Phil Campbell and the Bastard Sons toi Virgin Oiliin palan aitoa rock ’n’ rollia
Motörheadin jälkeen kitaristi Phil Campbell päätti keskittyä Phil Campbell’s All Starr Bandiinsa, joka oli soitellut keikkoja säännöllisen epäsäännöllisesti jo muutaman vuoden. Omaa musiikkia ei ollut, joten keikat koostuivat lähinnä Motörheadin ja muiden suurien rock-yhtyeiden kappaleista. Nykyisin yhtye toimii nimellä Phil Campbell and the Bastard Sons ja debyytti-EP:kin on jo ulkona. Suomessa yleisöä riitti neljälle klubikeikalle.
Mainos päättyy
Helsingin Virgin Oilissa 25.2.2017 illan avasi The Empire Strikes -niminen helsinkiläisyhtye, jonka vauhdikas ja energinen rock ’n’ roll rämisi tiukasti garage rockin hengessä. Lauteet lämpenivät nopeasti yllättävän suurilukuisen yleisönkin innostuessa eloisasta ja kaikin mahdollisin tavoin rock ’n’ rollin makuisesta esiintymisestä. The Empire Strikes on minulle uusi tuttavuus, mutta musiikki tuntui luissa ja ytimissä asti. Tähän pitää tutusta tarkemmin.
Phil Campbell and the Bastard Sonsin keikat koostuvat edelleen pitkälti Motörheadin kappaleista. Lisäksi soitettiin muutama muu cover ja joitain omia kappaleita. Motörheadin kappaleet olivat pääasiassa harvinaisempaa osastoa, jota Motörheadin viimeisillä kiertueilla ei juurikaan kuultu. Esimerkiksi ”Rock Out” ja ”Nothing Up My Sleeve” eivät olleet mitään Motörhead-keikkojen vakiokappaleita, ja ehkä juuri siksi ne soivat nyt niin pirteästi. Tähän keikkaan jotain erityistä toi vielä se, että juuri tällaisessa klubiympäristössä Motörheadin musiikki on parhaimmillaan.
Phil Campbell and the Bastard Sons soitti noin puolitoistatuntisen keikan, joka pysyi kiinnostavana koko ajan. Meininki oli sopivan räväkkä ja räkäinen soiton kulkiessa kuitenkin varmasti rautaisella ammattitaidolla unohtamatta kuitenkaan rentoutta. Phil Campbell ja hänen kolme poikaansa soittivat yhdessä kuin yksi tiukkaan pakattu kokonaisuus, jonka jokainen osa tuo siihen jotain lisää toimien vahvasti myös itsenäisenä instrumenttina.
Jonkinasteinen heikko lenkki on laulaja Neil Starr, joka laulaa teknisesti ottaen hyvin mutta kovin persoonattomasti. Ääntä lähtee, ja hän pysyy nuotissa, mutta soundi on suoraan sanoen tylsä ja siitä puuttuu karisma. Jos se sopii johonkin, niin ehkä huomattavasti modernimpaan rock-musiikkiin, kuin Phil Campbell and the Bastard Sons soittaa. Lisäksi osa yhtyeen omien kappaleiden laulumelodioista on tylsiä ja melkoisessa ristiriidassa Motörhead-tyylisen vanhan koulukunnan rock-musiikin kanssa. Esiintyjänä ja nokkamiehenä hän on kyllä moitteeton. Jo valmiiksi kuumana käyvän yleisön meno yltyi vielä astetta rajummaksi ja varsinkin äänekkäämmäksi Starrin puhaltaessa siihin elämää. Phil Campbell and the Bastard Sons on tällaisenaankin hyvä yhtye, mutta paremmalla laulajalla varustettuna se voisi olla vielä paljon parempi.
Mainos päättyy
Keikan meininki oli joka tapauksessa katossa alusta loppuun. Phil Campbell nauttii selvästi suurta suosiota ja kunnioitusta suomalaisfanien keskuudessa. Onhan siihen syytäkin, kun vyön alla on lukuisia klassikkoalbumeita ja kitara vinkuu edelleen ihailtavan tyylikkäästi rouhean roson ja rennon, mutta tiukasti iskevän rock-grooven voimalla. Phil Campbell on hillityn karismaattinen itsensä, ja ympärillään hänellä on taidokas yhtye, josta toivottavati kuullaan vielä. Yhdessä he toivat Virgin Oiliin yhdeksi illaksi palan aitoa rock ’n’ rollia.
Settilista:
1. Big Mouth
2. Nothing Up My Sleeve (Motöhead)
3. Spiders
4. Rock Out (Motörhead)
5. Orgasmatron (Motörhead)
6. Take Aim
7. Sharp Dressed Man (ZZ Top)
8. Born to Raise Hell (Motörhead)
9. Sweet Leaf (Black Sabbath)
10. Ace of Spades (Motörhead)
11. Eat the Rich (Motörhead)
12. Going to Brazil (Motörhead)
Encore:
13. No Turning Back
14. R.A.M.O.N.E.S. (Motörhead)
15. Cat Scratch Fever (Ted Nugent / Motörhead)
16. (We Are) The Road Crew (Motörhead)
17. Killed by Death (Motörhead)
18. Moby Dick / Communication Breakdown (Led Zeppelin)
Kuvat: Hannu Tiainen