Kuva: Tomi Tiitto

Pian pörisee taas – Vastus Klubi -tapahtumat saavat jatkoa maaliskuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 22.2.2022

Vastus Klubit ovat pörinään, psykedeliaan, doom metaliin ja muuhun marginaalisempaan musiikkiin keskittyneitä tapahtumailtoja. Klubit saivat avauksensa viime vuoden lokakuussa, jolloin juhlistettiin jo toistakymmentä vuotta skenessä vaikuttaneen psyke/fuzz rock -yhtye Craneiumin levyn julkaisua. Nyt klubi-iltamat saavat jatkoa Helsingissä ja Kuopiossa kuuden yhtyeen voimin. Tuottaja Kimmo Partanen kertoo tapahtumista seuraavaa:

”Ensimmäiset klubi-illat saivat erittäin positiivisen vastaanoton niin yleisön kuin esiintyjienkin puolelta, joten on hienoa jatkaa hyvän alun saaneen konseptin parissa. Lavalle nousee tälläkin kertaa tasokkaita bändejä, jotka ansaitsevat ehdottomasti enemmän jalansijaa Suomen raskaamman rockin musakentällä. Kannattaa tulla paikalle tarkastamaan kuinka kovatasoinen skene on tarjolla myös kotimaassa.”

Alkaneen vuoden ensimmäinen klubi-iltama järjestetään Helsingin Lepakkomiehessä lauantaina 19.3., jolloin lavalle nousee harvemmin pääkaupunkiseudulla nähty progressiivista doom metalia soittava tamperelainen Sapata. Illan kattauksen täydentävät helsinkiläiset yhtyeet – sludgen ja stonerin välimaastossa väijyvä Zombie Eater sekä kosmista doomia runnova -yhtye. Klubi saa jatkoa toukokuussa myös Kuopion Sawohouse Undergroundilla kolmen bändin voimin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tarkemmat tiedot tulevista tapahtumista löytyvät Vastus Klubin nettisivuilta.

Tulevat tapahtumat:

19.3.2022 Lepakkomies, Helsinki

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Sapata, Zombie Eater ja

6.5.2022 Sawohouse Underground, Kuopio

Einvigi, Thermate ja Slowenya

Vastus Klubi netissä:
https://www.vastusklubi.fi/
https://www.facebook.com/vastusklubi/
https://www.instagram.com/vastusklubi/

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat