Pienjulkaisuksi vahva ja tyly painos – arviossa vantaalaislähtöisen (Psychoparalysis) -yhtyeen sinkkujulkaisu ”Voracious”

ArchiTorturesta tutun Anssi Kantolan pyörittämän (Psychoparalysis) -yhtyeen ura on lähtenyt mukavasti liikkeelle. Progressiivisella kuolonmetallilla rakennettu debyytti ”Human Disposition” (2013) on saanut positiivisen vastaanoton synkän musiikin suurkuluttajien keskuudessa. Julkaisun jälkeen kokoonpano ei ole pahemmin julkaissut uudempaa tai suurempaa tuotosta, mikäli ei oteta huomioon tuntemattomaksi jäänyttä EP-julkaisua ”2013-2014 Promo” (2014). Itse teosta on painettu vain sata kappaletta, ja vain harvat ja valitut tietävät mitä itse julkaisu sisältää.

Joka tapauksessa tuorein sinkkulohkaisu ”Voracious” on tähän mennessä bändin uusinta tarjontaa. Kahdella kappaleella varustettu kiekko vaikuttaa alustavasti pienoiselta köyhän miehen paketilta. Toisaalta, mikäli paketin laatu on kohdallaan, ei määrällä ole tällöin mitään merkitystä. Kappaleilla on pituuden suhteen eroa, sillä ensimmäinen lohkaisu ”Voracious” venyy lähelle kymmeneen minuuttiin ja ”Verify Truth” kestää juuri ja juuri sen kaksi ja puoli minuuttia.

Miltä nämä kaksi sävelluonnosta sitten kuulostavat? Ensimmäinen, kolossaalinen ”Voracious” takoo groovia ja raakaa jälkeä, jotka toimivat jo ensipuraisulla. Pitkään aikaan mahtuu laajasti teknisiä sovituksia olematta kuitenkaan liian imeliä tai monimutkaisia. Kuulijoiden on helppo samaistua päästen jyvälle, miltä asiallinen proge death metal voi kuulostaa. Kappaleen puolessa välissä tunnelma hieman laskee tylsyyden puolelle, mutta onneksi loppuosa pistää taas kunnolla vettä myllyyn. Kaiken kaikkiaan ”Voracious” on lupaava, mutta siitä huolimatta ehkä turhan pitkä teos. Parilla tai kolmella minuutilla kutistettu lopputulos voisi olla parempi.

”Verify Truth” taas on silkkaa aggressiivista turpasaunomista. Kuuntelun aikana raivoa pistetään koko rahan edestä likoon. Minkäänlaista hengähdystaukoa ei ole luvassa eikä sääliä tunneta. Kaiken lisäksi ”Verity Truth” on näistä kahdesta se teos, jota on joka kerta helppo lähestyä. Tämä kappale vie näistä kahdesta voiton kotiin. Harmi vain, että kappale tuntuu turhan lyhyeltä. Tällaista menoa jaksaisi kuunnella vielä sen puolen minuutin verran.

”Voracious” on lopputuloksena toimiva ja vahva pienjulkaisu. Jospa bändiltä tulisi jossain vaiheessa lisää uutta tuotosta, koska muusikot osaavat hoitaa hommansa hienosti.

8/10

Kappalelista:

1. Voracious
2. Verity Truth

(Psychoparalysis) Facebook

(Psychoparalysis) Bandcamp

Kirjoittanut: Sami Elamaa

Kommentit