Crossover-metallin parista löytyy lukematon määrä eli alagenrejä, joita yhtyeet itse tahtovat lanseerata käyttöön enemmän tai vähemmän tosissaan. Death-, metal-, crab-, math-, nintendo- ja niin edelleen-coret ovatkin saavuttaneet suurempaa suosiota, yhä useamman bändin ottaessa vaikutteita mainituista lajikkeista. Helsinkiläinen Phantom Of An Inamorata haastaa arvostelijan määrittelemällä itsensä ghostcoreksi runsaasti viljelemiensä kauhuelementtien perusteella. Lokerointi osuu sinällään maaliin, sillä lähimmät verrokkipumput ovat blackilla maustettu Winds of Plague, armottomampi Bring Me The Horizon ja epäcoremaisempi All Shall Perish. Ensikuuntelulla ”Lost Season” -EP:tä voisi luonnehtia Betraying The Martyrsin pikkuveljeksi.

Rapia 17 minuutin ateria alkaa todella komealla ”Prologue”-introlla, jonka yhtäaikaisesti aavemainen ja viaton tunnelmointi laskee turhan hilpeyden säälimättömästi minimiin. ”The Puppet Shown” räjähtäessä korville on konsepti jo päivänselvä: kosketinvetoiset moshaussäkeistöt ja ajoittain perin progressiivisetkin sovitusratkaisut yhdistettynä perusvarmaan deathcore-ärinään rekisterin ääriylä- ja alamaisemista, ovat onnistuneimmillaan varsin hekumallista kuultavaa. Hieman liiankin sekava ja moniulotteinen avausraita toimii hyvänä yleislinjan esittelynä, mutta nimibiisi ”Lost Season” iskee ainoastaan reilun vuoden verran operoineen orkesterin tiukimmat ässät pöytään punkahtavan päätä-patteriin-takomisen kaltaisesti. Kone-efektejä tarjoillaan mittavasti, mutta hyvällä maulla ja pahimmat ylitarjonnan karikot välttäen.

Henkilökohtaiseksi suosikikseni nousee nelosraita ”Giants”, jonka kaltaisia yhtyeen soisi harrastavan enemmänkin: Architectsistä muistuttavat maukkaat riitasoinnut, murjovan hidas bridge ja hauskan sinfoninen, Protest The Heron mestarillisesti hallitsema melodiakikkailu, joka huipentuu todella väkivaltaiseen blastaukseen ja elektroniseen c-osaan. Niin paljon eri aineksia, niin hyvää kokonaisuuden hallintaa. Viimeiset neljä minuuttia ”Inviting The Devil For A Dinnerin” parissa alkavat kenties tylsästi, mutta todellisuudessa raidasta nousee esiin jopa Suicide Silencen debyyttialbumin kaltaiset aggressiovivahteet. Levyn ainoa hieman irrallisempi breakdownkin löytyy vasta kyseisen vedon loppuhetkiltä, joten stereotyyppisestä deathcoresta ei tosiaan käy puhuminen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Phantom Of An Inamoratalla on kallisarvoinen taito tehdä turboahdetusta musiikista groovaavaa. Deathcoresta puhuttaessa moinen on huomattavasti enemmän poikkeus kuin sääntö, vaikka ”Lost Season” sisältääkin jonkin verran perinteisempää melodeath-riffittelyä – sovituspuolen ollessa vastaavasti hyvinkin kaukana traditioista. Soundimaailma on jykevä, harmoninen ja yllättävän hengittävä täydenoloisesta ulosannista huolimatta. Toisinaan vokalisointia olisi saanut nostaa jopa hieman enemmän pintaan, sillä paikoitellen kitarat jyräävät kevyesti ohi Dey Whitenoisen rääkynän. Toisaalta olisi mielenkiintoista kuulla, millä tavalla horrorhappoiluun sopisivat ääristeriilit soundit mallia The Faceless tai Circle of Contempt. Motkottamista äänivallien tasosta ei kuitenkaan löydy.

”Lost Season” on hyvin mielenkiintoinen, idearikas ja sopivalla tavalla sekava pelinavaus. Se on sopivan muotitietoinen sinfonisine elementteineen, sortumatta kuitenkaan samojen ideoiden kierrättämiseen tai liialliseen instrumenttimasturbaatioon. Jalostetummassa muodossa Phantom Of An Inamoratan saattaisi nähdä olevan Sumerian Recordsin seuraava kummallisuus.

9/10

Kappalelista:
01. Prologue
02. The Puppet Show
03. Lost Season
04. Giants
05. Inviting The Devil For A Dinner

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

https://www.facebook.com/poaiband

Kirjoittanut: Tomi Salmi