Perverssin nukkemestarin pään sisällä: Vulture Industriesin ”Stranger Times”

Norjassa on aina ollut vahva innovatiivisen metallin alavirtaus, josta kasa yrittäjiä on päässyt suurempaankin tietoisuuteen. Muun muassa Arcturus, Solefald, Leprous ja kasa muita hieman vähemmän tunnettuja, mutta aivan yhtä laadukkaita toimijoita muistuttavat olemassaolostaan hyvillä levytyksillään. Edellä mainittuja yhtyeitä yhdistää norjalaisuuden lisäksi metallin genrerajojen venyttäminen ja vahva muista yhtyeistä erottuva persoona. Samaan sarjaan kuuluu Vulture Industries, joka niin ikään on operoinut 2000-luvun vaihteesta alkaen ihastuttavan likaisella eeppisyydellään ja kummallisella perverssillä leikkisyydellään. Yhtyeen metalli on kuin kieron nukkemestarin pienimuotoinen sinfonia kammottavalle, ihastuttavalle elämälle sen kaikessa hölmössä traagisuudessaan.

Tietty vinksahtaneisuus on levyllä koko ajan läsnä. Onneksi tämä vinksahtaneisuus ei mene yhtä itsetarkoitukselliseksi karuselli-meiningiksi kuin Arcturuksella, mutta jokin yhtyeen soundissa on aina tarkoituksella ollut ikään kuin poissa paikoiltaan, vinossa, vähän kuin Solefaldilla. Vulture Industriesin vokalisti Bjørnar Erevik Nilsenin puhkuvat vokaalit ovat itseironisen teatraalisia, mutta kuitenkin tavallaan ihan tosissaan. Suurieleisyys välittyy ennen kaikkea ylivedettyjen laulujen kautta, mutta silti homma jotenkin toimii. Yli vetäminen menee helposti pelleilyn puolelle, mutta homma pysyy silti erinomaisella tavalla totisena, ja yhtyeen sanoman voi ottaa vakavasti. Melodiat kurottelevat melankolisia eeppisyyksiä kohti ja muistuttavatkin välillä My Dying Briden doomailusta, joskin kevyempänä progemetalliversiona siitä.

Vulture Industries on aina ollut tasainen, hyvän tason suorittaja. Niin on myös levy ”Stranger Times”. Jokaisen biisin keskeiset ideat ovat perustellun tuntuisia ja kuulijan iloksi biiseissä on useampi kuin yksi mieleenpainuva hetki. Levy antaa tilaa tarvittaessa useille eri synasoundeille ja kitaroiden korvia nuoleville melodioille, vokaalien lentäessä koko ajan musiikillisen äänimaiseman yläpuolella. Yhtyeellä onkin myös draaman tajua ja vähäeleisemmät osiot sulautuvat sovussa erilaisiin nostatuksiin ja ajoittain kasvavaan, pulppuavaan tunteenpaloon. Bändi onkin kuin likaisempi versio Leprouksen suurieleisyydestä.

Vulture Industriessa ihastuttavaa onkin se, että bändi on niin kypsän kuuloinen. Yksityiskohtia, musiikin hengittävyyttä ja instrumenttien välistä vuoropuhelua piisaa. Pumppu on hionut oman näköisensä, tahraisen, teatraalisen melodiametallinsa äärimmilleen. Levyn alkupuolisko soljuu nätisti läpi korvien, vaikka monet biiseistä keskitempoisia ovatkin. Erityisesti levyn viides biisi ”Something Vile” jää mieleen kitaroidensa kohtalokkuudella ja rytmikkäillä stemmalauluillaan. Niin ikään ”Gentle Touch of a Killer” sisältää myös upeita, herkkiä stemmalauluja. Levyn jälkipuoliskolla kuitenkin jatkuva löysähkö keskitempoisuus osuu hieman yhtyeen omaan nilkkaan, ja laadukkaista sävellyksistä huolimatta platta tuntuu hieman raskaalta kahlata loppuun, erityisesti kun bändi innostuu himmailemaan enemmänkin.

Joka tapauksessa Vulture Industries jatkaa tasaisen nautinnollista levyjulkaisujen linjaansa. Ammattimainen tuotanto ja idearikkaat biisit yhdistyvät bändin paletissa mielenkiintoiseen persoonallisuuteen. Hyvin harva yhtye kykenee kuulostamaan samaan aikaan yhtäältä koomiselta ja pömpöösimäiseltä, mutta myös toisaalta ylevältä ja traagiselta. ”Stranger Times” on hienoa ja uniikkia musiikkia, vaikkei aivan klassikkomateriaaliksi yltäisikään.

Kappalelista:

1. Tales of Woe
2. As the World Burns
3. Strangers
4. The Beacon
5. Something Vile
6. My Body, My Blood
7. Gentle Touch of a Killer
8. Screaming Reflections
9. Midnight Draws Near

Vulture Industries Facebookissa