”Petrattu on, ja punk rock soi!” – arvostelussa Saattohoito79:n ”Ajankohtainen kakkonen”
Kouvolalainen Saattohoito79 lähestyi toisella pitkäsoitollaan. Parin vuoden takainen ”Mitä sä haluut, sitä sä saat” -albumi jätti allekirjoittaneen suuhun valitettavan puolivillaisesti maun, mutta jokin yhtyeen optimistisessa draivissa antoi tuolloin viitteitä siitä, että se pystyisi selkeästi parempaankin suoritukseen pitkäsoittolevymitassa. Kotimaisen vanhan liiton katupunkin perusasioissa pysyttelevä nelikko ei ole yrittänyt liiemmin muutella musiikillista formaattiaan.
Vaikka avausraidasta ”Rockunelmii” välittyykin melodisempi ja ehkä turhankin imelä tarttuvuuden tavoittelu, korjaa yhtye kurssia vastedes paremmaksi. Sen sijaan heti perään seuraava Blå Tågetin ”Ena handen vet vad den andra görin” pohjalta Ebba Grönin klassikkomuotoon jalostama ”Staten och kapitalet” kääntyy ja välittyy yllättävän hyvin suomeksi muotoon ”Pääoma ja valtiovalta”. ”John ja Jameson” toimii hyvän kertosäkeensä ansiosta, eikä ”Tänään ja huomenna” ole sekään hassumpi tekele. ”Irti verkosta” tuo kokonaisuuteen A-puolen lopuksi vielä ilmeikkyyttä ynnä puhtia, ja hyvä niin.
B-puoli toimii jo astetta tasokkaammin, vaikka Tumppi Varosen varjo seuraa jatkuvasti paitsi vokalisti-kitaristi-kosketinsoittaja Janne Tokon onnea ja tekemisiä mutta myös yhtyeen yleissoundia. Luonnollisesti rullaava ”Maailma palaa” on yhtyeen omista biiseistä ehdottomasti parasta antia, ja jatkon kannalta olisi nimenomaan suotavaa, että vastaavanlaisia onnistumisia pystyttäisiin loihtimaan entistä enemmän lainatavaraan turvautumisen sijaan. Siinä, missä ”Mä en haluu muuta” sortuu Haloo Helsinki! -latteuksiin punaisine suineen, toimii ”Miks et sano mitään?” soitannollisine Nirvana-viiteineen mukiinmenevästi.
Itsestäänselvyyksiltä tuoksahtavat, edellä mainitun Problems?:in ”Me” ja Sensuurin ”Tänään” tuovat esiin viimein sen raa’an totuuden, että Saattohoito79:llä on vielä runsaasti matkaa biisintekijöinä esikuviinsa, vaikka satunnaisia onnistumisia onkin alkanut tipahdella sen laariin tässä kohtaa uraa. Mikä lohdullista, päättyy albumi kuitenkin tyylipuhtaalla akustisella vedoksella ”Kevyesti keskellä päivää”.
Vaikka Saattohoito79:ää ei voi syyttää liiasta omaperäisyydestä, yhteiskunnallisesta näkemyksellisyydestä saati liian osuvien vertauskuvallisten ilmaisujen tulvasta, onnistuu yhtye loihtimaan läjään muutaman oikein hyvin lestiinsä istuvan punkrock-rykäisyn, ja sehän on jo hyvä se.
