja korkeat portaat. Mukava roudaus tulossa. Paikka näyttää lähinnä pitserialta, ja lämppäribändi on tekemässä checkiä omilla kamoillaan. Mitähän vittua täällä nyt tapahtuu? Omat romppeet lavalle ja helvetin nopea tasojen tarkistus. Ei miksaajaa. Timo saa siis kunnian toteuttaa itseään myös miksaajan ominaisuudessa, koska mikseri on sijoitettu kätevästi lavan reunalle. DIY-mentaliteetti kunniaan. Mikseristä tosin pukataan ainoastaan laulu pihalle, joten sikäli aivan sama. Lähtöasetelma kieltämättä melko masentava ja ruokana kylmää pitsaa. Kuinkas muutenkaan. Vatsatauti welcome! Desinfioidaan siis Jack Danielsillä. Taustakangasta ei saada tällä kertaa kiinnitettyä, mutta tämä on ensimmäinen paikka, jossa on vaivauduttu laittamaan julisteita esille. Propsit siitä! Sitten tapahtuu hämmentäviä asioita: hieman ennen keikan alkua paikallinen lehdistön edustaja pamahtaa paikalle kuvia räpsimään. Keikan aikana muutamat yleisön edustajat (taisivat olla lämppäribändistä) alkavat crowd surffaamaan, ja meininki on kirjaimellisesti katossa. Soitto on tiukkaa ja mikään ei hajoa. Levyjä ja paitoja myydään. Yleisö tuntui tykkäävän. Keikan jälkeen nopea roudaus. 22.30 kamat autossa. Hotellilla ei meinaa löytyä varausta ja parin puhelun jälkeen selviää, että varaus on tehty rumpalimme nimellä venuen toimesta. Majoitus on varsin mainio. Ihan oikea hotelli siis. 37 eur per huone. Ei paha. Ja kunnon suihku! Voi pojat. Suihkun jälkeen aulabaariin ”parille”. Allekirjoittanut polttelee pari käärylettä, mitä ei yleensä tee. Päänsärky welcome! Nukkumaan siinä vaiheessa, kun pöytään ei mahdu enempää tyhjiä pulloja. Viisi tuntia unta palloon. Aamulla aikainen lähtö, kuten aina.

Ti 11.4.2017, päivä 6

158 km edessä. Ihanan lyhyt matka. Nopea visiitti aulabaarin vessassa. Vettä mukaan, Buranaa naamariin ja kohti Bulgariaa. Rajan ylitys suhteellisen kivuttomasti ja nopeasti. Heti ylityksen jälkeen stoppi huolttiksella: autolle tienkäyttölupa, pari kaljaa ja vettä. Jos saisi itsensä jotenkin taas elävien kirjoihin. Näillä mennään. Kerjäläisiä rahaa pummaamassa. Ei katsekontaktia. Nokka kohti Svishtovia. Tästä lähtee taas. Bulgariassa näyttää todella karulta Romaniaan verrattuna. Talot rähjäisiä. Huoria teiden varsilla. Saavuimme Svishtoviin hyvissä ajoin ja oli jopa aikaa kietaista terassilla huurteiset. +22 astetta ja aurinko paistaa. Eikä ole edes krapula. Pohjolan kasvatillekin alkaa hymynkare hiipiä suupieleen. Kai se tästä vielä murheeksi muuttuu… Venuelle saavuttuamme totesimme Club Disorderin varsin tunnelmalliseksi pikku klubiksi. Täällä haisee Rock’n’Roll! WC-tiloissa oli pyörivä discovalo. Paikan omistaja oli sanalla sanoen ISO. Mukava mies kuitenkin. Ennakko-odotuksia keikan suhteen ei juuri ollut, mutta hetkeä ennen keikkaa paikalle pölähti ihan mukavasti jengiä. Monitoreita ei ollut ja lavasoundi oli sen mukainen. Tai lähinnä laulun ja liidikitaran kuuluvuudessa lavalle oli ongelmaa. Keikka kuitenkin saatiin jälleen puristettua läpi, ja se meni yllättävän hyvin allekirjoittaneen väsymyksen määrään nähden. Keikan jälkeen melkoiset jälkipirskeet ja yhteiskuvat KAIKKIEN(!!!) paikalla olleiden kanssa. Lisäksi baari arpoi 0,7 litran vodkapullon kaikkien osallistujien kesken, mistä saatiin sitten itsekin maistiaiset. Eräs heppu yleisöstä kertoi työskennelleensä Suomessa ainakin Raumalla, Porvoossa ja Naantalissa. Samainen kaveri oli paistanut itselleen popcornit keikalle. Mies selvästikin osaa nauttia viihteestä. After partyn jälkeen päätimme ottaa pikku happihyppelyn kaupungilla. Pahimpien adrenaliinihöyryjen hävittyä lähdimme majoituspaikkaan, pari kaljaa ja 7,5 h unta palloon, mikä tuntui melkoiselta luksukselta.

Ke 12.4.2017, päivä 7

Rauhallinen herätys aamulla, ainakin aikataulullisesti. Tässähän ehtii perkele käymään ihan oikeassa marketissa. Mukaan perinteiset tarvikkeet niin kiinteässä kuin nestemäisessäkin muodossa. Tie Svishtovista Varnaan oli kuin pommituksen jäljiltä. 253 km tällä kertaa matkaa taitettavana. Helvetinmoisia kuoppia tiessä siellä täällä. Ja ympärillä pelkkää peltoa. Varnaan saavuttuamme kävimme pikaisesti syömässä sekä pyörähdimme Mustanmeren rannalla. Venuelle saavuttuamme ihmetyksemme määrä oli suuri, kun paikka, jossa meidän piti soittaa, näytti ulospäin lähinnä olkimajalta. Sisätilat olivat kuitenkin erittäin asialliset lukuun ottamatta WC:tä, joka oli varmasti reissun karmivin saniteettitila. Club ”Smile” oli selvästikin metallimusiikille suunnattu klubi, ja löytyipä lavan takaa ihan oikea takahuonekin (, joka oli tosin täynnä romua). Roudaus oli helppo, eikä koko paikassa ollut ainuttakaan porrasta. Lisäksi paikalla oli miksaaja, joka jopa tiesi, mitä oli tekemässä. Eikä hän ollut lähdössä mihinkään. Kaikki edellytykset hyvään keikkaan siis. Lämppäribändikin oli erittäin asiallinen, ja soitto tiukkaa. Keikka alkoi. Kaikki meni hyvin siihen asti kunnes allekirjoittaneelta napsahti bassosta kieli poikki. Tämä tapahtui kesken Syöverin Syleilyn, jonka paikalliset olivat kääntäneet muotoon Embraced by the Whirlpool. Nopea syöksy takahuoneeseen kieltä vaihtamaan. Kielen vaihto suhteellisen ripeästi samalla, kun Timo soitti jotakin rumpusoolon tapaista, ja kitarataiteilijat huudattivat yleisöä. Liekö tämä episodi (tai tiskin takana ollut tarjoilijatyttönen) sekoittanut rumpalimme pään, sillä kohta tämän jälkeen tulikin patteriston takaa pari rumpusovitusta, joita voi-si virheiksikin kutsua. Oli miten oli, keikka saatiin vietyä kuitenkin maaliin asti, ja yleisön puolelta tuli myös positiivista palautetta. Merkkaakin taisi mennä… Lippurahoja ei ensin meinannut löytyä millään, mutta pienen neuvottelun tuloksena tämäkin asia saatiin järjestykseen, ja äänimies taikoi rahat jostain. Olikohan löytynyt oman taskun pohjalta..? Keikan jälkeen lyötiin kamat aika vikkelästi kasaan. Sopimukseen kuului ruoka, joten aterioimme pikaisesti ennen lähtöä. Oli kai ihan hyvääkin. Ei voi muistaa. Menimme majoituspaikkaan, joka oli yllättävän ok. Timo lähti vielä kuskimme kanssa takaisin baariin jututtamaan tarjoilijaa, joka oli selvästi tehnyt lähtemättömän vaikutuksen. Huhut kertovat heidän palanneen aamukuuden aikaan. Herra rumputaiteilija löytyikin aamulla torkkumasta keittiön pöydän äärestä. Oli uni yllättänyt soittajapojan… Tässä vaiheessa turneeta alkaa olla lähimuisti sen verran kateissa, että unohtaa kesken lauseen, mistä oli puhe. Unta palloon…

To 13.4.2017, päivä 8

Tänään kohti Sofiaa. Matkaa 493 km. Miehet ylös ja kamat autoon. Tämähän menee jo melkein omalla painollaan. Nopea kaupassakäynti. Olutta. Sipsiä ei kyllä pysty enää syömään. Terveellisempi vaihtoehto eli appelsiini maistuu sen sijaan helvetin hyvälle. Auton ikkunasta alkaa näkyä taas vuoristoakin, mikä on kieltämättä mukavaa vaihtelua pelloille. Nyt ei jaksa skriivata enempää… Saavuimme Sofiaan. Ja myöhässä totta kai. Viihtyisän oloinen kaupunki, vaikka kuskimme ei arvostakaan paikkaa. Hänen mukaansa tämä on Euroopan kamalin kaupunki. Hirveällä apinanraivolla majoituspaikkaan, avaimet mukaan ja venuelle. 2 h myöhässä ja 1,5 h aikaa kolmen bändin sound checkeille. Mutta nyt on meinaan asiallisen oloinen mesta! Roudauksen tiimellyksessä kitaristimme kitaralaukusta irtoaa kahva. Nice! Kamojen roudaus ja sound check hoidettu 30 minuuttia saapumisen jälkeen. Nyt on PRO! Toisesta kitaraskobesta lähtee helvetillinen pörinä, mutta eipä ole hirveästi mitään tehtävissä. Mahtaakohan edes kestää rundin loppuun??

Ruokapaikkaa etsimään, pastaa naamariin (siistiä saada kunnon ruokaa) ja takaisin venuelle. Ekat bändit ovat jo lauteilla. Aikas perusbläkyä kuulostaisi olevan. Mutta eipä ainakaan covereita. Keskimmäisen bändin rumpali osoittautuu vasenkätiseksi, mutta onneksi mies on niin fiksu, että kääntää setin takaisin meitä varten. Timolla on tänään käytössä yksi ainoa vuokraständi, ja tämä ainokainen päättää puraista ammottavan vekin miehen sormeen. Desinfiointi viinalla ja laastari päälle. Hyvä siitä tulee. Väkeä on paikalla varmasti eniten koko rundin aikana. Helvetin hyvä keikka ja paikallista lehdistöä paikalla! Tiukkaa soittoa ja meininki katossa. Rumpalilla tosin basarin pedaali irtoilee koko keikan ajan mutta jotenkin kummassa saamme pidettyä homman kasassa. Fuck it! Näin näitä hommia näköjään pitää tehdä. Keikan jälkeen perusnimmaroinnit ja yhteiskuvat. Kamat kasaan ja autoon ja takaisin majoituspaikkaan. Yllätyksekseni huomaan, että huone, jossa allekirjoittanut ja kuski nukkuvat, kuhisee muurahaisia. Toivottavasti eivät syö elävältä yön aikana. Väsyttää niin saatanasti. Nopea iltabisse ja pikainen suihku ennen nukkumaan menoa. Pää ei toimi enää. Yhtään. Unta palloon jo heti klo 03.00.

Pe 14.4.2017, päivä 9

Päivä aukesi helvetin levottomasti nukutun yön jälkeen. Allekirjoittanut säpsähteli vajaan tunnin välein hereille todetakseen, että on nukkunut vain hetken. Muut ilmeisesti olivat nukkuneet ihan hyvin. Jotain painajaista hämähäkeistä tuli kai nähtyä. Aamulla klo 10.00 kamat kasaan ja ruokapaikkaa etsimään. Pienen väännön jälkeen päädyimme paniikkiratkaisuna Mäkkäriin, että saadaan edes jotain purtavaa. Nyt nokka takaisin kohti Romaniaa ja Targu Jiuta. Matkaa 368 km. Vitullinen ruuhka heti kaupungin ulkopuolella. Tietenkin. Tunnelityömaan oltava juuri tänään. Musiikkina tyyliin sopivasti jotain nuhaista bläkyä, jolle voi naureskella … jos naurattaisi … ja kyllähän se naurattaa…

Klo 13.15
Pääsimme ruuhkasta. Vihdoin. Huoria teiden varsilla…

Klo 15.00
Romanian raja lähestyy. Saas nähdä, päästäänkö ilman ongelmia yli.

Klo 15.53
Rajalla. Tullivirkailija naureskelee, osoittelee ja kutsuu allekirjoittanutta John Wayneksi. Rajan ylityksen jälkeen vasta kolmas auton tankkaus koko turneen aikana. Helpottavaa muuten päästä Romaniaan Bulgarian jälkeen. Melkein kuin olisi kotiin tullut…

Klo 17.40
100 km Targu Jiuhun.

Klo 17.50
Jälleen ruuhkassa. Ruuhkan syykin selvisi: rekkalastillinen kaljapulloja oli kaatunut tielle. Voi tätä surun päivää. Osa paikallisista osaa sentään nähdä asiassa valoisammankin puolen: seassa on myös ehjiä pulloja, joten kaljakori perseen alle ja juomaan! Onneksi yksi kaista oli saatu jo suurin piirtein puhdistettua lasinsirpaleista.

Klo ??:??

Saavumme 2,5 h myöhässä venuelle. Pieni mesta. Paikallista nuorisoa venaamassa keikkaa. Helvetillisellä kiireellä kamat kasaan ja soundcheck. Juha on henkisesti niin tiltissä, ettei muista, kuinka kitara viritetään. Timolla on joku hikivapina päällä. Ilmeisesti verensokerit hieman alhaalla. Seuraavaksi helvetillisellä kiireellä syömään läheiseen raflaan. Adrenaliinit aivat tapissa kaiken viuhtomisen jäljiltä. Ei oikein osaa rauhoittua. Ajatukset harhailevat jo keikassa… Kun saavuimme takaisin venuelle, niin lämppäribändi ei ole vielä edes aloittanut. Käy ilmi, että ovat odottaneet meitä. Lämppäri aloittaa 50 min myöhässä ja paikan omistaja kaatelee viskiä laseihin sitä tahtia, ettei pysty juomaan. Eikä oikeastaan maistukaan enää tässä vaiheessa. Saamme kuulla, että meille on jälleen buukattu majoitus myös venuen puolesta, emmekä ole kuulleet asiasta mitään. Eli jälleen maksamme turhasta. Kiitokset promoottorille… Kun viimein pääsemme lavalle, voimme todeta lavasoundin olevan sanalla sanoen kaoottinen. Kauhea kaiku ja kaikki yhtä suttua. Yleisö vaikuttaisi kaikesta huolimatta olevan messissä. Nuorta porukkaa. Ne jaksaa riehua. Toiseksi viimeisen kappaleen puolessa välissä Juhalta tilttaa vahvistin totaalisesti. Ei kuulu pihahdustakaan. Mies laskee kitaran rauhallisesti nojalle kaappia vasten ja siirtyy yleisön puolelle puimaan nyrkkiä ja seuraamaan keikan loppuun. Yleisö vaatii encoreja soitettavaksi. No perkele täältä tulee… yhdellä kitaralla…

Keikan jälkeen baarin omistaja kaataa lisää viskiä. Lopettaisi jo. Menee hyvät viskit hukkaan. Kaikki ovat totaalisen uupuneita. Kamat kasaan ja majoituspaikkaan. Todella hulppea majoitus tällä kertaa. Tilava huone ja isot sängyt. Kyllä nyt kelpaa. Nahkahousut pois jalasta ja suihkuun, jonka hana toimii väärin päin. Miksi täältä tulee vain kylmää vettä, vaikka kuinka vääntää lämpimälle… eiku… uupumuksesta huolimatta muutama iltaolut on paikallaan.

Klo 03.30 silmät kiinni.

Klo 06.15 silmät auki.

Hyvää yötä ja huomenta.

La 15.4.2017, päivä 10

Startti klo 7.00 aamulla. Kuskilla on kiire kotiin. Eli nokka kohti Budapestia. Matkaa olisi taitettavana 573 km. Hiukan livekuvaa tien päältä. Hyvää matskua. Jos näistä saisi jonkun videon joskus koostettua. Matkalla nopea stoppi tienvarressa sijaitsevaan käymälään. Tämä vetää kyllä jo vertoja Varnan saniteettitiloille. Ei helvetti mikä loukko! Budapestiin saavuttuamme promoottorimme soittaa ja yrittää ruinata lisää rahaa kuskin kotiinpääsyä varten. Koitamme selittää, että olemme maksaneet tästä jo etukäteen. Pinna meinaa olla väsymyksen takia melko tiukalla. Muutaman tiukkasanaisen puhelun jälkeen asia ratkaistaan eduksemme kiertuemanagerin puhelimesta löytyneen kuvakaappauksen avulla. Eihän tässä ollutkaan mitään epäselvyyttä… Tämän pienen episodin jälkeen kannamme kamat sisään viimeiseen majoituspaikkaan ja suuntaamme kaupungille etsimään ruokapaikkaa. OLUTTA JA MAKKARAA! Mitä sitä muuta voi mies toivoa? Aterioinnin jälkeen suuntaamme etsimään paikallista sekatavarakauppaa, josta löytäisimme Timolle ilmastointiteippiä, jolla saisi parsittua peltikeissin kasaan paluulentoa varten. Sitä löytyykin yllättäen pienen etsinnän jälkeen, otamme kaksi rullaa varmuuden vuoksi. Takaisin majoituspaikkaan, laukkujen pakkaus, suihku, olutta. READY FOR FLIGHT BACK!

Su 16.4.2017, päivä 11

Pööpöilyä kaupungilla vielä ennen kentälle siirtymistä. Onpa outoa, kun ei ole kiire mihinkään. Hiukan ruokaa ja muutamat oluet. Ja kentälle… Vielä viimeiset härdellit lentokentällä. Laukkujen luovutuksen jälkeen päätämme käydä syömässä burgerit ja nauttimassa samalla oluet Budapestin kentän irkkubaarissa. Osa porukasta taisi käydä syömässä hieman kevyemmin. Ruokailun jälkeen Timoa jo kuulutettiinkin portille, josta matka jatkuu jonnekin pukumiesten seurana. Kuulutuksen syyksi paljastui Timon laukusta bongattu allekirjoittaneen panosvyö. Homma kuitenkin ok, ja Timokin päästetään koneeseen. Vielä Suomen kamaralle saapuessamme allekirjoittaneen lentolaukun kahva jäi käteen. Kuvaava päätös reissulle.