Peter Steele – elämää suurempi kirja

Tehdäänpä aluksi yksi asia selväksi teille lukijoille: en ole Type O Negative -fani, en ole koskaan ollut eikä minusta sellaista koskaan tule. Kyllä, hyllyssä on muutama Type O Negativen levy, mutta kuuntelen niitä ehkä kerran kahdessa vuodessa – jos silloinkaan. Naisihmisenä on pakko myöntää, että Peter Steele oli oikein mukavaa katseltavaa, mutta siinäpä se. Tämä arvio ei siis ole mikään fanin hehkutus ja hinkutus. Arvio on rehellinen, kuten kirjakin on.

Jeff Wagnerin kirjoittama elämänkerta Peter Steelesta käsittelee koko Peterin elämänkaaren, joka jäi valitettavan lyhyeksi. Kirja alkaa siitä, kun hänen vanhempansa tapasivat toisensa.

Peter Steele oli lähtöisin musikaalisesta perheestä ja peri sekä kokonsa että äänensä isältään. Hän oli pienestä pitäen erittäin musikaalinen ja osasi muun muassa puhelimen näppäinääniä kuunnellen kertoa, mihin numeroon soittaja oli soittamassa. Soittamisesta Peter kiinnostui ensimmäisen kerran vuonna 1973, basso tuli kuvioihin mukaan hänen ollessa 13-vuotias. Tosin musiikkikaupan pitäjä pakotti umpivasurin ostamaan oikeakätisten basson, koska se oli halvempi. Se tosin ei ollut mikään este Peterille. Musikaalisuuden lisäksi hän oli suoranainen nero… ja myös valitettavan ujo sekä esiintymiskammoinen.

Vuosien saatossa Peter soitti useammassakin bändissä, joista kuuluisin ennen Type O Negativea oli Carnivore. Koska mies inhosi kiertueita alati muuttuvien olosuhteiden vuoksi, ensimmäinen kiertue järjestettiin vasta sitten, kun Type O Negative oli jo olemassa. Ujolle, esiintymiskammoiselle sekä mielenterveysongelmista kärsivälle Peter Steelille kiertue-elämä sekä yksityiselämän haasteet olivat välillä liikaa. Steele kärsi masennuskausista ja puhui usein itsemurhasta. Lopulta stressi ja paineet vaativat veronsa, ja aiemmin niin urheilullinen sekä terveitä elämäntapoja vaalinut herra sortui ensin alkoholiin ja sitten huumeisiin. Alkoholi- ja huumehöyryisiä vuosia kului aika monta, kunnes Peter vietti ensin aikaa tiilenpäitä lukemassa ja suostui sen jälkeen menemään katkolle. Katkoja oli itse asiassa useampikin; niistä viimeinen auttoi, ja Peter pääsi eroon ainakin huumeista. Eli hänen elämänsä alkoi taas olemaan varsin mallillaan.

Kirjan loppu on luonnollisesti surullisinta koko elämänkerrassa. Kaikkien naisten rakastama, äitien kauhu ja isien mökötyskauden syy Peter Steele siirtyi ajasta ikuisuuteen 14.04.2010. Media kohisi kuolinsyyksi sydänkohtausta, mikä tosin ei pidä paikkansa. Peter sairasti tietämättään Meckelin syndroomaa, joka on ruoansulatuskanavan epämuodostuma. Kuolinsyynä oli paksusuolen puhkeaminen.  Mikäli hän olisi mennyt aiemmin lääkäriin huonovointisuutensa vuoksi eikä olisi huolehtinut niin kovin syöpäsairaasta kissastaan, hän mitä luultavammin olisi edelleen elossa. Huonovointisuutta, rajua sellaista, hänellä kun oli jo kolme päivää, ennen kuin viikatemies sitten vieraili Peterin luona.

12.11.2011 Brooklynin Prospect Parkiin istutettiin tammi Steelen muistoksi, tunnettiinhan hänet luontoa rakastavana ihmisenä. Lisäksi Peter toimi puistomiehenä monen monituista vuotta, myös sinä aikana, kun hän soitti sekä Carnivoressa että Type O Negativessa.

Jeff Wagnerin kirja on kirjoitettu hyvin ja laajasti. Kirjaa varten oli haastateltu monia ihmisiä, joilla oli Peteristä sekä hyviä että huonoja muistoja. Toki kirjasta löytyy myös bändikohtaista nippelitietoa, mutta sitä ei sentään ole viljelty kirjaa täysin turvoksiin. Suosittelen lämpimästi Peter Steelen elämänkertaa kaikille. Itsekin luin kirjan yhdeltä istumalta.

9.5/10

Kirjoittanut: Sarita Kotkavalkama

Kommentit