Perusvarmaa suorittamista – arviossa Brainstormin ”Midnight Ghost”

Kirjoittanut Simo Pernu - 23.9.2018

Saksalainen power metalin jyrä Brainstorm on soittanut hyvin saksalaista metalliaan jo 90-luvulta asti. Isompi menestys Acceptin, Gamma Rayn ja Helloweenin tapaan on jäänyt haaveeksi, mutta bändi on kiertänyt maailmaa julkaisten uusia levyjä tasaisesti koko uransa ajan. Nyt vuorossa on bändin 12. varsinainen studiolevy ”Midnight Ghost”. Ensimmäinen kuuntelu maalaa kuulijan eteen perinteisen erittäin hyvillä soundeilla varustetun power metal -albumin. Muotoseikat ovat siis kunnossa, kuten Brainstormilla aina. Myös albumin kauhuteema ja kansitaide ovat loppuun asti harkittuja ja tyylikkäitä.

Brainstormissa vaikuttaa yhä kolme perustajajäsentä ja myös vokalisti Andy. B Franck aloitti bändissä jo 90-luvun lopulla. Vain basisti Antonio Leva on hieman tuoreempi jäsen, mutta myös hän on soittanut bändissä jo yli kymmenen vuotta. Pysyvyys on bändin vahvuus ja tulee esiin vahvana identiteettinä ja uskona omaan tekemiseen. Brainstormilla on oma ääni, vaikka sitä on äkkiseltään vaikea huomata musiikin perinteisyyden vuoksi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Midnight Ghost” on tasainen eikä sisällä täytepaloja tai hittejä. Se on hyvin soitettua ja laulettua power metalia alusta loppuun. Toisaalta läsnä ovat yhä samat ongelmat kuin bändin aiemmillakin levyillä. Vaikka musiikki on laadukasta, tuntuu siitä puuttuvan jotain. Se jotain lienee syy myös sille, miksi bändi ei ole saavuttanut isompaa suosiota. Kuningashittien puute voi olla yksi syy. Bändin albumit eivät nouse kiitettävälle tasolle vaan jäävät tyydyttävän ja hyvän välille. Ensimmäisten kuuntelujen perusteella sama kohtalo tuntui olevan myös ”Midnight Ghostin” osana.

Annoin albumille mahdollisuuden nousta kiitettävälle tasolle ja kuuntelin sen läpi yli kymmenen kertaa. Albumin jyräävästi aloittava ”Devil’s Eye” on perinteistäkin perinteisempi Brainstorm-viisu. Tämä ei sinällään ole moite, ja kyseessä on hyvä power metal -kappale sekä sopiva aloitus albumille. ”Revealing The Darkness” soi keskitempoisemmin tinkimättä kuitenkaan melodisuudesta. Sinkkuna julkaistu ”Ravenous Minds” on erittäin pätevä kappale ja hyvä valinta esittelemään albumin antia. Toinen sinkku ”The Pyre” sisältää albumin parhaan kitarariffin ja siirtyy nopeatempoisesta säkeistöstä melodiseen kertosäkeeseen tyylillä. Levyn mielenkiintoisin kappale on yli seitsemänminuuttinen ”Jeanne Boulet (1764)”. Kirkonkelloilla ja akustisella kitaralla alkavan teoksen esittelemä Jeanne Boulet oli ensimmäinen Gévaudanin pedoksi ristityn ihmisiä Etelä-Ranskassa 1760-luvulla silponeen pedon uhri.

Kokonaisuutena ”Midnight Ghost” on hyvä, mutta ei erinomainen. Kyllästyminen uhkaa kymmenennen kuuntelun kohdalla ja levy tuskin jää soittoon pitkäksi aikaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

7½/10

Kappalelista:

1. Devil’s Eye
2. Revealing The Darkness
3. Ravenous Minds
4. The Pyre
5. Jeanne Boulet (1764)
6. Divine Inner Ghost
7. When Pain Becomes Real
8. Four Blessings
9. Haunting Voices
10. The Path

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Brainstorm Facebookissa

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat