Phosphorescent saapuu loppukesästä Suomeen

Kirjoittanut Teemu Hakala - 27.5.2013

PhosphorescentTämän kevään ylistetyimpiin vaihtoehtomusiikin nimiin lukeutuva Phosphorescent saapuu loppukesästä Suomeen. Maaliskuussa ilmestyneen ”Muchacho”-albumin ansiosta suuren läpimurron kynnyksellä oleva artisti esiintyy Tavastialla tiistaina 13. elokuuta. Konsertin liput tulevat myyntiin keskiviikkona 29. toukokuuta.

Phosphorescent on yhdysvaltalaiseen Matthew Houckiin personoituva kokoonpano, jonka kappaleissa on Bon Iverin, Destroyerin ja Spiritualizedin tavoin kuultavissa vaikutteita modernista indie-musiikista, folk-perinteestä, soft rock -psykedeliasta, gospelista ja countrysta. Alabamassa ja Georgiassa kasvanut mutta nykyisin Brooklynissa vaikuttava artisti on ajankohtainen kuudennen pitkäsoittonsa tiimoilta. Ylistäviä arvioita kerännyt ”Muchacho” on muodostumassa artistin kauan povatuksi läpimurtolevyksi. Kolmen vuoden odotuksen päätteeksi Dead Oceans -levymerkillä (mm. Dirty Projectors, Akron/Family) julkaistu levy yhdistelee ennakkoluulottomasti vuosikymmenien takaisia vaikutteita nykypäivän soundimaailmaan. Aikaisemmin esimerkiksi The Nationalin kanssa keikkaillut yhtye nähdään lähikuukausina Tavastian ohella muun muassa Way Out West- ja Pitchfork-festivaaleilla.

2000-luvun alusta lähtien musiikkia julkaissut Phosphorescent on vieraillut Suomessa aikaisemmin keväällä 2008, jolloin artisti esiintyi Kuudennella Linjalla vielä varsin pienelle mutta sitäkin omistautuneemmalle yleisölle. Elokuussa Tavastian lavan Phosphorescentille lämmittää Turku-Helsinki-Tukholma -akselilla operoiva Sans Parade, jonka uusi single ”Moscow 1980” julkaistiin viikko sitten.

KEIKKA:
Ti 13.8.2013 Helsinki, Tavastia

LIPUT:
alk. 21,50 €, K-18
Lipunmyynti alkaa ke 29.5.2013 klo 9.00